MM-kisat jäävät monelle mieliin piinaviikkona, tv-hetkinä, jolloin kamera aina uudestaan pysähtyy lammikkoon. "Kuvitelkaa nyt, että koko maailma seuraa meitä ja täällä vaan sataa! Näinkö sitä Suomikuvaa luodaan, p-le? Oon nyt varmaan viidettä päivää maannu peittoni alla naama nauriksena! Loppuis jo nää kisat!"
Ensin ei ollut onnea ja sitten sattui vielä huono tuuri, arvioi eräs urheilija aikoinaan suoritustaan. Sateet ovat pelkkää epäonnea. Ilmoja pitelee muuallakin maailmalla. Sitä paitsi luonnonvoimat ovat sentään suoneet paikan päälle vaivautuneille matkailijoille kunnollisen muiston pohjoisen kesästä. Vettä piisaa johdonmukaisesti, salamat lyövät livenä, eivät minään play backinä muovista. Puistoissa kuten stadionille vievällä Töölönlahden reitillä myrskyn tuhoja korjataan edelleen.
Kunruutukravattiin sonnustautunut Ilkka Kanerva vetosi koko kansaa tarjoamaan "parasta suomalaisuutta", ilmassa leijui vielä valtaisan markkinointitapahtuman henki.
Huonoa harkintaa edusti kuitenkin se, että kisojen ryydittäjiksi kutsuttiin ilmojen lailla itsepäisiä idealisteja. Esa-Pekka Salonen on Suomen arvostetuimpia vientiartikkeleita. Mutta kansainvälisen taiteilijan ja totisen torvensoittajan tilan ja todellisuuden taju petti. Jo muutamasta vaskesta olisi irronnut hilpeästi karvoja nostattava fanfaari. Sen sijaan maestro viritteli tuuleen hartaita hajasointuja koko rahalla, sinfoniaorkesterilla.
Hivunnut lempipyyhkeeni on Markku Pirin värikästä käsialaa vuosikymmenen takaa. Vaan edes koiran tassuille en tarjoaisi kurjaa, kalpeaa pallorättiä, jonka alla kyyhkyset värjöttelivät stadionin estradilla.
Voimaton violetinbeige tikkataulu vaaleahipiäisten suomalaisten takinselässä, likaisen punertavia hihoja ja kauluksia. Pääkaupunki vilisee kisaväen epäkeskoja maamerkkejä. Entä ne muodottomat kotiasut, joihin vapaaehtoiset lipunkantajat oli verhottu avajaisissa? Lasse Virenin selkeä kisapuku vuosikymmenten takaa säväytti näiden säkkien rinnalla.
Kisojenulkoisessa suunnittelussa on sekoitettu taiteen vapaus ja markkinoinnin pakotteet. Rajanvedosta vain sen verran, että suomalaisemigrantit yrittivät kieltää 1990-luvulla Mika Kaurismäen elokuvat ulkomailla siksi, että ne tahraavat Suomen todellisuutta.
Tulokseksi on saatu omahyväisyydelle haiskahtavat kisat. Ideaton, 1980-luvun ilmapiiriä toisintava avausnäytös on nyt kuitenkin virallinen dokumentti siitä, minkälainen suunniteltu sekahedelmäkeitto Suomi yrittää olla ulospäin. Eikä kansa voi yhtään mitään "parhaalle suomalaisuudelle", joka elvyttää Leningrad Cowboysit manaamaan esiin kylmän sodan James Bondia.
Entä sitten kansamme tulevaisuudentoivojen panos? Sisällöntuottajilta odotetaan huimia avauksia kommunikaatioteknologian maailmanmarkkinoilla. Malliksi siitä huipputeknologiamaan aikaikkunassa hyörii Väinämöisen ja joulupukin sekoitus, keskellä isojen poikien paria omatekemää "digikuvaa". Paniikki iski.
Onneksi japanilaisnaiset rummuttaa ruiskaisivat itsensä ilman kelmuja suoraan suomalaisten nöyryytettyyn tajuntaan. Myös satojen vapaaehtoisten kisaorganisaatio rullaa.
Ja mikä onni sekin, että Ylen mukaan "pienten kisojen" avajaiset eivät edes myy. Suorana koko fiaskoa todistettiin Suomen ohella vain Montenegrossa, Liettuassa, Etelä-Afrikassa ja Bahamasaarilla. Arabialainen Al Jazeera, Italia ja Australia lähettivät osia. Olisi heti pitänyt arvata, miksi presidentti avasi kisat vain suomeksi.