Matkalaukussa oli yksi ylimääräinen pullo alkoholia, pohjoiskorealaista käärmeviinaa. Viinan seassa oli kyyn näköisen käärmeen raato.
Isännät antoivat sen lähdön hetkellä lentokentällä lahjaksi Kim Il Sungilta. Tai ainakin he sanoivat niin, että Pohjois-Korean tuolloinen diktaattori halusi tällä tavalla muistaa vierasta.
Pullo tuotti hikikarpaloita otsan pintaan jo matkalla. Ei siksi, että se olisi tullut juotua, vaan siksi, että se oli ylimääräinen pullo, jonka joutuisi tuomaan rajan yli. Ne pari luvallista pulloa kun oli jo tullut ostettua. Luonto ei antanut myöten ilmoittaa lahjapulloa tullissa.
Tuohon aikaan, jokunen vuosikymmen sitten, Suomen tulli oli tarkka ja ehdoton. Maahan ei saanut tuoda liikaa viinaa. Vain viinan määrä kiinnosti tullia. Rajanylittäjiä oli niin vähän, että jokainen matkalainen oli potentiaalinen rikollinen.
Tulli on yhä tiukka viinan suhteen. Yhdessä valtiovarainministeriön kanssa se julkaisi tiedotteen heinäkuun ensimmäisenä päivänä voimaan astuneista EU-maista tapahtuvan alkoholin matkustajatuonnin ohjetasoista.
Satunnaisen matkailijan täytyy osata laskea tarkkaan, sillä sherryä, portviiniä ja vermuttia saa tuoda 20 litraa, viinejä 90 litraa, josta kuohuviinin osuus ei saa ylittää 60 litraa, olutta 110 litraa ja muita alkoholijuomia (ilmeisesti viinaa, viskiä ja konjakkia) 10 litraa.
Määrät vaikuttavat keskivertokuluttajan näkökulmasta tarkastellen kohtuullisilta. Harvapa tuota enempää jaksaisi kantaakaan.
Ja mikä ohjeissa tärkeintä: kaiken on tultava omaan käyttöön. Määräaikaa ei kuitenkaan ole asetettu sille, missä ajassa lasti on tuhottava. Tiedote jättää myös kysymyksen, onko kaikki oltava juotuna ennen kuin menee hakemaan seuraavaa lastia.
Omaksi käytöksi luetaan tuonti perheenjäsenelle, sukujuhliin tai lahjaksi. Mitään vastiketta tarjoilusta ei saa ottaa. Epäselväksi jää, luetaanko vastikkeeksi, jos kaveri tarjoaa vastahömpsyt tuonnempana.
Tullin säädöksissä on uutta: matkailijan on kyettävä antamaan selvitys alkoholin tuonnin tarkoituksesta.
Yleensä alkoholia tuodaan juotavaksi. Tämä ei kuitenkaan riitä selvitykseksi.
Alkoholin edelleen välittämisen estämiseksi matkailijan on kyettävä todistamaan kotikäyttö. Eikä siinä kaikki: alkoholi voidaan verottaa jälkikäteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin putelin elinkaari pitää voida selvittää todistettavasti seuraavat kolme vuotta.
Yksinkertaisinta olisi pitää viinapäiväkirjaa, johon merkitsee, kuka ottaa mitäkin ja minkä verran ja milloin.
Jos itse on kova sieppo, saattaa pelkkä päiväkirjan pitäminen aiheuttaa pahoinvointia.
Todistaminen tuottaa monia ongelmia. Ensinnäkin: jos juo täyden lastin suhteellisen nopeassa aikataulussa, siitä voi seurata muistin menetys. Tällöin on mahdotonta tietää, kenelle kaikille on siinä nousuvauhdissa tarjoillut siivuja.
Jos järjestää suuret kotijuhlat, kuten häät tai hautajaiset, tuo sekin pulmia. Miten saada virkavelvollisuuttaan tunnollisesti suorittavat viranhaltijat uskomaan, että vieraat pappia myöten ovat niin persoja juomille?
Tullimiesten syynäys saattaa tuntua loukkaavalta yksityisyyden kannalta. Onhan se aika alentavaa juoruilla, kenen kanssa on sattunut ryypiskelemään.
Alkoholin suurkuluttajat pääsevät verovapaan viinan tuonnissa todennäköisesti helpommalla kuin ne, jotka siemailevat viinaksia harvemmin.
Jos verovapaan alkoholilastin käy hakemassa naapurimaasta vaikkapa kerran pari kuukaudessa ja juo sen itse, se alkaa jo varsin pian näkyä päälle päin. Tullimiehet kyllä oppivat pian tuntemaan alan todelliset harrastajat.
Mitä tulee käärmeviinaan, se oli harvinaisen riittoisaa. Olisi varmaan vieläkin juomatta, ellei koko pullo olisi lentänyt roskakoriin. Kiitos vain Kim Il Sung. Pelkkä juoman haju oli sitä luokkaa, ettei moiseen ole sen koommin törmännyt.
Näin ollen hirveästi ei jäänyt omaatuntoa soimaamaan, ettei siitä tullut tehtyä tiliä tullissa.
Kolumni