Tämänkertainen presidentinvaali on jo nyt tuonut virkistäviä virtauksia suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Esimerkiksi oma suosikki tuodaan nyt aiempaa avoimemmin julki.
Presidentinvaalin ratkaisevaan kierrokseen on aikaa viisi päivää, mutta jo nyt voi sanoa, että nämä vaalit ovat olleet kovin toisenlaiset kuin kuusi vuotta sitten. Uusiin piirteisiin kuuluu esimerkiksi sosiaalisen median nousu näkyväksi kampanjatyökaluksi.
Etenkin Facebookin kautta omalle ehdokkaalle haetaan nyt pontevasti tukea. Sivusto tuntuu jopa jättäneen sivuun sekä ehdokkaiden omat että heitä tukevien puolueiden sivut.
Se tosin on epäselvää, missä määrin sosiaalinen media todella on vaikuttanut ehdokkaiden kannatukseen. Vai ovatko televisioesiintymiset edelleen ratkaisevin asia?
Näihin kysymyksiin toivottavasti saadaan jossain vaiheessa uskottavia vastauksia. Muuten puheet sosiaalisen median vaikutuksesta vaalien tulokseen jäävät löysäksi arvailuksi. Facebook-tykkäysten määrä ei välttämättä vaikuta kovinkaan monen kansalaisen ratkaisuun.
On joka tapauksessa selvää, että kantansa jo päättäneiden joukossa sosiaalinen media on nyt toiminut aktivoijana ja hengennostatusareenana, jossa samalla tavalla uskovien näkemyksiä vahvistetaan.
Kuudessa vuodessa näyttää korostuneen myös se piirre, että kansalaiset kertovat nyt suosikkinsa nimen julki. Henkilökohtaisten poliittisten kantojen julkituonti on Suomessa ollut vanhastaan nihkeää. Vaalisalaisuus on ymmärretty niin, että myös oma poliittinen näkemys on varminta salata.
Syitä muutokseen voi olla useita. Nyt vaalin kakkoskierroksella ilmoittautuminen toisen ehdokkaan kannattajaksi ei ehkä ole sellainen sosiaalisesti tulenarka asia, josta joutuisi lähiympäristössään tilille. Eniten kielteisiä tuntemuksia aiheuttaneet ehdokkaat jäivät rannalle viikko sitten.
Samoin osa pudonneista ehdokkaista ja monet muut poliittiset vaikuttajat ovat näyttäneet esimerkkiä menemällä julkisesti jomman kumman jäljellä olevan ehdokkaan taakse.
Kyse saattaa olla laajemmasta poliittisen kulttuurin muutoksesta. Hyväksyttävien mielipiteiden kahleet ovat yhteiskunnassa löystyneet. Voi kysyä, onko tässä yhtenä taustatekijänä juuri sosiaalinen media, jossa omat tykkäämiset ja ärsytyksen aiheet on opittu tuomaan pidäkkeettömästi laajan piirin tietoon.
Tällaista kansalaisten avautumista on vaikea pitää muuna kuin myönteisenä ilmiönä. Se osoittaa poliittisen kulttuurin kypsymistä. Suomessa on vuosikausia hoettu arvokeskustelun tarpeellisuutta. Nyt sitä käydään lähes kyllästymiseen asti.
Tietä tuntuvat juuri nyt näyttävän nuoret. He eivät viime vuosikymmeninä ole olleet järin kiinnostuneita politiikasta. Näin on ollut siitä huolimatta, että esimerkiksi parin vuoden takaisessa 38 maan tutkimuksessa suomalaisnuorten yhteiskunnallinen tietämys mitattiin kaikkein parhaaksi.
Jos tuo passiivinen tieto nyt kääntyy aktiiviseksi vaikuttamiseksi, se tuskin merkitsee kansakunnalle pitemmän päälle muuta kuin hyvää.