Max Jacobssonin pikku historiikki Finnland - Mythos und Wirklichkeit havainnollistaa ulkomaalaisille lukijoille reittiä, jota Suomi on kulkenut.
Hän listaa ansiokkaan, ovelankin joukon keinoja, joilla suomalaiset virkamiehet ja poliitikot hitaasti mutta vakaasti pönkittivät autonomiaa ja suojelivat itsenäisyyttä Neuvostoliiton rinnalla.
Tavoitetta, vapautta, ei alkuun osattu ehkä edes artikuloida, ainakaan sitä ei olisi voitu lausua ääneen tsaarin edessä.
Suunnistaja olisi täysi hölmö, jos hän yrittäisi juosta päin korkeaa kalliota päästäkseen maaliin. Eikä huippu-urheilija pystyisi voittoon, ellei olisi ensin harjoitellut, harjoittanut itsetuntoaan ja analysoinut tekniikkaansa ja ruokavaliotaan.
Äsken julkaistun selvityksen mukaan onnellisimpia ovat terveet kanssaihmiset, jotka liikkuvat säännöllisesti kolme kertaa viikossa ja syövät monipuolisesti. Raha vaipuu sivurooliin.
Mitäkö näillä on yhteistä? Se, että päämäärään kannattaa tähdätä kiemuraista kiertotietä.
Silti talouselämä pyrkii yleensä saavuttamaan kaikki heti tässä nyt. Ja sitten saneerataan rönsyt.
Jotkut kokeilevat toista tietä. Unileverin - Doven, Rexonan ja Knorrin - pääjohtajaksi siirtynyt Paul Polman järkytti markkinoita, kun hän ilmoitti, ettei aio ajaa ensisijaisesti osakkeenomistajien etua.
"On niin helppoa olla lyhytaikainen sankari", hän selitti ja lupasi keskittyä "oikeisiin asioihin" eli muistaa päivittäiset 150 miljoonaa kuluttajaa.
Hän alkoi muuttaa toimintaympäristöä kestävämmän kehityksen mukaiseksi irrottautumalla lyhytaikaisia ratkaisuja hellivästä kvartaalitaloudesta ja suhtautumalla ilmastonmuutokseen mahdollisuutena.
Silti bisnes on tarkoitus tuplata. Osakkeenomistajatkin ovat jo ohimennen saaneet vastinetta.
Kauppaketju Marks & Spencerin johtaja havahtui aikoinaan siihen, että hänen avustajansa perhe näki nälkää. Hän alkoi huolehtia alaistensa hyvinvoinnista esimerkiksi järjestämällä ruokailun hintaan, josta kukaan järkevä ei voinut kieltäytyä.
Seuraukset yllättivät: kauppa alkoi kukoistaa, sillä vastalahjaksi Simon Marks sai erityisen lojaaleja työntekijöitä.
Esimerkki on Financial Timesin kolumnistin, ekonomisti John Kayn tutkielmasta Obliquity eli Miksi yllämme tavoitteisiimme parhaiten epäsuorasti.
Kayn mukaan hyvä päätöksenteko on kokeilevaa matkallaoloa. Se pohjautuu faktoihin mutta myös rehellisyyteen.
Hänen mukaansa yritykset eivät edes ole olemassa voiton takia, vaan voittoa tulee, jos ne huolehtivat oikein työntekijöistään, asiakkaistaan ja ympäristöstään. Jos yksikin kumppani unohtuu, yritys ei onnistu tehtävässään.
Päätösten taustalla on aina enemmän monimutkaisia asiayhteyksiä kuin rutinoiduinkaan peluri ikinä pystyy hallitsemaan. Niin yritysjohtajat kuin valtiomiehetkin joutuvat koko ajan luovimaan ratkaisemattomien epävarmuuksien keskellä.
Parhaat johtajat tunnistaakin siitä, että he pyrkivät jatkuvasti sopeuttamaan toimiaan ja tavoitteitaan saatuaan lisää tietoa muuttuvista olosuhteista.
Presidentti Franklin D. Roosevelt, joka luotsasi Yhdysvaltoja läpi talouslaman, kuvasi tilannetta: "Yritä jotakin. Jos se epäonnistuu, myönnä se suoraan ja yritä jotakin muuta."
Suorat otteet pätevät korkeintaan vakaissa oloissa ja sellaista tyhjiötä maailmasta tuskin enää löytyy. Ellei sitten usko perussuomalaisten unelmaan eristetystä Suomesta.
Tosielämässä ongelmat on kohdattava yksi kerrallaan. Ei ole olemassa suoraa reittiä hyvään yhteiskuntaan - tai yritykseen. Siksi paras valtiomies tai yritysjohtaja tuskin on äksyin päätöksentekijä vaan hän, joka ymmärtää välittää kilpailevien näkemysten ja arvojen välillä ja valita sillä hetkellä parhaimman vaihtoehdon.
Vaihtoehtoja on aina. Sillä päätöksenteko on sitä, että kuuntelee ihmisten ideoita.