Oululaisen Terttu Leinosen, 76, työpäivä alkaa yleensä aamuviiden--kahdeksan aikaan ja päättyy iltaseitsemän kymmenen kieppeillä. Öisin hän havahtuu hereille tarpeen mukaan.
"Pitää olla koko ajan vähän varuillaan."
Leinonen on Alzheimerin tautia sairastavan miehensä Kaarlo Leinosen omaishoitaja, omaishoitajana hän on ollut kahdeksan vuotta.
"Suurin osa omaishoitajan työstäni on toisesta huolehtimista, eli varmistan, että kaikki asiat hoituvat niin kuin pitää. Että mieheni peseytyy, ajaa partansa, pukeutuu, syö, ottaa lääkkeensä eikä loukkaa itseään. Käytännössä tuntuu monesti siltä kuin vauvaa hoitaisi."
Yleisen huolehtimisen lisäksi Terttu Leinosen päivään kuuluu tietysti koko joukko tuiki tavallisia arkiaskareita, kuten ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua ja kaupassa käyntiä. Esimerkiksi kaupassa ja kävelyllä Leinoset käyvät yhdessä, sillä aivojen muistijärjestelmää vaurioittavaa sairautta potevaa ja aivoverenvuotojen vuoksi leikattua miestä ei oikein uskalla jättää yksin.
Jos Terttu Leinonen haluaa käydä asioilla itsekseen, on miehelle järjestettävä siksi ajaksi hoitaja.
Tilapäisen hoitoavun saantia helpottaa se, että Leinosten tytär asuu 18- ja 14-vuotiaiden poikiensa kanssa samassa taloyhtiössä.
"Mutta minnekään ei voi lähteä hetken mielijohteesta", Terttu Leinonen sanoo ja myöntää, että oman vapauden menettäminen ottaa joskus koville.
"Ei voi noin vain paiskata ovea takanaan kiinni ja mennä menojaan."
Miehensä omaishoitajana Terttu Leinonen saa omaishoidon tukea. Hänen mielestään on kuitenkin vaikea arvioida, onko rahallinen korvaus oikea suhteessa työmäärään -- kyse kun on kuitenkin pitkäaikaisesta elämänkumppanista. Leinoset ovat eläneet yhdessä 56 vuotta.
"Lasten, eli tyttären ja pojan kanssa on myös puhuttu, että isää hoidetaan kotona niin pitkään kuin pystytään."
Sen Terttu Leinonen toki tietää, että miehen omaishoito tulee Oulun kaupungille laitoshoitoa huomattavasti halvemmaksi vaihtoehdoksi.