Raahelaisessa omakotitalossa syttyi vaarallinen tilanne sunnuntain vastaisena yönä hieman ennen kello kahta, kun talon työhuoneessa syttyi tulipalo.
Päivystävä palomestari Timo Mattila Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoo, että talon neljä asukasta oli herännyt palovaroittimen ääneen ja poistunut rakennuksesta. He altistuivat hieman savulle, mutta heitä ei tarvinnut kuljettaa sairaalaan.
Mattila korostaa, että toimiva palovaroitin oli keskeisessä roolissa siinä, että palo havaittiin niin alkuvaiheessa.
– Siinä olisi voinut käydä huonomminkin, hän toteaa.
Tuli tuhosi pahoin tiiliverhoillun talon työhuoneen. Muualle taloon tuli savuvahinkoja, ja pelastuslaitos savutuuletti rakennuksen.
Mattila sanoo, että palon kannalta oli hyvä asia, että huoneen ovi oli ollut kiinni.
– Palo ei saanut niin paljon happea.
Palovaroitin oli ollut työhuoneen ulkopuolella, lähellä huoneen ovea. Savu oli tunkeutunut ulos huoneesta oven alta ja aktivoinut hälyttimen.
Pelastuslaitos sammutti palon ja tarkasti, ettei se ole levinnyt rakennuksen yläpohjaan.