Yleisradion hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Pekka Ravi (kok.) kertoi Kalevan haastattelussa (19.10.), että Yleisradion hallintoneuvosto harkitsee parhaillaan Ylen julkisen palvelun tehtävää.
Jo on aikakin.
Omituista on, ettei Ylen roolia julkisen palvelun laitoksena määritelty siinä vaiheessa, kun päätettiin television lupamaksut korvaavasta Yle-verosta. Olisi ollut järkeenkäyvää, että ensin lyödään lukkoon tehtävät ja vasta sen jälkeen katsotaan, mitä ne maksavat ja millä ne kustannetaan.
Nyt edettiin takapuoli edellä puuhun.
Ylen kannalta tässä ei ole valittamista, sillä tasaisen tulon turvaava Yle-vero on lottovoitto aikana, jolloin yhteiskunnan kaikilla tasoilla sinnitellään säästöpaineiden alla.
Ravi sentään myöntää, että Ylen rahastusautomaattiakin saatetaan tarkastella, jos tapahtuu jotain radikaalia, minkä vuoksi yhteiskunnallisia toimintoja pitäisi arvioida uudelleen.
Ravin toteamus on kuitenkin luettava vaalipuheiden kaltaiseksi pyörittelyksi päätöksestä, jossa tuli möhlityksi. Jos katsotaan, kuinka monimutkaisen väännön takana Yle-veron synty oli, tuskin sen muuttaminen tapahtuu yhtään sen helpommin – olkoot maailma millä mallilla tahansa.
Poistuvassa lupamaksujärjestelmässä ei ole puolusteltavaa, eikä sitä tule ikävä. Se toimi aikansa, mutta ei enää tässä ajassa.
Yleisradio on aina toiminut kuin valtio valtiossa, ja Yle-veron turvin se voi jatkaa koetellulla linjallaan.
Yleä tarvitaan. Siitä ei ole kysymys. Mutta koska sille suodaan verotusoikeus, sen tehtävät pitää määritellä tarkasti ja niin, ettei se astu reviirille, joka ei sille kuulu.