Ajatteluumme on syvälle iskostunut käsitys, jonka mukaan kansantalouden tulisi kasvaa noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Sillä vauhdilla kakku kaksinkertaistuu 23 vuodessa. Jos verojen jälkeiset reaalitulot kasvavat samaa kolmen prosentin vauhtia, tänä vuonna otetun asuntolainan hoitokulujen voi suhteessa tuloihin odottaa alenevan vuosi vuodelta. Näin muu kulutus voi kasvaa jopa tuloja nopeammin.
Käsitys kolmen prosentin normaalikasvusta on hyvinkin perusteltu, kun katsoo taaksepäin. Suomen bruttokansantuote on vuodesta 1900 kasvanut keskimäärin juuri tuon kolmen prosentin verran vuodessa.
Sama kolmen prosentin keskimääräinen kasvu sopii luonnehtimaan myös muiden läntisten teollisuusmaiden kehitystä sadan vuoden aikana. Kasvun taustatekijät ovat kaikissa maissa olleet samat, työn tuottavuuden nousu ja työvoiman määrän lisäys.
Viime vuosina kasvu näissä maissa on kuitenkin ollut aiempaa selvästi hitaampaa.
Keskustelua käydäänkin nyt siitä, onko kehittyneillä mailla edessään pitkä hitaan kasvun kausi. Onko niin, että kolmen prosentin kasvu tulevina vuosina jää kaukaiseksi haaveeksi?
Robert Gordon, tunnettu amerikkalainen taloustieteen professori, esitti pari vuotta sitten varsin pessimistisen arvion Yhdysvaltain kasvunäkymistä. Hänen mukaansa innovaatioiden vauhti on hidastunut samalla, kun osa innovaatioista on sellaisia, joista ei juuri uutta kasvua synny. Tämän lisäksi hän luetteli kuusi tekijää, jotka hidastavat tulevaa kasvua ainakin Yhdysvalloissa.
Ensimmäinen niistä on demografia. Työvoiman määrä kasvoi nopeasti 1960-luvun puolivälistä eteenpäin, kun suuret ikäluokat siirtyivät työelämään ja naisten työhön osallistuminen nousi. Nyt tämä ”osinko” on syöty. Sama perustelu pätee moniin muihinkin maihin, Suomeen vielä paremmin kuin Yhdysvaltoihin.
Toinen kasvua hidastava tekijä on se, että keskimääräinen koulutustaso ei enää nouse. Yhdysvalloissa se pikemminkin heikkenee. Korkeasti koulutettujen osuus ikäluokasta on vähenemässä, mihin yhtenä syynä on korkeakoulujen lukukausimaksujen nopea kallistuminen. Peruskoulutuksen taso taas on heikko, mikä näkyy Yhdysvaltojen heikkona sijoittumisena Pisa-tutkimuksissa. Suomi ei kärsi samoista ongelmista, mutta voi olla, että meilläkin koulutustason nousun suurimmat vaikutukset talouskasvuun on jo koettu.
Kolmas Gordonin mainitsema tekijä on tulonjaon epätasaisuuden lisääntyminen.
Vuosien 1993 ja 2008 välisenä aikana amerikkalaisten kotitalouksien tulot kasvoivat keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa, mutta tästä potista yli puolet sai suurituloisin prosentti kotitalouksista. Reaalitulojen pysähtyneisyyden vuoksi yksityisen kulutuksen kasvu jäi vaimeaksi. Suurituloisten suuret säästöt kanavoituivat tuotannollisten investointien sijasta finanssisijoituksiin.
Euroopassa tulonjaon epätasaisuus ei ole ainakaan vielä lisääntynyt samassa mitassa kuin Yhdysvalloissa, mutta voi olla, että siihen suuntaan täälläkin ollaan menossa.
Neljäs tekijä on se, että globalisaation ja tietotekniikan kehityksen yhteisvaikutuksesta tavaroita valmistavan tuotantoa on siirtynyt halpojen työvoimakustannusten maihin.
Vaikka tuottavuuden kasvu on valmistavassa teollisuudessa jatkunut likimain entistä vauhtia, tehdasteollisuuden kansantuoteosuuden supistumisen vuoksi koko kansantalouden tuottavuus nousee hitaammin. Tämän tekijän vaikutus näkyy myös Suomessa.
Viidentenä tekijänä Gordon mainitsee ilmastonmuutoksen, joka pakottaa myös Yhdysvallat ennen pitkää nostamaan polttoaineiden verotuksen eurooppalaiselle tasolle. Amerikkalaisille autoilijoille jää siten vähemmän varoja käytettäväksi muuhun kulutukseen.
Kuudes kasvua hidastava tekijä on kotitalouksien ja valtion velkaantuminen. Kotitaloudet ovat jo alkaneet vähentää velkaantumistaan, mikä osaltaan selittää yksityisen kulutuksen vaimeuden. Valtion velkaantumisen rajoittaminen merkitsee jossain vaiheessa menojen karsimista ja verojen nostamista, mikä hillitsee kotitalouksien kulutuksen kasvua.
Jos kaikki nämä kuusi vastatuulta pääsevät puhaltamaan yhtä aikaa, Yhdysvaltain talouskasvu hidastuu Gordonin laskelmien mukaan jonnekin puolen prosentin tasolle tai jopa sitä alemmaksi. Sillä olisi suuria vaikutuksia koko maailmantalouteen.
Saattaa olla, että Gordon on liian pessimistinen käsityksessään, jonka mukaan suurimmat hyödyt tietotekniikasta on jo otettu. Monet ovat sitä mieltä, että tietotekniikan kehitys tukee vahvasti talouskasvua myös tulevaisuudessa. Suomessa tämän näkemyksen on esittänyt Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola viimeksi syyskuun alussa Teknologiateollisuudelle jättämässä raportissaan.
Siitä huolimatta vastatuuleen on hyvä varautua. Tosin joillekin asioille voidaan itse tehdä jotakin. Näitä ovat koulutustasosta ja innovaatiojärjestelmästä huolehtiminen, ikääntymisen aiheuttaman työvoiman menetyksen korvaaminen muilla toimenpiteillä ja julkisen palvelutuotannon tuottavuuden nostaminen.
Lopuksi on hyvä pitää mielessä, että hitaankin kasvun maailmassa pienellä maalla on aina mahdollisuuksia löytää uusia markkinarakoja, kunhan vaan tahtoa, rohkeutta ja joustavuutta riittää.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.
Kolumni