Tupo on täällä tänään. Sen edessä nöyrtyvät kovatkin miehet. Vasta sitten, kun nimet ovat paperissa ja hallitus luvannut antaa sadan miljoonan euron huomenlahjan, voidaan huokaista.
Tupo ja kolmikantainen valmistelu ovat kumppanuusyhteiskunnan rakennustarvikkeita. Hallitus ja työmarkkinapomot sopivat yhdessä kaikki tärkeät asiat; palkankorotukset, verot, työelämän pelisäännöt, perheiden asiat, eläkkeet...
Juuri tähän hätään ei tule mieleen yhtä ainoaa asiaa, jonka eduskunta saisi päättää ihan itse. Varmaan niitäkin on, vaikka ulkopolitiikkakin kuuluu nykyisin SAK:n reviiriin, onhan presidenttinä entinen SAK:n lakimies.
SAK:n vallasta on jälleen saatu hyvä oppitunti. Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala huomautti lehtihaastattelussa, että tupojen tasasuuruiset palkankorotukset todennäköisemmin johtavat osaltaan korkeaan työttömyyteen kuin luovat tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Myrskyhän siitä syntyi. Pääministerikin haukkui, mutta SAK:n pikkupomot menettivät tyystin malttinsa. Kuitenkaan pääjohtaja ei sanonut mitään uutta. Hän vain kertasi asioita, joista puhuttiin jo 90-luvulla ja joita talouden päättäjäeliitti parhaillaankin pyörittelee.
Johtavat ekonomistit eivät tyrmää Vanhalan ajatuksia. Tupoissa matalan tuottavuuden alat on hinnoiteltu liian kalliiksi. Siksi työttömyys ei alene, olipa menossa suhdannenousu tai taantuma. Jos työttömyyden alentamisessa epäonnistutaan seitsemänä lihavana vuotena, vikaa ei voi olla muualla kuin työmarkkinoissa. Ne eivät kerta kaikkiaan toimi.
Tupopöydässä ei ole koskaan otettu tosissaan sitä, että matalan tuottavuuden alat voisivat työllistää, jos samalla tuettaisiin työntekijää. Tämä malli on käytössä Amerikassa, Hollannissa ja Tanskassa. Mutta Suomeen sitä ei saada.
Meillä ihmisten on tultava toimeen pienellä työttömyysturvalla. Kuitenkin moni olisi valmis menemään töihin vähemmälläkin palkalla, jos edes osa työttömyysturvasta säilyisi. Jokainen ymmärtää, että työttömyys on hyvinvointiyhteiskunnan pahin uhka. Sitä ei tupopöydissä kyetä ratkaisemaan. Se poliittisten päättäjien pitäisi jo ymmärtää.
SAK:n sanankäyttö pääjohtajaa kohtaan on ollut tajutonta. SAK:n johtaja Pertti Parmanne kyseenalaisti jopa Vanhalan pätevyyden. Kuvaan kuului myös uhkailua. Kun pääjohtajan paikkaa täytetään, harkittavaksi jää, onko Vanhala sopiva tehtävään. Helppohan se on uhkailla, kun nimittäjä on vanha tuttu.
Tulopolitiikalla on ollut arvonsa. Suljetussa taloudessa se tuotti tuloksia. 90-luvun lamakin nujertui, kun palkansaajat tyytyivät katselemaan, kuinka osakkeenomistajat ja optioherrat juhlivat. Nyt tupomiehet valmistelevat niukkuutta palkansaajille, vaikka neuvottelijoiden omat palkat ovat nousseet kaksinverroin, monissa tapauksissa enemmänkin.
Miksi suomalaiset ovat EU:n kerjäläisiä, vaikka meillä on tupo ja kolmikanta ja SAK? Suomalaisen työläisen ostovoima on EU:n neljänneksi heikoin. Tuloverotus taas on EU:n neljänneksi kireintä. Työvoimakustannukset ovat EU:n keskitasoa, vaikka TT jaksaa aina valittaa.
Missä on Suomen kansallisvarallisuus, kun sitä ei riitä eurooppalaisiin palkkoihin? Monet palvelut ovat kehnoja verrattuna muihin EU-maihin. Palkkaerotkin ovat maailman pienimpiä. Tosirikkaitakin on niin vähän, etteivät he ole voineet tehdä suomalaisista köyhiä ja työttömiä.
Ehkä tupo antaa vastaukset.