Pyörähdäpä ympäri väkijoukossa ja katso mitä näet – lihavia ihmisiä.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) mukaan yli puolet aikuisista ihmisistä on vähintään ylipainoisia, ja joka viides luokitellaan lihavaksi. Mittarina käytetään painoindeksiä.
Miehet ovat ylipainoisempia kuin naiset: työikäisistä miehistä vähintään ylipainoisia on 66 prosenttia ja lihavia 20 prosenttia. Naisista vähintään ylipainoisia on 46 prosenttia työikäisistä ja lihavia 19 prosenttia. Lihavia näkee joka puolella.
Katukuvassa tursuaa, pursuaa, hyllyy ja lyllyy. Lihavuutta on vaikea kaunistella.
On harhaa luulla, että sanonta lihavat ovat leppoisia, pitäisi paikkaansa. Eivät lihavat ole sen leppoisampia kuin muutkaan. Lihavat ovat lihavia.
Lihavuus luokitellaanharvoin sairaudeksi, mutta ylipaino johtaa moneen sairauteen. Aikuisiän diabetes kasvaa räjähdysmäisesti ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia on yhä useammalla.
Entäs sitten ”leppoisten ihmisten” henkinen hyvinvointi? Tuskin olen kovin väärässä, jos väitän, että ylipainoisuus vaikuttaa negatiivisesti myös psyykkiseen jaksamiseen.
Lihavuus ei ole leikin asia vaikka se onkin jo yhä useamman leikki-ikäisen asia.
Lasten ja nuorten ylipainoisuus on yleistynyt ja THL:n tutkimusten mukaan ylipainoon johtava painonnousu voi olla havaittavissa jo 2–3 vuoden iässä.
Mikä mättää? Miksi jo lapset lihovat, ja heistä kasvaa ensin lihavia nuoria ja sitten lihavia aikuisia? Siinä mättää se, että jo lapset mättävät kaikkea mitä eteen kannetaan, ja aivan ylen määrin.
Lapsia hemmotellaan ruualla. Lapsia palkitaan ruualla ja herkuilla.
Lasten leikit ovat muuttuneet. Ennen rimpuiltiin puissa, uitiin ja urheiltiin. Nyt lapsia varjellaan ja suojellaan joskus liikaakin eikä lasten anneta enää liikkua juurikaan kotipihaa kauempana.
Lihavasta lapsesta kasvaa todennäköisesti lihava nuori, joka ei jaksa tai halua liikkua eivätkä vanhemmat puutu asiaan. Nuori viihtyy mieluummin tietokoneen ja sipsipussin ääressä kuin että lähtisi hakemaan ikäistään seuraa kyliltä ja harrastuspiireistä.
Antavatko vanhemmat lapsille ja nuorille liian vähän yhteistä aikaa harrastuksien ja liikunnan parissa?
Onko niin, että monet meistä vanhemmista viihtyvät itsekin mieluummin sosiaalisen median pauloisssa kuin että näkisivät vaivaa jälkikasvunsa puolesta?
Yleistystä, totta kai, mutta valitettavan monen kohdalla totta.
Bisnesmaailma ruokkii lihavuutta härskillä tavalla. Osta kaksi, saat kolmannen ilmaiseksi. Puolen litran kokispullon hinnalla saatkin kaksi puolentoista litran kokispulloa. Megahyperkarkkipussi houkuttaa, koska hinta ei ole juuri sen kalliimpi kuin lähes vastaavan pikkupussin.
Vaateteollisuus suoltaa markkinoille yhä isompia vaatteita. Äksien määrällä ei tunnu olevan rajoja, kun haetaan riittävän suurta kokoa painon kasvaessa.
Lihavan jättämä hiilijalanjälki on taatusti isompi kuin normaalipainoisen, mutta sanopa se ääneen, niin olet lihavia syrjivä, suorainen sortaja.
Lihavuus on yleisempää heikommin koulutettujen keskuudessa kuin korkeammin koulutettujen. Lihava on useammin heikommin toimeentuleva kuin paremmin toimeentuleva.
Voisi luulla, että rikkaalla on varaa ostaa kalliita herkkuja, ja siinä ohessa lihoa. Mutta niin vain on, että köyhä lihoo.
Väitetään, että köyhän on ostettava halpaa ja se lihottaa. Uskoo ken tahtoo. Totuus on kuitenkin, että loppupeleissä lihavuus ei ole koulutuksesta eikä varakkuudesta kiinni. Kyllä se on kiinni ihan vain siitä, mitä suuhunsa tunkee.
Kohtuus kaikessa pitää paikkaansa syömisessäkin.
Lihavuudesta pitäisi pystyä puhumaan ilman sarvia ja hampaita. Lihavuus on iso ongelma, johon pitää puuttua. Olisi korkea aika ymmärtää, millaisen riskin ylipainoisuus aiheuttaa nyt ja tulevaisuudessa meille kaikille.