"Vähän kai onnellinen", totesivat oululaisnuoret 70-luvulla kun tarkoittivat, että joku oli heidän mielestään tyhmä tai muuten vaan onneton tapaus.
Imaisun takana oli muodikas kyyninen ajatus, jonka mukaan onnellinen ihminen oli hölmö haihattelija, joka ei yksinkertaisesti tajunnut olla onneton. Kaikillahan oli aihetta jos nyt ei onnettomuuteen, niin ainakin tasaiseen tyytymättömyyteen.
Nuoret olivat nurinkurisesti oikeilla jäljillä. Filosofi Demokritos oli kiteyttänyt vajaat 2 500 vuotta aiemmin, että onnellinen on se, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
Filosofi ja tiedemies Aristoteles puolestaan järkeili, että onnellisuus on elämän päämäärä ja siihen pääsee kun pyrkii hyvyyteen.
Suomalaiset suuret ikäluokat, eli noin kuusikymppiset, ovat maamme onnellisinta väkeä. Tuoreen tutkimuksen mukaan heidän onnellisuutensa perustuu muun muassa rehellisyyteen, vanhempien kunnioitukseen, auttamisenhaluun ja hyviin tapoihin. Samoilla linjoilla he ovat kuin Aristoteles, vaikka mies itse olisikin jäänyt heille etäiseksi.
Puoli miljoonaa seniorisuomalaista on saavuttanut onnensa, kun he asettivat tulevaisuuden odotuksensa aikoinaan maltillisesti ja jättivät kuun suosiolla taivaalle. Sotien jälkeinen jälleenrakentaminen oli yhteinen ponnistus, vaikka jokainen oppikin siinä samalla luontevasti huolehtimaan itse itsestään. Näin toimittiin, vaikka moni ei Demokritoksen määritelmiin kerinnytkään perehtyä.
Suomeen rakennettiin hyvinvointia ja kasvua, mutta aiemmalta sukupolvelta opittuja arvoja ei hylätty. Nykyfilosofi Ilkka Niiniluodon mukaan yhteisön merkitys, toisen huomioonottaminen, auttaminen ja työhön liittyvät arvot kuuluivat ja kuuluvat edelleen olennaisena osana senioreidemme elämänmenoon.
Suuret ikäluokat ammentavat nyt onneaan sopivasta vauraudestaan, harrastuksistaan, matkailusta, terveydestään huolehtimisesta ja läheisistään. He ovat luontevia isovanhempia ja auttavat nykymenossa rimpuilevia lapsiaan.
Mutta ei harmaiden pantteriemme elämä sentään pelkkää onnen äimistelyä ole. Naiset murehtivat ainakin terveydenhuollon alasajoa, nuorten työllistymistä ja samalla omien jälkeläistensä toimeentuloa. Miehiä jurppii muun muassa poliitikkojen vastuuttomuus ja omaan pussiin pelaaminen.
Ja mitä me nuoremmat teemme ja mitä nuoret tekevät? Nykyisten senioreiden mielestä me arvostamme elämästä nauttimista, yksilön menestymistä ja valinnanvapautta. Sukupolvien välillä ammottaa arvokuilu, -rotko.
Kyllähän mekin arvostamme rehellisyyttä, vanhempien kunnioittamista, toisten auttamista ja huomioonottamista, hyviä tapoja ja yhteen hiileen puhaltamista. Oikeastiko?
"Mulle heti kaikki nyt"-menetelmä on nykyajan tie instant-onneen. Elämästä on tullut pelkkää rahaa, extreme-elämyksiä, Big Brotheria, nopeasti ulosmitattuja voittoja kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Senioreilla on todella aihetta huoleensa.
Nykymenetelmä tuottaa joitakin "onnekkaita" nousukkaita ja aivan liikaa onnettomia pudokkaita. Tällä menolla antiikin filosofien ja omien senioreidemme onni jää meiltä saavuttamatta tai sitten se on jotenkin uudenlaista, ehkä virtuaalista.
Vähän kai me olemme onnellisia.
***
Nykymenoa sekin, että ansiotta epämääräistä rahaa vastanottaneet poliitikot puhuvat lain noudattamisesta, mutta kukaan ei puhu siitä, mikä olisi oikein.