Sotkamossa sijaitseva Talvivaaran kaivos saa jälleen kielteistä julkisuutta. Kaivosyhtiön metallitehdas jouduttiin sulkemaan jätevesivuodon takia. Kipsisakka-altaan jätevesiä on valunut ympäristöön.
Suomalaisen kaivosteollisuuden lippulaiva on kohdannut monia vaikeuksia. Alkuinnostuksen jälkeen Talvivaaran sininen ihme on muuttunut arvostelua osakseen saavaksi siniseksi painajaiseksi
Talvivaaran erityisongelmana on ollut uusi bioliuotukseen perustuva tuotantotapa, jonka ympäristövaikutukset ovat alkaneet tuntua ja näkyä.
Kaivoksen vaikeudet ovat äärettömän valitettavia niin Pohjois-Suomen kuin koko suomalaisen kaivosteollisuuden kannalta. On enemmän kuin toivottavaa, että Talvivaaran johto yhdessä viranomaisten kanssa pystyy karsimaan kaivoksen aiheuttamat ympäristöhaitat minimiin.
Pahinta, mitä alalle voisi tapahtua olisi Talvivaaran ajautuminen niin syviin vaikeuksiin, että se joutuisi kannattamattomana lopettamaan toimintansa.
Kaivosteollisuus ei ole missään päin maailmaa erityisen hyvässä huudossa. Kaivosbuumin alettua Suomessa kuviteltiin sinisilmäisesti, että ongelmat olisivat pienempiä ja että kaivostoiminnassa omaksuttaisiin nopeasti vihreät arvot ja vihreä teknologia.
Toisin on käynyt. Nopeasti kasvanut ala on tuonut mukanaan roppakaupalla ongelmia.
Kaivosteollisuus ponkaisi nousuun lähes tyhjästä.
Maailmanmarkkinahintojen kohoamisen myötä Suomen pitkään tunnettuja luonnonvaroja onkin taloudellisti kannattavaa hyödyntää.
Osaajista on pulaa, ja valvonta ontuu. Virkamiesten ja kaivosyhtiöiden likeiset suhteet ovat herättäneet arvostelua. Lupaviranomaisia on syytetty leväperäisyydestä ja osaamattomuudesta.
Varsin tuoretta kaivoslakia on moitittu heti kättelyssä jälkeenjääneeksi.
Viranomaisresursseja on mahdollista lisätä ja osaamista paikata koulutuksella. Paljon vaikeampaa on löytää oikea tasapaino matkailun, luontoarvojen ja kaivostoiminnan välille.
Merkittävät mineraalivarat sattuvat sijaitsemaan alueilla, jotka tunnetaan jostain ihan muusta kuin avolouhoksista, jätepäästöistä, uraanipölystä ja massiivisesta maakuoren myllerryksestä.
Yhteiskunnan pitää ratkaista, halutaanko Pohjois- ja Itä-Suomi säilyttää luonnonvaraisena museona ja talvituristikohteena vai onko aluetta mahdollista myös teollistaa niin, että eri intressit eivät törmää liian kovasti toisiinsa.
Ongelmiin on etsittävä aktiivisesti ratkaisua. Tosiasia on, että Suomen teollisuuden pohja on kovaa vauhtia murenemassa. Kaivosteollisuus on lähes ainoa kasvava perusteollisuuden ala.
Toivottavaa on, että kaivosteollisuus pysyy ja kehittyy Suomessa.
Parasta olisi, jos 5–10 vuoden kuluttua voitaisiin virheistä oppineena todeta, että Talvivaaran kaivos on ollut Suomelle menestystarina.