Anna Kortelainen käsittelee L. Onervaa ennen kaikkea oman alansa, taidehistorian opiskelijana ja tutkijana. Tämä lienee tärkein syy kirjoittaa laaja elämäkerta.
Koska Kortelainen ei ole kirjallisuudentutkija, Onervan kirjallinen toiminta jää sivuun. Teokset ovat lähinnä esiteltävien asioiden havaintomateriaalia.
Ennen kaikkea Kortelainen esittelee Onervaa otsikkonsa mukaisesti naisena. Tässä ote on feministinen. Onervan miehet tulevat esiin ironisesti joko heikkoina raukkoina, kuten ensimmäinen aviomies Väinö Streng, tai edesvastuuttoman itsekkäinä, kuten Eino Leino.
Silti Kortelainen puhuu Leinosta yllättävän vähän, samoin Leevi Madetojasta. Syy lienee se, että Kortelaisen aviomies Hannu Mäkelä on tarkastellut Onervan ja Leinon suhdetta teoksissaan Mestari sekä Nalle ja Moppe.
Feministiset painotukset ovat paikallaan. Kortelaisen esittelemän materialin pohjalta voi todeta, että avioliitot, kompromissien keidas ja Leino-suhde tuhosivat Onervan luovuutta.
Ja kaiken yllä naisälymystöläistä painosti patriarkaatin raskas taivas.
Jotenkin kummallisesti Kortelainen häivyttää Onervan keski-iän ja vanhuuden keskittyen lähinnä nuoruusvuosiin 1900-1917. Tätä rajoitusta ei kuitenkaan mainita otsikoinnissa.
Aineisto on toki valtava, mutta silti pitäisi koko elämä käydä tasavahvuisesti läpi, kun on tarkasti aloittanut.
Nuoruuden osalta esitellään turhankin yksityiskohtaisesti Onervan häilyviä miessuhteita välillä viittaillen Mirdja-romaanin episodeihin. Romaani on keskeinen Onervan omanakuvana sikälikin, että Mirdjan ongelma, diletanttius, liian monen taiteellisen kyvyn harrastelu hajoitti voimia.
Kortelainen on käynyt huolellisesti läpi valtavan arkistomateriaalin ja Onervan kirjeenvaihdon.
Tämä runsaus johtuu siitä, että Onerva säästi miltei kaiken. Aineistoa löytyy SKS:n kirjallisuusarkistosta ja kansallisarkistosta. Onervan kirjasto sisältyy Oulun yliopiston kirjaston Madetoja-kokoelmaan.
Mutta tämäkään ei riitä, tutkija käyttää ajankuvan hahmotuksessa rinnakkaisteoksina Hella Wuolijoen ja jossain määrin V.A. Koskenniemen muistelmia.
Kortelainen hyödyntää aikaisempia tutkimuksiaan Pariisista ja hysteerisestä naisesta. Hysteria, tuo ihana huuma, oli myös Onervalle tuttu. Se yhdistyi hänelläkin toiseen ajan säveleeseen, dekadenttiin rappion lumoon, narsistiseen itseihailuun ja miesten eroottiseen kiusoitteluun. Ei vain Mirdja, vaan Onerva itse oli "kohtalokas nainen".
Aineisto ei anna myöten, eikä Kortelainen pyrikään ratkaisemaan, oliko Onervalla biseksuaalisia taipumuksia, mutta hänen ystäväpiirissään liikkui lesbolaisesti suuntautuneita naisia.
Kortelainen harrastaa feminististen tutkijoiden tilanteellistavaa kirjoitustapaa.
Hän kertoo, milloin on käynyt jonkun naistutkijan kanssa keskustelemassa cappucinoa hörppien, missä ulkomaan museossa tai arkistossa hän on vieraillut Hannu Mäkelän kanssa etsimässä jälkiä Onervasta tai tämän taidehistoriallisista tutkimuskohteista.
"Objektiivisten" miestutkijoiden mielestä tämä on kanamaista hörhöilyä. Minusta se on parhaimmillaan virkistävää, paikoin kyllä maneeri paistaa läpi.