Kuusivuotias aloitti uuden harrastuksen. Hän meni innolla mukaan oululaisen voimisteluseuran ryhmään. Treeneihin lähdettiin, ja sieltä palattiin hymyssä suin. Uusia kavereita tuli paljon.
Muutaman kuukauden jälkeen oli taitotestit, joilla jaettiin lapset taitojen perusteella kolmeen ryhmään. Lapset kiersivät rasteja ja näyttivät taitonsa ”tuomareille”. Lopussa jokaiselle annettiin todistus, jossa taitoja eri liikkeiden osalta arvioitiin kolmen rastin asteikolla.
Lapsi sai kaikki rastit heikoimpaan kohtaan. Siitä seurasi hirveä itku. Ilta ja viikko meni pilalle. Voimisteluharrastuksesta ei saanut enää puhua ja treeneihin ei enää haluttanut mennä. Ei monen viikon suostuttelun jälkeenkään.
Siinä nakerrettiin pienen lapsen itsetuntoa kunnolla ja vietiin ilo muuten hienosta harrastuksesta.
Pauli Miettinen kysyi 12.8.2019 Kalevassa ”Onko urheilun sisäisessä logiikassa ja rakenteissa sellaista, mikä työntää nuoria pois sen parista?”
Miettinen peräänkuulutti lasten ja nuorten liikunnan uudistamista. Olen samaa mieltä, uudistusta tarvitaan.
Olen tarkastellut osana työtäni lukuisia lasten ja nuorten harrastus- ja hyvinvointikyselyjä.
Havaintojeni mukaan suuri osa lapsista haluaa harrastaa erilaisia lajeja ja olla yhdessä kavereiden kanssa.
Usein etenkin vanhemmat lapset ja nuoret kertovat haluavansa harrastaa erilaisissa ”höntsyporukoissa”, eli ryhmissä, joissa ei tarvitse kilpailla ja treenata niin tosissaan.
Porukoissa, joissa voi käydä rennosti pelailemassa esimerkiksi sählyä tai jalkapalloa.
Mielestäni edelleen pitäisi olla 1990-luvun lailla mahdollisuus aloittaa uusi laji vaikka yläasteella. Omat parhaat lapsuusmuistoni liittyvät jalkapalloiluun, jossa parasta oli meidän mahtava joukkuehenkemme.
Joukkueemme ei ollut pelillisesti hirveän hyvä, mutta paljon treenattiin, pelattiin ja käytiin turnauksissa. Ja olihan meillä hauskaa!
Mukana oli myös muutama hieman hiljaisempi lapsi, jotka otettiin mukaan yhteisiin juttuihin. Kentällä ja kentän ulkopuolella oltiin yhtä tiimiä. Ja kaikki saivat peliaikaa. Lapsuudessa syntynyt liikunnan ilo on jatkunut näihin päiviin saakka.
Lajivalmennukselle on oma paikkansa ja myös erityisen lahjakkaille täytyy tietysti olla mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Uskon kuitenkin, että jos voisimme tarjota lapsille ja nuorille entistä enemmän erilaisia ”höntsyporukoita”, voisi yhä useampi innostua mukaan eri lajeihin.
Kaikista ei tule huippu-urheilijoita, eikä tämä luultavasti ole suurimmalla osalla tavoitekaan.
Lapset haluavat tehdä sitä mikä tuntuu hauskalta, ja jos liikunta tuntuu yhä useammasta hauskalta, varmasti harrastusmäärät kasvavat.
Edelleen on paljon lapsia, joilla ei ole yhtään harrastusta, eikä yhtään ystävää.
Liikunta-, ja samalla tavalla tietysti musiikkiin ja taiteeseen liittyvät harrastukset tuovat lapsia yhteen ja vähentävät yksinäisyyttä, ja ovat sitä paljon puhuttua ennalta ehkäisevää ja hyvinvointia edistävää toimintaa.
Liisa Jurmu
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.