Suomen Pankki julkaisi vuonna 1995 inflaationvastaisen lehdykän. Siinä kuvailtiin eloisasti, miten pieni, vihreä, kirpunnäköinen inflaatiopeikko viekoitteli palkansaajaa vaatimaan lisää liksaa, kauppiasta ja metsänomistajaa nostamaan hintoja. Yhdessä kuvassa peikko on pelotellut pienet punaiset korkotontut korkealle puun oksalle. Viimeisellä aukeamalla maltti on saanut voiton kiusaajasta. Kuvasarja päättyy siten, että inflaatiopeikko hukkuu järveen, mistä se ei enää nouse.
Kerrotaan, että alkuperäisessä luonnoksessa peikon pää alkoi myöhemmin uudelleen nousta pinnan alta. Se olisi ollut merkki siitä, että taistelu jatkuu. Tämän kuvan pankin silloinen johto halusi jätettäväksi pois. He ajattelivat, että pelkkä ajatuskin inflaation paluusta on kerta kaikkiaan torjuttava.
Vihkosen julkaisemisen syynä oli halu vahvistaa helmikuussa 1993 asetetun kahden prosentin inflaatiotavoitteen uskottavuutta. Takana oli markan, Suomen silloisen valuutan, valtaisa heikkeneminen. Vaikka maa oli lamassa, alhaiseen inflaatioon ei monikaan tuolloin uskonut.
Nyt vakaan hintatason aika on meillä jatkunut jo liki kymmenen vuotta. Kuluttajahintojen keskimääräinen nousu on vuoden 1994 alun jälkeen ollut puolitoista prosenttia vuodessa. Matalin luku, 0,1 prosenttia, kirjattiin tämän vuoden helmikuussa ja korkein luku, vajaa neljä prosenttia, vuoden 2000 syyskuussa. Veroista ja koroista puhdistettu pohjainflaatio painui 1990-luvun puolivälissä joinakin kuukausina miinukselle. On todennäköistä, että miinusmerkkinen luku nähdään taas ensi kuussa, kun viinan hinnan lasku kirjataan maaliskuun kuluttajahintaindeksiin.
Muuallakin maailmassa inflaatio alkaa olla muisto vain. Vuosi sitten uhkakuvana pidettiin deflaatiota. Itsekin kirjoitin aiheesta kolumnin (Kaleva 10.6.2003).
Onko nyt niin, että inflaatiopeikko saatiin kuin saatiinkin peruuttamattomasti upotetuksi? Vastaus on: ei, peikko on elossa! Jonakin päivänä sen pää alkaa taas nousta pinnan yläpuolelle, mutta on vaikea tietää etukäteen, milloin ja missä peikon pää pulpahtaa taas pinnalle.
Yleensä inflaatio alkaa nostaa päätään, kun kysyntä nousee nopeasti ja tarjonta ei pysy perässä. Tällainen tilanne alkaa nyt näkyä raaka-ainemarkkinoilla, missä hinnat ovat olleet reippaassa nousussa, kun kysyntä on kasvanut maailmantalouden kasvun kiihtyessä. Euron vahvistuminen on vaimentanut raaka-ainehintojen nousun vaikutuksia euroalueen hintoihin. Raaka-aineiden hintojen nousu on monesti historiassa ollut alkuna inflaation kiihtymiselle.
Inflaation kiihtyminen on usein alkanut kevyestä rahapolitiikasta. Yhdysvalloissa rahapolitiikka on ollut kevyttä jo pitkään, katsoi sitä millä mittarilla tahansa. Rahapolitiikan ohjauskorko on kesäkuusta lähtien ollut yhdessä prosentissa. Markkinoilla koron odotetaan pysyvän muuttumattomana ainakin syksyyn saakka. Viime aikoina myös dollarin heikentyminen on lisännyt rahaolojen keveyttä. Samanaikaisesti liittovaltion budjetti on muuttunut ylijäämäisestä pahasti alijäämäiseksi. Ainakin ennen sellaista pidettiin selvänä uhkana vakaalle hintatasolle.
Yhdysvalloissa on siis pantu sytykkeitä inflaatiopesään niin paljon, että ainakin historiallisen kokemuksen valossa olisi voinut odottaa inflaation jo karkaavan käsistä. Näin vain ei näytä käyvän. Kuluttajahintaindeksin nousu on pysynyt vakaasti kahden prosentin tasolla. Kuluttajahintaindeksiin sisältyvien teollisuustuotteiden hinnat ovat olleet parin vuoden ajan laskussa.
Silti rahapolitiikan keveys näkyy Yhdysvaltain hintakehityksessä jo nyt. Palvelujen hinnat ovat koko ajan olleet tasaisessa nousussa. Ennestäänkin nopea asuntojen hintojen nousu on tänä vuonna vain kiihtynyt. Myös valuutan heikkeneminen on osaltaan kevyen rahapolitiikan aiheuttama inflaatioilmiö. Ainakin Eurooppaan suuntautuvien ulkomaanmatkojen hinnat ovat kallistuneet amerikkalaisille yksi yhteen euron vahvistumisen kanssa.
Tämä kaikki viittaa siihen, että ainakin Yhdysvalloissa inflaatiopeikko on elossa. Toistaiseksi se tekee vasta tunnusteluja. Peikon on aika hyökätä vasta sitten, kun inflaatio-odotukset alkavat yleisesti nousta. Näin käy vääjäämättä, ellei rahapolitiikkaa riittävän ajoissa käännetä kiristävään suuntaan.
Euroalueella tilanne on hieman toinen. Rahapolitiikan liikkeet ovat olleet varovaisempia kumpaankin suuntaan. Talouden elpyminen on edennyt jähmeästi, ja euron vahvistuminen on vaimentanut raaka-ainehinnoista tulevia hintapaineita. Rahapolitiikka on keveätä myös euroalueella ja lyhyt reaalikorko on lähellä nollaa. Monissa maissa asuntojen hinnat ovat Suomen tapaan reippaassa nousussa. Se on merkki siitä, ettei peikko ole Eurooppaakaan unohtanut. Ei myöskään Suomea.
Peikko pistäytyi kotimaassakin noususuhdanteen huipulla. Vuonna 2000 kuluttajahintaindeksin nousuvauhti kiihtyi lyhyessä ajassa kahdesta prosentista lähes neljään prosenttiin. Inflaation kiihtymisen voi suurelta osin panna heikon euron ja kalliin öljyn piikkiin, mutta myös palvelujen hinnat nousivat reippaasti. Jos noususuhdanne olisi jatkunut pitempään, on hyvin todennäköistä, että inflaatio olisi meillä kiihtynyt vaarallisen korkeaksi. Näinhän kävi Hollannissa, Irlannissa ja Portugalissa. Eurooppalainen rahapolitiikka oli selvästi oloihimme nähden liiankin keveää.
Inflaation nopea hidastuminen viime vuonna ja sen häviäminen tänä vuonna on palkansaajille hyvä uutinen. Reaalitulot nousevat. Eniten ovat nousseet viinaa juovien auton ostajien reaalitulot.
Nollainflaatio jää kuitenkin tilapäiseksi. Ensi vuonna ollaan jo lähempänä kahta prosenttia, mitä voi pitää normaalina. Yleistä inflaatiopeikkohälytystä ei ole syytä julistaa, mutta asuntomarkkinoille on paikallaan kohdistaa peikkovaroitus.