Keinot rakennetyöttömyyden merkittäväksi supistamiseksi on tiedetty jo vuosikymmenen ajan, mutta niitä ei ole voitu toteuttaa ay-liikkeen vastustuksen vuoksi.
Työttömyys otetaan "vakavasti" aina vaalien alla. Kahdeksan vuotta sitten pääministeri Paavo Lipponen lupasi puolittaa työttömyyden neljässä vuodessa. Vieläkin lupaus on lunastamatta. Nyt pääministeri on asettanut työllisyystyöryhmän, jonka tehtävänä on etsiä keinoja, joilla työttömyys alennetaan nykyisestä yhdeksästä prosentista alle viiden ja työllisyysastetta nostetaan nykyisestä 67-68 prosentista 75 prosenttiin.
Työryhmän tehtävänä on laatia työttömyyden vähentämisohjelma vaalien jälkeiselle hallitukselle. Puheenjohtajana on valtiosihteeri Raimo Sailas, joka näyttää jo etukäteen nostavan käsiä pystyyn. Hän näet totesi Keskisuomalaisessa maanantaina, että hänen työryhmänsä tehtäviin kuuluu määrittää, missä ajassa tavoitteet voidaan saavuttaa. Sailas puhuu 20-30 vuoden aikajänteestä.
Rakennetyöttömyys on arviolta 7-8 prosenttia eli neljä viidesosaa kokonaistyöttömyydestä. Jos tosissaan halutaan puuttua rakennetyöttömyyteen, muuta ei tarvita kuin panna toimeen ne ratkaisut, joita on esitetty jo vuosikymmenen ajan - Esko Ahon porvarihallituksesta lähtien. Ay-liikkeen vastustuksen vuoksi niitä ei ole voitu toteuttaa. Ahon hallitus yritti, mutta joutui kolmesti perääntymään yleislakkouhan edessä. Paavo Lipposen hallitus uskoi yhdellä yrittämällä.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Vatt antoi Sailaksen työryhmälle valmiin listan tarvittavista ratkaisuista. Tärkein niistä on työttömyysturvan porrastus, jota jo presidentti Martti Ahtisaaren työllisyystyöryhmä esitti.
Vattin tutkimuksessa kysytään, onko henkilö yhä työtön työnhakija, jos hän on ollut pääsiassa työtön työnhakija kymmenen vuotta tai 20 tai 30 vuotta. Työttömyysturva yhdessä tulosidonnaisten etujen, verotuksen, asumistuen ja päivähoitomaksujen kanssa voi muodostua edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin palkkatyö. Näinhän ei asia saa olla edes hyvinvointivaltiossa.
Tutkimuksessa ehdotetaan turvan kehittämistä tilapäisen työttömyyden varalle. Etenkin nuorten ja parhaassa työiässä olevien työttömyyden kestoa on lyhennettävä. Nykyisin työmarkkinatukea voi teoriassa saada pisimmillään 48 vuotta. Ihmisiä ei kuitenkaan voidaan heittää oman onnensa nojaan. Kunnallinen toimeentulotuki jatkuisi työttömyyspäivärahan jälkeenkin.
Hallitus on yrittänyt nujertaa työttömyyttä alentamalla verotusta. Veronkevennysten tehoa ovat kuitenkin syöneet tuloratkaisut, joissa verojen ja etuuksien muutokset otetaan huomioon. Tästä huolimatta tutkimusjohtaja Heikki Räisänen pitää verotuksen alentamista keskeisenä keinona alentaa rakennetyöttömyyttä. Ongelmana kuitenkin on se, etteivät pienituloiset maksa valtion veroa lainkaan. Yksi mahdollisuus on, että valtion tuloveroasteikko alkaisi nollasta ja kohoaisi nykyistä loivemmin.
Työnantajamaksujen alennus on Vattin mukaan tehokas tapa pienentää matalan tuottavuuden alojen työllisyyttä, etenkin jos mukaan liitetään valikoivia työllistämistukia. Maltillisilla tulosopimuksilla on kuitenkin tuettu työllisyyttä korkean tuottavuuden aloilla. Kannustinloukkujen purkamista pitää jatkaa, jotta tulonlisäyksestä jäisi etujen menetyksen jälkeen jotain käteenkin. Keinoja rakennetyöttömyyden alentamiseksi on, jos niitä rohjetaan ottaa käyttöön.
Hollannissa laskettiin työvoimakustannuksia 80-luvulla. Ohjelma kesti kymmenen vuotta, mutta nyt maan työttömyys on EU-maiden alhaisimpia. Jos Suomessakin remontti olisi aloitettu kymmenen vuotta sitten, suurtyöttömyydestä olisi mitä ilmeisimmin päästy jo eroon.