Liian moni joutuu olemaan yksin, vaikka tosiasiassa tarvitsisi jonkun hoivaa ympäri vuorokauden. Vanhusten ja vammaisten hoidossa on yhä vakavia puutteita.
Esimerkkejä siitä, kuinka huonosti Suomessa hoidetaan vanhuksia ja vammaisia, on jo riittävästi. Epäkohdista on puhuttu niin kauan, että asiaintila täytyy olla tiedossa kaikilla tasoilla, niin virkamiehillä kuin päättäjilläkin. Herää kysymys, miksi epäkohdille ei tehdä mitään.
Se hyväksytään laajasti, että menneinä aikoina valta-asemassa olleesta laitoskeskeisestä hoidosta halutaan siirtyä ihmisiä aktivoivampaan, kotona tai palveluasunnoissa tapahtuvaan tuettuun hoitoon.
Tämänsuuntaisesti on toimittu. Laitospaikkojen määrä on pudonnut, ja yhä useampi asuu nyt kotona tai palveluasunnossa.
Muutos on kuitenkin pahasti puolitiessä, sillä tukitoimia ei ole kehitetty vastaamaan tarpeita. Tämä on johtanut siihen, että ihmisiä on jätetty heitteille. Moni sellainen, joka tarvitsisi ympärivuorokautista hoitoa, ei sellaista nyt saa.
Kalevassa kerrottiin (23.10.) kotonaan asuvasta MS-potilaasta, joka autetaan sänkyyn illalla seitsemältä ja nostetaan takaisin pyörätuoliin seuraavana aamuna yhdeksältä. Hänen on siis oltava makuulla 14 tuntia, sillä omin avuin hän ei pääse sänkyyn eikä sängystä pois.
Hän saa kotiinsa hoivapalveluita, mutta ei enää iltaseitsemän jälkeen ennen kuin vasta aamulla yhdeksältä.
MS-potilaan on joustettava. On epäinhimillistä vaatia, että jonkun pitäisi olla vuoteessa 14 tuntia vain sen vuoksi, että palvelujärjestelmä ei toimi eikä jousta. Tässä tapauksessa palvelut ostetaan kodilta, jolla ei ole tarjolla hoivaa myöhemmin illalla eikä yöllä.
Ylen Mot-ohjelma (22.10.) kertoi esimerkin 102-vuotiaasta helsinkiläisnaisesta, joka on joutunut asumaan yksin, vaikkei oman, omaisten ja kotihoitoa tekevien työntekijöiden käsityksen mukaan enää pärjäisi.
Vanhushuollon virkamiesten näkemyksen mukaan omaisten olisi pitänyt jättää vanhus asumaan yksin, jotta olisi nähty, selviytyykö hän vai ei.
Ohjelman kuvaukset ja tapauksesta mahdollisesti syntyvä huono maine vanhustenhuollolle pelästytti palvelusta vastaavia virkamiehiä sen verran, että paikka hoivakodista lopulta löytyi. Vanhus pääsi muuttamaan samana päivänä, kun ohjelma esitettiin televisiossa.
Kumpikin heistä – MS-potilas ja vanhus – kuuluvat juuri siihen sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevien joukkoon, joiden hoivaa laiminlyödään. Heidän kaltaisiaan on luvattoman paljon.
Lainsäädäntö Suomessa on perustaltaan kunnossa. Sen mukaan niin vanhuksille kuin vammaisillekin pitää järjestää heidän tarpeidensa mukainen riittävän laadukas hoito. Tämä ei vielä takaa mitään, jos hoitoa ei kuitenkaan järjestetä.
Moni epäkohta korjaantuisi pelkästään sitä kautta, että joustoja tehtäisiin palvelun tarvitsijan eikä virkakoneiston näkökulmasta katsoen. Se vaatii kuitenkin vähintään yhtä suuren asennemuutoksen kuin on ollut siirtyminen laitosvaltaisesta hoidosta kotona ja palveluasunnoissa tapahtuvaan hoitoon.
Pääkirjoitus