Itänaapurin pelko ja kauhistelu tapaa Suomessa olla syvintä niissä joukoissa, jotka eivät ole koskaan nyky-Venäjällä käyneet tai jotka eivät yhtään venäläistä henkilökohtaisesti tunne.
Maailmankirjallisuuden tunnetuimpiin kuuluva romaanin lopetus kuuluu suomennettuna näin: "Minne sinä kiidät, Venäjä, vastaa. Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeytyy kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi. Ohi lentää kaikki, mitä vain maan päällä on, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja kansakunnat."
Lainaus on Nikolai Gogolin kirjasta Kuolleet Sielut, suomennos Jalo Kaliman ja Juhani Konkan.
Noiden sanojen kirjoittamisesta on pian 170 vuotta. Gogolista noin sadan vuoden päästä, vuonna 1941, Venäjää ja sen ideaa pyrki kuvailemaan Britannian pääministeri Winston Churchill. Ei ollut valmista vastausta hänelläkään: "En osaa ennustaa teille, miten Venäjä toimii. Se on pulma, joka on kiedottu arvoituksen sisällä olevaan mysteeriin", hän lausui.
Vaikeus ymmärtää Venäjää ja sen tarkoitusperiä ei siis ole uusi ongelma. Se ei kuitenkaan lohduta niitä, joiden pitäisi tietää, miksi Venäjä juuri nyt toimii niin kuin toimii ja mihin suuntaan maa kehittyy.
Suomen kannalta itänaapurin tavoitteet ovat tosin välillä olleet myös ilmiselvät ja karut. Näin oli esimerkiksi talvisodan alkaessa, kun Venäjän ja kommunismin rujo risteytymä Neuvostoliitto tuli rajan yli ja ylitti vallata maan. Nyt Venäjän syvimpiä pyrkimyksiä mietitään taas otsat rypyillä, kun maa haluaa vetää Itämeren pohjaa myöten kaasuputken Viipurista Saksan Greifswaldiin.
Epäluuloja lisää se, että sekä Saksa ja Venäjä ovat hoitaneet putkiasiaa suorastaan tökerösti. Ensinnäkin muut EU-maat näkemyksineen unohtuivat tyystin, kun suurin jäsenmaa Saksa alkoi hoitaa kuntoon omaa energiaongelmaansa. Pääministeri Vladimir Putinilta taas ovat puuttuneet sekä psykologinen silmä että markkinamiehen taidot.
Esimerkki tästä oli hänen kesäkuinen huonohenkinen Suomen-vierailunsa. Tuolloinhan hän pottuili pääministeri Vanhaselle siitä, että tämä on tainnut henkilökohtaisesti kaasuputken reitille osuvat miinat. Ei tuo ylenkatsonta ainakaan putken kannatusta lisännyt.
Kahden suuren maan operoinnille on haettu synkkää historiallista vertailukohtaa jopa vuodelta 1939, jolloin Neuvostoliitto ja Saksa solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen ja jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Molotov-Ribbentropin vertaus kaasuputkeen ampuu kuitenkin metrikaupalla yli. Nykyinen Venäjä ei nyt vain ole sama kuin Stalinin Neuvostoliitto, nykyisen Saksan ja natsivaltion vertailusta puhumattakaan, eikä nyt jaeta maita vaan tehdään kauppaa kahden maan kesken.
Jos koko kaasuputki on Venäjän salajuoni lännen kiristämiseksi -- niin kuin on väitetty -- niin on pakko kysyä, kuinka hölmöjä sitten saksalaiset ovat, kun ovat lähtevät sellaiseen mukaan. Heillehän se vasta riskialtis hanke onkin. Yhtä lailla Saksalla luulisi olevan historiaan perustuvia sielun vammoja Venäjää kohtaan, puna-armeija kun tuli maailmansodassa Berliiniin asti ja lohkaisi osan maasta omaksi vasallikseen. Joko saksalaiset ovat siis sinisilmäisiä tai sitten järkeviä pragmaatikkoja.
Kiinnostavia näkemyksiä Suomen Venäjä-suhteesta esitti viime viikolla Oulun Urbe Uloa -seminaarissa esiintynyt veteraanidiplomaatti ja entinen Moskovan-lähettiläs Heikki Talvitie. Jos häntä on uskominen, asetelma ei Suomen ja Venäjän välillä ole viime vuosikymmeninä ollut se, että vain isompi on vienyt ja pienempi vikissyt.
Talvitien mielestä Venäjä kyllä kuuntelee suomalaisia ja ottaa jopa vaarin näiden näkemyksistä, jos ne osataan perustella vakuuttavasti. Venäjä muun muassa tarttui suomalaisten asettamaan koukkuun -- tuo sana Talvitien käyttämä -- jonka mukaan Suomen EU-jäsenyys olisi sille jotenkin edullinen eikä se Suomen pyrkimystä vastaan siksi elämöinytkään.
Talvitien teeseihin myös kuului, että Suomessa julkaistaan hanakasti kielteisiä Venäjä-uutisia, jotta kansan mieliä käännettäisiin Nato-jäsenyyden kannalle. Tässä hän kyllä eksyy salaliittoteoreetikkojen harhapoluille. Kielteiset Venäjä-uutiset johtuvat edelleen ennen kaikkea siitä, että Venäjällä tapahtuu kielteisiä asioita. Demokratia on puolivalmis ja perusoikeuksien kunnioitus on käytännön elämässä muuta kuin johtajien lupauksissa.
Mutta totta on sekin, että kielteisillä Venäjä-jutuilla on Suomessa laajasti kysyntää. Itänaapurin pelko ja kauhistelu ovat täällä syvällä selkäytimissä. Kysyntä tapaa olla suurinta niissä joukoissa, jotka eivät ole koskaan Venäjällä käyneet tai jotka eivät yhtään venäläistä henkilökohtaisesti tunne.
Jos Gogol tai Churchill eivät pystyneet kertomaan koko kuvaa Venäjästä, niin ei siihen helpolla täälläkään päästä. Mutta ainakin sen voisi ottaa tavoitteeksi, että tehdään ratkaisut ja muodostetaan kuva ennemmin tiedon kuin asenteiden varassa.
***
Tänään selviää, nouseeko Porvoon piispaksi taas Vikström. Aiemmin siellä ovat olleet myöhempi arkkipiispa John ja tämän veli Erik. Nyt tarjolla on Johnin poika Björn. Tämän tie piispuuteen näytti jo selvältä. Nyt se voi kaatua lausuntoon, jonka mukaan hän olisi valmis siunaamaan rekisteröidyn parisuhteen, jos kirkko luo sitä varten siunauskaavan.