Oululainen vappujulkaisu Ööpinen jatkaa tänäkin keväänä hurtin huumorin linjalla. Arkkitehtiopiskelija Antti Karsikkaan mukaan lehden linjaa ei ole haluttu lähteä siistimään viime keväisen kohun vuoksi. Julkaisua arvosteltiin tuolloin muun muassa seksismistä ja rasismista.
"Pyrkimyksenä on ollut, ettei ainakaan varovaisempaa linjaa otettaisi, mutta ehkä se on alitajuisesti vaikuttanut siihen", Karsikas arvelee.
"Enemmän palaute näkyy lehdessä siten, että siinä piruillaan nyt vähän naistutkimukselle, Kalevalle ja muille, jotka viime vuonna hyökkäsivät Ööpistä vastaan. Annetaan nyt vähän takaisin, muttei mitenkään ilkeästi tai pahalla tarkoituksella, vaan huumorilla."
Karsikkaan mukaan Ööpisen huumori on tänä vuonna aiempaa poliittisempaa ja kantaaottavampaa. Lehdessä on viimevuotista vähemmän mieliä kuohuttaneita sukupuolielinten kuvia, muttei perinteitä ole vielä kokonaan unohdettu.
"Siinä on pehmoerotiikkaa kannessa, muttei se mitenkään pornolehti ole, vaan siinäkin on vitsailtu asialle", Antti Karsikas kertoo.
Arkkitehtiopiskelijoiden neljännen vuosikurssin ekskursioryhmän tekemä Ööpinen on parhaillaan painossa. Viime vuodesta viisastuneena julkaisusta otetaan hieman pienempi, noin 3 500 kappaleen painos.
Ööpisen myyjät ilmestyvät Oulun katukuvaan vappua edeltävällä viikolla. Lehteä myydään kuuden euron kappalehintaan. Arkkitehtiopiskelijat käyttävät Ööpisestä saatavat rahat ulkomaan opintomatkaan, joka on osa pakollisia opintoja.