Vertailu saattaa joskus olla merkillistä, jopa tuhoisaa. Vastikään julkistetussa ulkopoliittisessa katsauksessaan Venäjän hallitus vertasi odottamattomalla tavalla YK-neuvottelija Martti Ahtisaaren esittämää Kosovon itsenäistymistä Israelin valtion perustamiseen.
"Kansainvälisen yhteisön Israelin valtion perustamisesta saama kokemus antaa miettimisen aihetta", tekstissä lukee. Tunnetuista syistä palestiinalaisvaltion poliittinen ja alueellinen perustamisprosessi karkasi kansainvälisen yhteisön valvonnasta, ja tämä avaintekijä on taustalla siinä, ettei Israelin ja palestiinalaisten selkkausta ole onnistuttu ratkaisemaan.
Kannattaa muistaa, että Neuvostoliitto oli ensimmäinen suurvalta, joka vuonna 1948 tunnusti YK:n päätöslauselmalla perustetun uuden Israelin valtion. Syynä ei tosin ollut niinkään se, että haluttiin antaa maa juuri juutalaisvainojen uhriksi joutuneelle kansalle, vaan se, että pyrittiin mukaan ajamaan "brittiläistä imperialismia" Lähi-idästä.
Kannattaa myös huomata, ettei tilanteita voida missään tapauksessa verrata keskenään. Itsenäisen Kosovon perustaminen ei kyseenalaista minkään naapurivaltion olemassaoloa, eikä vie yhdeltäkään kansalta sen omaa valtiota.
On ymmärrettävää, että Serbian on vaikea päästää irti maasta, jota se pitää oman historiansa kannalta keskeisenä paikkana. Mutta serbien vertaaminen palestiinalaisiin on terveen järjen vastaista liioittelua. Se että epäsuorasti väläytellään vaaraa loppumattomasta selkkauksesta serbien ja kosovolaisten välillä, tuskin riittää saamaan turvallisuusneuvoston jäseniä vakuuttuneiksi, kun he lähiviikkoina ilmaisevat kantansa Ahtisaaren esitykseen.
Mutta vaikkei Kosovolle olisi muuta ratkaisua kuin itsenäisyys, ja vaikka tuo itsenäisyys olisi ehdollinen, hallittu ja valvottu, se ei kuitenkaan ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Se saattaa jopa aiheuttaa uusia ongelmia Balkanilla ja kauempanakin.
Venäläisten pyrkimys kiinnittää huomio näihin "kielteisiin seurauksiin" olisi uskottavampi, elleivät he olisi osaksi itse syypäitä niiden mahdolliseen ilmaantumiseen.
Maaliskuun lopulla Berliinissä järjestetyssä "Eurooppalainen vuoropuhelu" -keskustelutilaisuudessa amerikkalaisedustajat kantoivat huolta niistä kostotoimista, joita Moskova saattaa päättää toteuttaa.
Se voi esimerkiksi ryhtyä tukemaan Abhasian itsenäisyyttä Georgian tahdon vastaisesti. Tuon riskin vuoksi he katsoivat, että venäläisten "herkkätunteisuus" tulee ottaa huomioon, eikä pelkästään Balkanilla. Niinpä "realistit" pitävät nyt ääntä Washingtonissa.
He eivät ole ainoita, jotka ovat huolissaan. Myös Giuliano Amato ja Richard von Weizsäcker ovat varoittaneet väkisin läpi ajetun ratkaisun vaaroista Kosovossa. Italian sisäministeri ja Saksan entinen liittopresidentti olivat mukana EU:n perustamassa kansainvälisessä Balkan-komissiossa.
Vaikkei heitä ole syytä epäillä vihamielisestä suhtautumisesta Kosovon itsenäistymiseen, he katsovat, etteivät merkit ole sen kannalta suotuisat, ellei kyetä täyttämään kahta ehtoa. Ensimmäinen niistä on, että Kosovolle ja Serbialle on tarjottava mahdollisuus päästä osaksi Eurooppaa, ja toinen se, että kontaktiryhmän jäsenten (Yhdysvallat, Venäjä, Ranska, Britannia, Saksa, Italia) tulee yhdessä painostaa serbejä ja kosovolaisia, jotta he löytäisivät pohjaa yhteisymmärrykselle.
Tuo vaatimus vaikuttaa pelkältä hurskaalta toiveelta. Mutta ilman sitä Kosovon itsenäisyys saattaa jäädä huteraksi, mikä olisi vahinko sekä serbivähemmistön että albaanivähemmistön kannalta. Se voisi toimia myös huonona esimerkkinä hauraassa Bosniassa.
Ahtisaaren suunnitelma ei siis ole tarinan päätös, vaan ennemminkin uusi episodi entisen Jugoslavian loputtomassa pirstaloitumisessa.
©(2007) Le Monde. Distributed by The New York Times Syndicate