”Näin lauhat säät keskellä talvea ovat ennusteisiinkin nähden poikkeuksellisia”, pohti Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kalevassa viime viikolla.
Aiheena oli ilmaston lämpenemisen vaikutukset matkailuun, etenkin talvimatkailuun. Helmikuu oli laajalti 6-8 astetta tavanomaista lauhempi ja suuressa osassa maata myös maaliskuun alku oli leudoin ainakin 50 vuoteen. Hiihtokeskuksissa tällaista kehitystä seurataan ymmärrettävästi huolestuneena.
Viime viikkojen säät ovat taatusti olleet poikkeuksellisia, mutta ovatko ne olleet ilmaston lämpenemisen aiheuttamia?
Tähän tutkijat antavat tavallisesti epäröivän vastauksen: yksittäistä ilmiötä tai säätilaa ei voi ”korvamerkitä” ilmastonmuutoksen syyksi. Kyse voi olla luonnollisesta vaihtelusta.
Kuinka usein poikkeuksellisia sääilmiöitä sitten pitäisi esiintyä, että tutkija kertoisi havaitun johtuvan todennäköisesti tai lähes varmasti ilmastonmuutoksesta?
Entä saako media yhdistää säätilan ilmastonmuutokseen? Vai onko se suorastaan median tehtävä? Nämä kysymykset puhuttavat sekä media- että tiedeyhteisössä.
Toissa vuonna toimittaja Elina Grundström ihmetteli Journalisti-lehdessä, miksi suomalaiset toimittajat ovat omaksuneet itsesensuurinomaisen säännön, jonka mukaan syy-ja seuraussuhteilla spekulointi on sään ja ilmastonmuutoksen yhteydessä kielletty.
Hän siteerasi ympäristökirjailija James Powellia, jonka mielestä sekä tutkijoiden että toimittajien velvollisuus olisi valistaa yleisöä siitä, että dramaattiset sääilmiöt liittyvät ilmastonmuutokseen ja ovat yleistymässä.
Samansuuntaisia pohti blogissaan joulukuussa Sitran kestävän hyvinvoinnin tutkimustiimin johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti.
Lahti otsikoi kirjoituksensa ”Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle”, ja näistä ensimmäinen oli tasapuolisuuden ymmärtäminen tiedotusvälineissä väärin. Pieni skeptikkoryhmä on Lahden mukaan saanut usein yhtä paljon palstatilaa tai lähetysaikaa kuin tieteen valtavirtanäkemys.
Tieteessä saa ja pitää olla eri mieltä, näinhän tiede etenee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eri mieltä oleva olisi aina oikeassa. Lahti muistutti tieteen olleen ilmastokysymyksen päälinjoissa jo pitkään lähes yksimielinen siitä, että ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen on selvä asia.
Skeptikkojen kannan kysyminen jokaiseen ilmastonmuutosuutiseen on siis tasapainotonta tasapuolisuutta.
Lisäksi on muistettava, että varsinkin Yhdysvalloissa ilmastonmuutoksen epäilijöiden taustalta löytyy usein teollisuudenaloja, joiden näkökulmasta laajamittaiset päästövähennykset ovat myrkkyä. Siksi ilmastonmuutos tai ainakin ihmisen osuus siihen kannattaa kiistää.
Nature Climate Change -tiedelehdessä asiaan tartuttiin helmikuussa toisesta näkökulmasta: ilmaston lämpeneminen on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut ennustettua hitaampaa, mikä on johtanut mediassa epäilyihin siitä, lämpeneekö ilmasto sittenkään.
Skeptikot käyttivät tilannetta nopeasti hyväksi, kun taas tutkijat reagoivat asian selittämiseen julkisuudessa turhan hitaasti.
Tiedelehden pääkirjoituksessa huomautetaankin, että tiedemaailman olisi tullut pontevammin korostaa, että lämpenemisen hidastumisesta huolimatta 97 prosenttia tutkijoista oli edelleen yhtä mieltä siitä, että ilmasto lämpenee.
Media puolestaan olisi palvellut yleisöään paremmin kertomalla, miksi hidastumista ei osattu ennustaa ja mitä tapahtuneesta opittiin.
Vesa-Matti Lahti muistuttaa myös siitä, että ehkä viestiä ei haluta kuulla. Nykyisenlainen autoilu ja lentomatkailu pahentavat ilmastonmuutosta. Siksi on helpompi olla ottamatta ilmastonmuutosta vakavasti.
Kolumni