"Meidän alaamme ajatellen nämä nuket ovat kansallinen aarre", sanoo Nukketeatteri Vihreän Omenan johtaja Ulla Raitahalme Kalliossa sijaitsevan huvilan ullakolla.
Kylmä ja pimeä ullakko on kuin avaruusseikkailussa ajelehtimaan lähtenyt alus, joka kuljettaa matkalaiset aikaa uhmaten syväjäädytettyinä perille. Nukkeja roikkuu nauloissa läpikuultavissa muovipusseissa niin kuin mielikuvituksellisimmissa scifi-tarinoissa ainakin.
Hiljaista kansaa on 700-1 000, kukaan ei ole moneen vuoteen tarkkaan laskenut.
Toivorikkaan odysseian sijasta tunnelma on kuitenkin alakuloinen. Vihreä Omena on päätetty hakea konkurssiin. Maan tällä hetkellä vanhimman ja laadukkaana tunnetun ammattimaisen nukketeatterin toiminta loppuu jouluna.
Nukkerovio, huutokauppa?
Omppu ehti 23 vuoden ikään. Sinä aikana monet merkittävät taiteilijat ovat suunnitelleet ja valmistaneet teatterille nukkeja: Mona Leo, eräs suomalaisen nukketeatterin pioneereista, Mirjami Skarp kokonaisen elämäntyön verran 1970-luvulta alkaen, Kansallisoopperan pukusuunnittelijana tunnetuksi tullut Anneli Qveflander, lavastajat Eeva Ijäs, Sara Sirén ja Pekka Ojamaa, kuvanveistäjä Viljo Mäkinen, toimittaja, ohjaaja Irja Ranin sekä nukketaiteilijat Kirsti Huuhka, Eeva-Liisa Holma-Kinnunen, Luis Z. Boy, Ida Vanttaja, Taina Valkonen...
Hyvin säilytetyt nuket, puvut ja lavasteet ovat merkittävä osa suomalaista teatteri- ja kulttuurihistoriaa.
"Kuka voi arvioida näiden nukkien arvon? Ei ole olemassa institutionalisoituneita teatterinukkemarkkinoita niin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Posliininuket ja nallet ovat maailman kerätyimpiä kohteita, ne pystytään hinnoittelemaan tarkkaan. Mutta ei teatterinukkeja", toteaa Ulla Raitahalme.
Mitä nukeille sitten tapahtuu? Ei kai niitä nyt sentään huutokaupata viidellä eurolla koiran puruleluiksi? Tai koota nukkeroviota, josta kulttuurituntoiset tai muut sääliväiset hankkivat niitä nuolevien liekkien huulilta omien hyllyjensä ja seiniensä koristeiksi?
"Yksi vaihtoehto on, että perustettaisiin vaikka yhdistys 'Syvä rintama nukketeatterin puolesta' ja saataisiin kerättyä niin paljon rahaa, että nuket voitaisiin hankkia yhdistyksen nimiin", esittää Raitahalme.
"Toinen vaihtoehto on jos löytyy joku säätiö tai yritys tai keräilijä, joka ostaisi kokoelman."
Yksityiset henkilöt, keräilijät, ovat siitä ongelmallisia, että jossakin vaiheessa hekin kuolevat, ja sitten nuket ovat kuolinpesässä.
"Sen takia julkishyödyllinen yhteisö olisi parempi vaihtoehto", vakuuttaa Raitahalme.
Jos nuket taas joutuvat julkiseen huutokauppaan, yksi huutaa yhden, toinen toisen ja kokoelma hajoaa.
Omat ja teatteri-
nukkien muistot
Nukketeatteri Vihreä Omena on vuodesta 1978 toiminut Eläintarhantie 18:ssa, entisessä sokeain kirjastotalossa. Kalliolaisella ullakolla nuket nyt odottavat kohtaloaan.
Nukkien säilymisen kannalta on etu, että ullakko on kylmä.
"Useimmat nuket on tehty paperimassasta ja liisteristä. Se on toukkien herkkua - nami nami", kertoo Ulla Raitahalme.
"Nukkevaraston purkaminen ja luokittelu on iso juttu. Ei se ole vaan niin, että nuket yht'äkkiä lähtevät", hän huomauttaa.
Ulla Raitahalme, Mirjami Skarp ja Sirppa Sivori-Asp, yksi Vihreän Omenan perustajista, edustavat parasta asiantuntemusta, mikä nukke on mistäkin näytelmästä.
Lisäksi teatteri on kunnioitettavan tarkasti dokumentoinut kansioihin tiedot nukeista, näytelmistä, tekijöistä ja päivämääristä.
Teatterihistoriallisesti ja tunteen tasolla arvokkaista nukkeystävistä luopuminen on omppulaisille raskasta. Kaikilla teatterin nukeilla on oma tarinansa.
"Puhutaan esineiden parakineettisistä ominaisuuksista, että nukeillakin olisi muistoja", Ulla Raitahalme kertoo enkeliryhmä sylissään.
Hyvin monet Ompun nuket ovat vierailleet myös Oulussa, sillä Nukketeatteri Vihreä Omena oli Oulun lasten ja nuorten teatteripäivien jokavuotinen vieras. Sitä ehdittiin jo kysyä mukaan myös seuraavaan tapahtumaan.
"Voisihan Oulukin ostaa nukkekokoelman", Raitahalme esittää.