Pääkirjoitus

Omistajasta sijoittajaksi

Tyytymättömyys valtion omistajaohjaukseen kasvaa koko ajan. Jos valtiolla ei ole kykyä ja halua vaikuttaa yrityksiin omistajana, sen tulisi tyytyä pelkkään sijoittajan rooliin.

Valtion omistajaohjaus on ollut melkoisen tulituksen kohteena. Asia ryöpsähti pintaan jälleen viime viikolla valtio-omisteisen Rautaruukin ilmoitettua yhdistyvänsä ruotsalaiseen teräsyhtiö SSAB:hen ja valtion omistaman postiliiketoimintaa harjoittavan Itellan ilmoitettua suurista irtisanomisistaan.

Julkisuudessa on ihmetelty, mikä on valtion rooli yritysten omistajana. Aihetta hämmästelyyn on, sillä valtio näyttää omistajana varsin hampaattomalta, tahdottomalta ja linjattomalta. Herääkin kysymys, mihin tällaista omistajuutta tarvitaan vai tarvitaanko enää mihinkään?



Sotien jälkeen valtiolla oli merkittävä rooli Suomen teollistamisessa. Osaltaan tähän pakottivat sotakorvaukset, joita Suomen piti maksaa Neuvostoliitolle.

Teollisuus oli luotava nopealla aikataululla tilanteessa, jossa maa oli sodan raunioittama. Pääomien puuttuessa sotakorvaus-
teollisuus jouduttiin nostamaan pystyyn valtion varoin. Monen edelleen toimivan suuryrityksen perusta on tuolloin alulle saatetussa teollisuudessa.

Valtion rooli yritysten omistajana oli alussa ratkaiseva, mutta vuosikymmenten saatossa sen merkitys on pienentynyt oleellisesti. Pääomien vapautumien on tuonut markkinoille rahaa.

Valtio on edelleen suuri yritysten omistaja. Tärkeä rooli omistuksen hoidossa on valtion kokonaan omistamalla sijoitusyhtiö Solidiumilla, jonka salkussa on yhdentoista pörssiyhtiön osakkeita.

Tuntuu käsittämättömältä, kuinka vaikeaa valtion on toimia omistajana. Sijoitusyhtiö tekee mitä haluaa. Omistuksista vastaavat ministerit kukin vuorollaan ovat kuin osattomia siihen mitä Solidiumissa ja sen omistamissa yrityksissä tapahtuu.

On tekosyy väittää, ettei valtio omistajana pysty puuttumaan yritysten tekemisiin. Kuka niihin voi vaikuttaa ellei omistaja?

Valtion omistajuudella ja yksityisellä omistamisella on kuin yön ja päivän ero siitä huolimatta, että toimitaan samojen markkinoiden armoilla. Wahlroosit, Herlinit ja muut suuromistajat tietävät tarkkaan, mitä he yritysomistuksiltaan odottavat. Valtio ei tunnu tietävän. Se on kuin tahdoton, linjaton ja äänetön yhtiömies.

Ratkaisu valtion omistajuusongelmiin ei löydy menneestä, kuten hallintoneuvostojen palauttamisesta, jota työministeri Lauri Ihalainen (sd.) ja muutamat hänen puoluetoverinsa ovat ehdottaneet.

Hallintoneuvostot on nähty ja koettu. Niistä ei ole tuomaan ryhtiä omistajapolitiikkaan. Sielläkin, missä hallintoneuvostoja on edelleen, niiden saavutukset eivät yllä kahvipöytäkeskusteluja pidemmälle.



Valtion rooli pörssiyhtiöissä pitäisi muuttaa omistajasta pelkäksi sijoittajaksi. Omistussalkku kannattaisi hajauttaa mahdollisimman laajalle niin, ettei valtio omista mistään yrityksestä kymmentä prosenttia enempää.

Sijoituksilta tiedetään, mitä niiltä odotetaan: tuottoa. Näin syntyvä uusi raha voitaisiin suunnata kasvuyritysten toimintaedellytysten parantamiseen.