Oulu Oululainen Ritva Yrjänä hoitaa kotonaan viisi vuotta sitten aivohalvauksen saanutta äitiään Salme Heinosta. Yhteinen päivä aloitetaan vasta puolessa, kun "mummo" herää. Päivä Puistokadulla käynnistyy aamutoimien, kahvin ja puuron jälkeen.
"Yritämme elää mahdollisimman paljon ilman rutiineja, sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Äiti on aina ollut iltakukkuja, ja me saatamme valvoa myöhään ja nukkua puoleenpäivään. Se onnistuu, koska talossa ei pieniä lapsia. Eikä se onnistuisi varmaan hoitokodissa", pohtii Ritva Yrjänä.
Hänestä tuli osittain halvaantuneen äitinsä omaishoitaja kaksi vuotta sitten. Pehmeiden arvojen valinta ei ollut helppo, vaan asioita piti puntaroida tarkasti.
"Se oli erittäin kova päätös. Toisaalta tätä ei silloin ajateltu pysyväksi ratkaisuksi", Yrjänä kertoo.
Tieto eduista hajallaan
Vaikeaan valintaan ei tuonut helpotusta sekään, että tieto omaishoitajan asemasta ja eduista tuntui olevan hajallaan eri puolilla. Yllättäviä vaikeuksia tuli eteen myös kotipaikan vaihdossa, sillä laitoshoidossa oleva, kuten Salme Heinonen tuolloin, ei voi vaihtaa kotipaikkaa vapaasti.
"Halusimme, että äiti muuttaa Kokkolasta Ouluun. Se onnistui vain siten, että aloin omaishoitajaksi."
Vaikka arki on saatu sujumaan, helppoa se ei ole.
"Äiti ei pärjää yksin, joten jonkun pitää olla täällä vuorokauden ympäri. Onneksi lapseni Vili ja Veera tuuraavat minua lyhyiden vapaiden ajan", Yrjänä kiittelee.
Omaishoitajan harvinaiset vapaat ja lomareissut hän on järjestänyt siten, että lyhyemmät vapaat tuuraa kodinhoitaja ja pitemmillä vapailla apuna on sisko tai hoitopaikka löytyy tilapäisestä laitoshoidosta.
"Kodinhoitajan saa, kun tietää vapaansa hyvissä ajoin. Sen sijaan lääkinnällisen tuen saaminen ei ole helppoa. Fysioterapiaakin olemme yrittäneet saada kaksi vuotta."
Taloudellinen tuki vaatimatonta
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallituksen puheenjohtajan Raija Näpän mukaan yksi yhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä on omaishoitajien oikeuksien valvonta.
"On selvää, että omaishoitajat tekevät alipalkattua ja tärkeää työtä yhteiskunnalle. Taloudellinen tuki on vaatimatonta siihen nähden, mitä laitospaikka maksaa", Näppä vertaa.
Hänen mukaansa moni sairasta puolisoaan, lastaan tai muuta läheistään hoitava ei edes miellä itseään omaishoitajaksi. Siksi omaishoitajien joukko on paljon oletettua suurempi, sillä tukea saa heistä vain murto-osa.
"Moni ei jaksa käydä hakemusrumbaa läpi."
Kunnat tulkitsevat eri tavoin
Käytäntöä monimutkaistaa se, että kunnat myös tulkitsevat eri tavoin, kuka lasketaan omaishoitajaksi. Tuki on jaettu kahteen luokkaan, joka määritellään kotona hoidettavan pitkäaikaissairaan tai vaikeavammaisen henkilön toimintakyvyn mukaan. Kunnat määrittelevät luokat itse.
Pienin huomioitavista asioista ei ole myöskään omaishoitajien jaksaminen, sillä usein huonokuntoinen omaishoitaja hoitaa sairasta puolisoa. Oma lukunsa ovat vielä työssäkäyvien omaishoitajien joukko, joiden pitää sovittaa yhteen perhe, työ ja omaishoitajana toimiminen.
"Usean omaishoitajan kohdalla tämä tarkoittaa 24 tuntia vuorokaudessa vaativaa ja raskasta työtä ilman lepohetkiä. Niin kulunut sanonta kuin tämä onkin, niin kyllä tässä on arvokeskustelun paikka", Näppä painottaa.
Arvokeskustelua vaatii Raija Näpän mielestä myös se, että omaishoitajien ja hoidettavien määrä ei tulevaisuudessa ainakaan vähene.