Oulussa syntynyt kohu vanhusten hoitopaikkojen
siirroista on vain esimakua siitä, millaisia vaikeuksia on edessä. Suomen valmistautuminen tulevaisuuteen on pahasti kesken.
Oulun kaupungin yritys löytää tarvetta vastaava määrä hoitopaikkoja vanhuksille päätyi otsikoihin, kun kävi ilmi, että vanhuksia oltiin siirtämässä naapurikuntiin asti. Asian valmistelussa oli vähintään kauneusvirheitä, mutta vähissä olivat kaupunginkin vaihtoehdot. Uudet hoiva- ja palvelukodit odottavat vielä valmistumistaan, vaikka tarve on tässä ja nyt.
Oulu on vauras kaupunki, joka halutessaan pystyy irrottamaan resursseja vanhustenhuoltoon. Kyse on poliittisista valinnoista, ja syntynyt julkinen keskustelu on osaltaan saanut myös kaupungin päättäjiä kiinnittämään asiaan huomiota. Yleensähän tilanne on se, että omaiset ja vanhukset joutuvat yksi kerrallaan toteamaan, toimivatko palvelut vai eivät.
Aivan liian usein niissä on toivomisen varaa. Mutta vanhukset eivät pysty enää itsestään ääntä pitämään, ja se tekee heidän asemansa hankalaksi. Läheiset ihmiset saattavat olla kaukana, tai sitten heitä ei ole ollenkaan.
Oulu ei ole ainoa paikka, jossa päätä on raavittu vanhusten hoidon vuoksi. Sama tilanne on edessä koko maassa, ja sitä isommat haasteet Suomessa ovat harvassa. Ehkä niitä ei edes ole.
Käsite "väestöpyramidi" kertoo siitä, että yleensä yhteiskunnassa nuoremmat ikäluokat ovat edeltäjiään suurempia. Suomessa mitään pyramidia ei enää ole. Juuri nyt kooltaan kaikkein suurin ikäluokka ovat 55-59 -vuotiaat. He ovat vielä yleensä kohtuullisen hyväkuntoisia ja mukana työelämässä. Vanhusväestön osuus on yhä suhteellisen pieni.
Tilanne muuttuu nopeasti. Parinkymmenen vuoden kuluttua eläkeläisiä on jo neljännes väestöstä, ja yli 80-vuotiaitakin on vuosi vuoden jälkeen enemmän kuin koskaan ennen.
Väistämätön tosiasia on, että suurin osa näistä vanhuksista päätyy jossain vaiheessa muiden autettavaksi. Silloin kysytään, mitkä ovat suomalaisen yhteiskunnan valmiudet helpottaa niiden ihmisten elämää, jotka hyvinvointiyhteiskuntaa ovat vuosikymmeniä rakentaneet.
Nykyiset kustannusrakenteet eivät yksinkertaisesti riitä. Suomeen on vuosikymmenten aikana rakennettu kattava lasten päivähoitojärjestelmä, vastauksena yhteiskunnan muuttumiseen. Edessä on vastaavanlainen ponnistus, kun tarve vanhusten laitos- ja kotihoidon järjestämiseen moninkertaistuu. Erona on, että lasten hoito on halvempaa ja helpompaa. Päiväkodit voidaan sulkea työpäivän jälkeen ja viikonlopuksi. Vanhusten hoidon tarve on jatkuvaa ja siksi kallista.
Jotta tästä selvitään, sosiaali- ja terveysmenojen osuuden kansantuotteesta on annettava nousta. Hyvinvointiyhteiskunnan hyväksyttävyys kun perustuu siihen, että apua tarvitsevia autetaan.
Jokainen poliitikko ja asiantuntija tietää, mitä edessä on. Puhe ei enää ole eläkkeiden suuruudesta, vaan paljon syvemmästä muutoksesta. Mutta vaaditaan myös rehellisyyttä ottaa asia kaunistelematta esiin. Sopiva tilaisuus siihen on eduskuntavaalien alla. Kyseessä on paljon suurempi asia kuin vaikkapa Nato-jäsenyys.
Kaikilla puolueilla on vanhuspoliittisia näkemyksiä. Ne on tuotava selkeästi esiin. Vanhukset itse eivät jaksa äänekkäästi mitään vaatia, mutta jokainen heistä tarvitsee ihmisarvoisen elämän loppuun asti.