Viikko sitten Ibrahimin maailma romahti. Hän oli saanut kahden vuoden odotuksen jälkeen lopullisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen ja kävi hyvästelemässä tuttuja. Mitä hän tekisi? En tiedä, Ibrahim huokaisi surkeana, veti siistit ruskeat nahkakengät jalkaansa ja lähti.
Vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijoita keskikokoisen kaupungin verran. Tunnelma oli toiveikas, mutta kun vastaanottokeskuksen toimijoilta yritti kysyä, mitä kaikkia ammatteja tulokkaat edustavat, vastaus oli, ettei osaamisen kartoittaminen kuulu tehtäviin.
Tulokkaiden rooli on käynyt erittäin selväksi: syödä, nukkua, odottaa, murehtia, stressaantua ja masentua prosessissa.
Maahanmuuttovirasto on toki tietoinen ongelmasta, onhan se tutkinut asiakkaidensa tyytyväisyyttä. Kysely paljasti, ettei tekemistä ole tarpeeksi. Silti virallinen Suomi odottaa yhä kriisin vain haihtuvan Ibrahimin lailla.
Enemmän kuin kaksi kolmesta turvapaikanhakijasta saa kielteisen ratkaisun, kun esimerkiksi Itävalta hyväksyy joka toisen tulokkaan. Oulussa turvapaikkakriisi on kutistunut runsaasta parista tuhannesta 270:een vuodepaikkaan. Ne on keskitetty takaisin Heikinharjun vastaanottokeskukseen. Lisäksi kaupungissa asuu toiset noin 270 turvapaikanhakijaa, jotka ovat vuokranneet asunnon yksityisesti tai majoittuvat suomalaisissa perheissä.
Onko Suomella tosiaan varaa hyljeksiä tulokkaita, vaikka samaan aikaan esimerkiksi rakennusyritykset ja metalliteollisuus etsivät epätoivoisesti työntekijöitä? Ilman sinnikkäitä vapaaehtoisia ei turvapaikanhakijoilla olisi edes kielikursseja eikä juuri mitään kerhotoimintaa tai liikuntaohjausta.
Uudet tahot ovat alkaneet paikata ammottavaa aukkoa. Diakonissalaitos tarttui ongelmaan vuosi sitten aloittamalla Oulun seudulla EU-rahoituksen turvin turvapaikanhakijoiden työllistämiseen tähtäävän esikotohankkeen. Se tarjoaa niin osaamisen kartoitusta, työelämävalmiuksia kuin hakuopastustakin. Ilahduttavaa on ollut varsinkin se, että liki joka toinen yritys, johon on kuluvana syksynä oltu yhteydessä, on löytänyt tekemistä turvapaikanhakijoille.
Myös valtakunnallinen vapaaehtoisten verkosto Startup Refugees (SUR) on tarjonnut syyskuusta alkaen Oulussakin konkreettista työllistämisapua. SUR on kirjannut toistaiseksi 1 800:n turvapaikanhakijan osaamisprofiilin. Tarjolle on tullut muun muassa tekijöitä rakennusalalle, kuten laatoittajia, mutta myös insinöörejä, hitsaajia, opettajia, jopa biotutkija ja sydänkirurgi.
– Se on täysin mahdollista, SURin toiminnanjohtaja vastaakin nykyään, kun häneltä tiedustellaan erityisalan osaajaa.
Selväksi on jo käynyt sekin, että lähikunnissa on runsaasti työpaikkoja auki. Jos seudun teollisuusyritykset haluavat, ne pystyvät järjestämään tekemistä kymmenille käsipareille. Työpaikkojen lisäksi toivotaan mahdollisuuksia harjoittelijoille.
Vastineeksi on tarjolla yritteliäitä ihmisiä, joilla on valtava vimma osoittaa osaamistaan ja löytää hyväksyntää. Juuri työ, osallistuminen yhteiseen tekemiseen, tuo mukanaan kohtaamisia ja arvostusta. Samalla karttuu kielitaito. Kielitaito on joka tapauksessa tärkein avain kotoutumisessa. Ilman kielitaitoa on vaikea sekä antaa että saada perehdytystä.
Yksi työtä etsivistä on Mustafa, joka on toiminut aikaisemmin muun muassa hydrauliikka-asentajana. Tänä syksynä hän kantoi metsästä 900 kiloa marjoja. Tuloilla hän osti hienon kännykän. Haaveena olisi hankkia vielä auto ja talokin. Omalla työllä. Suomessa.