Ladislaus Löb onnistui Helsingissä vieraillessaan muodostamaan niinkin merkillisen sanaparin kuin "onnekas keskitysleirivanki". Eräs Löbin kirjan luvuista on nimeltään Elämä etuoikeutettujen leirissä.
"Bergen-Belsen ei ollut tuhoamisleiri, ei siellä ollut kaasukammioita", Löb muistuttaa.
"Saksalaiset pitivät meitä arvokkaana kauppatavarana, meitä kohdeltiin paremmin kuin useimpia muita Bergen-Belsenin vankeja. Eikä meitä pakotettu käyttämään vanginpukua tai keltaista tähteä. Meitä ruokittiinkin suhteellisen hyvin", Löb jatkaa.
Ladislaus Löb kuitenkin tarkentaa, että kyseessä ei todellakaan ollut "loma maaseudun rauhassa". Vartijoitakin oli moneen lähtöön.
"Eräs vartija oli pieni, kierosilmäinen ja niin kiltti kuin keskitysleirivartija saattoi olla. Hänellä oli aina piippu suussa, me kutsuimme häntä Kippari-Kalleksi. Monet meistä muistelevat häntä lämmöllä."
Eräästä naisvartijasta Löbillä ei ole yhtä lämpimiä muistoja. Hän siteeraa erään Bergen-Belsenin vangin päiväkirjaa.
"Valkoiset turkiskäsineet, pitkävartiset saappaat, univormu, housuhame, koppalakki, joka peittää puolet kasvoista, keinuva kävelytyyli, keimailu, välillä hän viheltää, huutaa, käy ylikierroksilla, heittelee astioita, uhkailee voiannoksen perumisella, sotkee vuoteet, kertoo lyöneensä kahta ihmistä kasvoihin toisessa yksikössä."