Joitakin vuosia sitten muu Eurooppa hämmästeli Kreikan harkintakyvyttömyyttä. Helleenit suistivat omilla kestämättömillä päätöksillään taloutensa syöksyyn, josta maa ei vieläkään ole läheskään toipunut.
Nyt ulkomaailma seuraa tapahtumia, jotka osoittavat, että osataan sitä pohjoisemmassakin. Britannia on EU-eroa tehdessään eksynyt suolle, josta pääsy kuivin jaloin pois ei enää onnistu.
Teoriassa kaikki olisi voinut sujua yksinkertaisesti: Britannia päätti kansanäänestyksessä kesällä 2016, että se eroaa Euroopan unionista. Eropäiväksi määriteltiin 29. maaliskuuta 2019. Sitten piti neuvotella eron ehdot.
Brexitiinon nyt 35 päivää, ja eron toteutumisen tapa on yhä hämärän peitossa. Mahdollista on sekin, ettei ero edes toteudu.
Britannian sisäpolitiikka on sekasortoisessa tilassa. Vakiintunut puoluejärjestelmä on alkanut murentua. Se ei toki suista Britanniaa turmioon, mutta kertoo jännitteiden kovuudesta.
On mahdollista, että viime viikon pieniä lohkeamia sekä työväenpuolueessa että konservatiiveissa seuraavat isommat. Ja niillä taas voi olla merkittävä vaikutus eropäätökseen.
Samaan aikaan paineita päättäjille asettaa se, että yhä uudet yritykset kertovat siirtävänsä toimintojaan Britanniasta EU-alueelle.
Pääministeri Theresa Mayn arvovalta ja taidot eivät ole lähellekään riittäneet EU:n kanssa neuvotellun erosopimuksen viemiseksi läpi parlamentissa. Hän näyttää epätoivoisessa tilanteessa tehneen taktisen valinnan, jossa parlamentti joutuu lopulta niin sanotun kovan brexitin pelossa hyväksymään erosopimuksen.
Tähänkin May ehkä tarvitsisi Brysselistä jonkinlaisen myönnytyksen, joka liittyy Irlannin tasavallan ja Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin rajaan.
Rajakysymyksen järjestäminen vaikuttaa kuitenkin ympyrän kuutioinnilta. Jos raja halutaan pitää avoimena myös tulevaisuudessa, Pohjois-Irlanti jää väkisin kellumaan EU:n ja Britanniaan välimaastoon epämääräiseksi ajaksi.
Eikä Bryssel ole edes luvannut mitään myönnytystä, koska EU:n jäsen Irlanti haluaa rajan pysyvän avoimena vastedeskin. Näin brittiparlamenttia pahimmin hiertävä kysymys on takalukossa.
Lähiviikkoina Britanniassa voidaan nähdä nopeita käänteitä. Työväenpuoluetta repii brexitin ohella keskustelu puoluejohdon väitetystä juutalaisvastaisuudesta. Puolue on liukunut käsittämättömän kauas Tony Blairin modernista linjasta.
Toimivin ratkaisu umpikujasta pääsemiseksi olisi uusi kansanäänestys. Vaikka se repisi kuningaskuntaa pahemmin kuin edellinen, sen järjestäminen olisi perustelua, kun eron karut ehdot ovat tiedossa.
Vuoden 2016 kansanäänestyksen tulokseen vaikuttivat lupaukset valoisasta ja vauraasta tulevaisuudesta. Nyt nuo lupaukset näyttävät koko ajan ontommilta.
Itsenäinen demokraattinen kansakunta voi tehdä tulevaisuudestaan sellaisia päätöksiä kuin haluaa. Britannian ratkaisu vain näyttää olevan historiallinen huti.