Viime perjantaina kerrottiin, että Suomi on virallisesti taantumassa. Kuten usein, tilastotieto laahaa tässäkin pahasti jäljessä todellisuudesta. Meillä eletään jo lamaa -- jos ei numeroin mitaten, niin ainakin ihmisten mielissä.
Kukaan ei tiedä, millaisin luvuin kurjuudesta kerrotaan vuoden päästä, mutta viime laman lukuihin on onneksi vielä matkaa. Vuosina 1990--1993 bruttokansantuote laski 13 prosenttia ja työttömyys nousi 18 prosenttiin. Asuntolainan korkoprosentti keikkui pahimmillaan lähes samoissa lukemissa.
Suomi-neito ponkaisi lamakuopastaan ripeään nousuun, muttei ilman ruhjeita. Taloutta oli pelastettu ottamalla sieltä, missä ei isommin osattu oikeuksien perään huudella. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset näkevät yhä palvelujen karsinnan seuraukset työssään.
Vääristä säästöistä maksavat kaikki. Köyhyys on kallista paitsi köyhälle, myös yhteiskunnalle. Mielenterveyshoidon laitospaikkojakin karsittiin reippaasti, mutta luvattuja avopalveluja ei koskaan järjestetty samassa suhteessa.
Hallitusohjelman tarkistuksessa on linjattu keinoja kansalaisten peruspalvelujen turvaamiseksi myös laman aikana ja sen jälkeen. Elvytyspakettiin pitääkin mahtua rautateiden ja rakennusten lisäksi myös hoitoa ja hoivaa. Työtä nekin luovat.
Kansalaisten on syytä vahtia, että lupaus peruspalvelujen turvaamisesta ei jää rauhoittelupuheiksi. Viime laman virheitä ei kannata toistaa, kun edellisiäkään ei ole vielä maksettu.
Mielipidetutkimuksen mukaan puolet kuntalaisista valitsee mieluummin veronkorotuksen kuin peruspalvelujen karsinnan. Kuntapalveluja moititaan usein ja aiheestakin, mutta kaksi kolmesta pitäisi palvelut silti edelleen kunnan järjestettävinä.
Ihan äsken, kun talouskasvu vielä näytti loputtomalta ja puheet nousun jälkeen aina seuraavasta laskusta kuitattiin menneen maailman pessimistien kuolinkorinoiksi, ehdittiin laittaa alulle monta mainiota suunnitelmaa hyvinvointimme parantamiseksi. Nyt nämä puheet ovat vaarassa vaientua yhtä tehokkaasti kuin ilmastokeskustelu.
Sosiaalialan korkeakoulutetut muistuttivat hiljattain, että kun talouselämän tilauskirjat tyhjenevät, sosiaalialan tilauskirjat täyttyvät. Peruspalvelujen leikkaaminen on kuin ottaisimme kallista lainaa, jonka kustannuksia ja takaisinmaksuaikaa emme tiedä.
Lastensuojelu tarvitsee yhä hätäohjelmansa. A-klinikat, kasvatus- ja perheneuvolat sekä koulukuraattoripalvelut ovat yhä vailla matalampaa kynnystä astua sisään.
Viime laman aikana Suomella ei ollut päättäjien mielestä varaa edes maailmalla kehutun koulutusjärjestelmämme ennallaan pitämiseen. Tuntikehyksiä supistettiin, sijaisten käyttöä rajoitettiin, opetusryhmiä suurennettiin. Koulujen kiinteistömenoissakin säästettiin. Siitä maksetaan nyt homeongelmina.
1990-luvulla monia palveluja sentään pystyttiin leikkaamaan ilman, että toiminta loppui kokonaan. Nyt kyläkoulut on jo lopetettu ja terveyspalvelut keskitetty niin, ettei enää ole mistä ottaa.
Lama saattaa kuulemma pehmentää kovia asenteita ja arvoja. Tarvetta tähän olisi, mutta yhteisvastuun jalo aate on jäänyt kyllä pahasti nousukauden rynnistyksen jalkoihin.
Meille on vakuutettu, että jaamme hyvinvointia heikoimmillekin, kun kulutamme mahdollisimman paljon. Perusturvatason jääminen jälkeen muusta kustannuskehityksestä kertoo jotain aivan muuta.
***
Suhdanteiden syvänteitä luotaava makkaraindeksikin kertoo laman tulleen: sisäfile on vaihdettu lenkkiin. HK:n Sininen jauhaa nyt tulosta lihatalolle.