Maarianhaminan satamassa tuulee kovaa. Ruotsin, Suomen ja Ahvenanmaan liput lepattavat rinta rinnan. Viking Linen valtava autolautta tekee lähtöä satamasta ja Tallinkin alus on puolestaan rantautumassa. Vierasvenesatama on täynnä jahteja ja purjeveneitä. Ruotsia ja suomea puhuvat matkailijat täyttävät rantakadun ja keskustan ravintolat sekä matkamuistomyymälät. Tuoppeja ja viinilaseja kohotellaan auringon paisteessa. Turistisesonki on nyt vilkkaimmillaan.
Samaan aikaan kymmenen kilometrin päässä Maarianhaminan keskustasta Gottbyn kylässä Holmbergien perhe viettää arki-iltaa punaisen omakotitalonsa pihalla. turismista ei näy merkkiäkään. On kuin oltaisiin keskellä ruotsalaista maaseutua: pihalla kirmaa lemmikkikanin lisäksi kaksi kissaa, kukko, kanoja ja tipuja. Lapset pomppivat trampoliinissa.
Perheen äiti Johanna Holmberg on tullut töistä maarianhaminalaisesta laboratoriosta. Sähkömestarina Viking Linella työskentelevä Christian Holmberg viettää vapaata viikkoa. Isän työt rytmittyvät viikon jaksoihin: viikko töitä merillä ja viikko vapaata kotona.
"Voisi sanoa, että olen merileski. Se on yleistä täällä. Aika monessa perheessä joko äiti tai isä on varustamojen palkkalistoilla", Johanna Holmberg sanoo iloisesti.
Merilesken elämää ei käy kateeksi, se muistuttaa yksinhuoltajan rankkaa raatamista. Johanna Holmberg puistelee päätänsä samalla, kun kertoo, miten on selvinnyt viikot yksin pienten lasten kanssa. Nykyään on onneksi helpompaa. Perheen esikoinen Anton on jo 13-vuotias, Joar 11-vuotias ja 7-vuotiaat kaksostyttäret Felicia ja Filippa ovat kouluikäisiä.
Holmbergit ovat syntyperäisiä ahvenanmaalaisia eli oolantilaisia. He puhuvat ruotsia, suomea he ymmärtävät vähän.
Kielen takia Holmbergit katsovat ruotsalaisia televisiokanavia ja lukevat ruotsalaisia iltapäivälehtiä. Esimerkiksi uutiset ja Idols katsotaan Ruotsin kanavilta. Perheen lapset fanittavat ruotsalaisia poptähtiä. Paikalliset uutiset luetaan Ålandstidningenistä. Manner-Suomen asioista Holmbergit myöntävät olevansa aika ulkona.
"Olisi hyvä, jos Suomen asioista kirjoitettaisiin enemmän Ålandstidningenissä", Christian Holmberg huomauttaa.
Holmbergit eivät silti koe olevansa ruotsalaisia. Esimerkiksi olympialaisissa ja MM-kisoissa Kristian Holmberg kannattaa aina suomea. Hänestä Helsinki on mukavampi kaupunki kuin Tukholma.
"Me olemme ahvenanmaalaisia, emme ruotsalaisia tai suomalaisia. Ahvenanmaalainen identiteetti on sekoitus Suomea ja Ruotsia. Emme ole ehkä niin avoimia ja iloisia kuin ruotsalaiset, mutta emme myöskään niin synkkiä kuin suomalaiset, olemme siltä väliltä", Johanna Holmberg selittää.
Vanhemmat toivovat, että lapset lähtisivät rohkeasti opiskelemaan Suomeen, Ruotsiin tai kauemmas ulkomaille, vaikka Ahvenanmaaltakin löytyy monia kouluja.
"En tosiaankaan toivo, että Antonista tai Joarista tulisi sellainen vanhapoika, joka on ikänsä elänyt vain saarella ja huristelee täällä mopolla Ahvenanmaan lippua heilutellen. Se olisi kaameaa", äiti nauraa.
Ahvenanmaan itsehallinnon Holmbergit kokevat erittäin tärkeäksi. Vaaleissa he äänestävät aina.
"On vaikea selittää, miten itsehallinto vaikuttaa elämäämme. Mehän elämme sitä täällä koko ajan. Tuntuisi oudolta, jos meidän asioista päätettäisiin Helsingissä", Christian Holmberg tähdentää.
Sari Venhon ja Chris Waldronin vielä hiukan keskeneräinen omakotitalo on rakennettu rantamaisemiin Godbyn kylään. Vain kivenheiton päässä pihapiiristä on pieni uimaranta. Ilta-auringon laskiessa maisema on kuin postikortista.
"Ei hassumpaa, vai mitä?", kehaisee Englannista Ruotsin kautta Ahvenanmaalle muuttanut golfyrittäjä Chris Waldron.
Kokoonsa nähden Ahvenanmaa on yllättävän kansainvälinen paikka. Viime vuonna maakunnassa arvioitiin asuvan 75:tä eri kansallisuutta edustavia ihmisiä. Varsinkin merenkulku, varustamot ja matkailu ovat tuoneet maakuntaan ihmisiä eri puolilta maailmaa.
"Ei sitä kyllä arkielämässä huomaa. Ei tämä kovin kansainväliseltä tunnu, pikemminkin rauhalliselta", Chris Waldron toteaa.
Ahvenanmaalla ja Paraisilla lapsuutensa viettänyt Sari Venho palasi Maarianhaminaan opiskelemaan hotelli- ja ravintola-alaa ja jäi töihin hotelli Adloniin. Chrisin kanssa lempi leimahti hotelli Arkipelagin yökerhossa vuonna 2003. Pariskunnan esikoistytär Luna on pian puolitoistavuotias.
Nykyään Sari Venho työskentelee paikallisen raha-automaattiyhdistyksen PAF:in brändijohtajana. Chris Waldon toimii johtotehtävissä Ålands Golfklubbenilla. Lisäksi pariskunnalla on vaatekauppa Maarianhaminan keskustassa.
"Arki on työntäyteistä. Toukokuun ja syyskuun välillä Chris tekee todella paljon töitä ja minä olen golf-leski. Chrisin työ on kausiluontoista ja riippuvaista matkailusta", Sari Venho kertoo.
Työkiireistä huolimatta pariskunta on sitä mieltä, että elämisen tempo Ahvenanmaalla on rauhallisempi kuin Turussa tai Tukholmassa.
"Tukholmassa työmatkoilla kiinnitän huomiota kiireisinä kiitäviin stressaantuneisiin ihmisiin. Täällä saarella ei tarvitse jonottaa kaupoissa tai liikenteessä. Rytmi on aivan toisenlainen", Sari Venho sanoo.
Molempien mielestä saari on tietyllä tapaa sisäänpäin lämpiävä ja sulkeutunut yhteisö, johon muualta tulleen ei ole helppo päästä sisälle.
"Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta todellisten ystävien löytäminen vie aikansa. Lisäksi kaikki tuntevat toisensa, joten siinä mielessä pitää olla tarkkana, mitä sanoo ja tekee", Chris Waldron naurahtaa.
15 vuotta saarella asunut Johanna Enberg on myös merileski. Aviomies Peik työskentelee hovimestarina Maarianhaminan ja Tukholman välisellä risteilyaluksella. Mies on kymmenen päivää maissa ja kymmenen päivää merillä. Johanna Enberg on hoitovapaalla turistitoimiston markkinointitehtävistä ja päivät kuluvat 4-vuotiaan Viggon ja 2-vuotiaan Valterin kanssa.
Johanna Enbergiä kuunnellessa tuntuu siltä, että Ahvenanmaa on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja ruotsalaisen kansankodin malliesimerkki. Yhteiskunnan palvelut pelaavat, eikä työttömyyttä ole käytännössä ollenkaan. Saari on niin turvallinen, että talojen ja autojen ovia ei tarvitse lukita. Rikollisuutta ei juurikaan ole. Johanna Enberg ei edes muista, milloin saarella olisi uutisoitu raiskaajista tai pedofiileista.
"Kerran unohdin lompakkoni ulos auton katolle, ja siinä se oli kaksi päivää, kukaan ei varastanut sitä, vaikka varmasti moni kulki ohitse."
Myös päivähoito, peruskoulu ja terveydenhuolto ovat hyvällä mallilla. Lasten hoitoryhmät ovat pieniä ja hoitajia on riittävästi. Enemmistö alakouluista on eläviä kyläkouluja, joita ei olla yhdistämässä mantereen tapaan isommiksi yksiköiksi.
Lääkäriin, fysioterapiaan ja äitiysneuvolaan pääsee nopeasti jonottamatta. Saaren synnytyssairaalassa synnytyksiä on vain noin 300 vuodessa, joten hyvällä tuurilla äiti saattaa olla synnytysosaston ainoa asiakas ja saada "prinsessan kohtelun".
"Erikoishoitoa vaativissa tilanteissa mennään sairaalaan Turkuun tai Uppsalaan. Monet menevät mieluummin Ruotsiin, koska siellä palvelua saa varmasti ruotsiksi."
Yhteydet Ruotsiin ovat muutenkin luontevammat, koska Ruotsi on lähempänä. Matka Kapellskärin kautta Norrtäljeen kestää kaksi tuntia, kun taas Turkuun lautta puksuttaa viisi tuntia.
"On tavallista, että ostoksilla käydään Norrtäljessä. Esimerkiksi lasten vellit ja vaipat ovat siellä lähes puolet halvempia kuin Ahvenanmaalla. Ruoka on täällä kallista, maitopurkki maksaa 1,17 euroa. Palkat eivät silti ole sen parempia kuin mantereella."
Toisin kuin monet paikalliset Johanna Enberg seuraa Suomen tapahtumia iltapäivälehtien nettisivujen välityksellä. Viggo ja Valter katsovat televisiosta välillä myös FST:n lastenohjelmia.
"Vaikka puhun ruotsia ja kotipaikkani Ahvenanmaa, olen silti suomalainen. On harmi, että Suomi on niin hankalien yhteyksien päässä. Olisipa pitkä silta Turkuun", Johanna Enberg miettii.
Syysmyrskyjen aikana hankalat yhteydet korostuvat. Pahimmissa myrskytuulissa lautat eivät pääse rantautumaan Maarianhaminan satamaan tai sitten ne eivät kulje ollenkaan.
"Kerrankin olin lapsen kanssa tulossa kotiin keskellä yötä. Lautta ei päässyt satamaan ja jouduimme menemään Tukholmaan, josta pääsimme kotiin vasta seuraavana päivänä."
Sanotaan, että Ahvenanmaalle muutetaan joko työn tai rakkauden perässä. Tony Saarinen ja Johanna Boholm-Saarinen löysivät saarelta työn ja toisensa. Kokkolasta kotoisin oleva Tony tuli vuonna 1998 kesätöihin Maarianhaminaan turistijunan veturinkuljettajaksi. Kruunupyyläinen Johanna tuli vuotta myöhemmin kesätöihin paikalliseen Kotipizzaan.
"Tapasimme sattumalta Maarianhaminan bussiasemalle vuonna 2000 ja siitä se sitten alkoi. Vuonna 2002 iski ikävä mantereelle ja muutimme takaisin Pohjanmaalle. Esikoisemme Edit syntyi Kruunupyyssä 2004", Johanna Boholm-Saarinen muistelee.
Saman vuoden syksyllä perhe muutti takaisin Ahvenanmaalle hyvän työtilanteen houkuttelemana. Tony Saarinen sai työpaikan ahvenanmaalaisen kuljetusliikkeen tuotantopäällikkönä. Johanna Boholm-Saarinen oli aluksi kotona Editin ja perheen kuopuksen Joelin kanssa. Nyt hän tekee käännös- ja kirjoitustöitä yrittäjänä.
Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta ei toistaiseksi ole kenellekään perheestä. Tony Saarisen mukaan arki on sujunut ongelmitta ilman virallista ahvenanmaalaisen statusta.
"Kyllä tänne pääsee muuttamaan ja asunto-osakkeita voi ostaa. Omaa taloa varten tontinkin saa tietyin kriteerein. Totta kai haemme kotiseutuoikeutta heti, kun viiden vuoden asumisaika on täynnä. Kotiseutuoikeus kuuluu asiaan."
Arki uudessa omakotitalossa Jomalan kunnassa on rauhallista kesällä ja talvella. Vaikka Jomala sijaitsee vain runsaan viiden kilometrin päässä Maarianhaminasta, 3500 asukkaan kunnasta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut: kauppa, päiväkoti ala- ja yläkoulu, posti, Ålandsbankenin konttori, kirjasto ja kirkko
"Matkailijat huomaa lähinnä Maarianhaminan keskustassa. Kävimme siellä viime viikolla jätskillä lasten kanssa, ja väkeä oli niin paljon, että tuli ihan suurkaupungin tuntu", Tony Saarinen toteaa.
Kun matkailusesonki syyskuussa päättyy, Maarianhaminan keskusta hiljenee. Terassit kerätään pois, ravintolat supistavat aukioloaikojaan eikä yöelämää juurikaan ole. Parikymppiselle sinkulle marraskuinen, harmaa ja tuulinen Maarianhamina voi olla ahdistava tuppukylä.
"Perheellisenä se ei haittaa. Työelämässä talvi on usein kiireistä aikaa", Tony Saarinen sanoo.
Johanna Boholm-Saarisen mukaan tekemistä riittää talvellakin. Saaren yhdistystoiminta on yllättävän vilkasta ja erilaisia tapahtumia järjestetään läpi talven. Urheilu on tärkeä asia, varsinkin jalkapalloa ja uintia harrastetaan monissa perheissä.
Myös kulttuurielämä on paikan kokoon nähden vireää, saarella järjestetään esimerkiksi talvijatsit ja kirjallisuuspäivät. Elokuvateatteria ollaan avaamassa, ja uusi kulttuuri- ja kongressitalo on rakenteilla.
"En tiedä, passivoituuko sitä mantereella. Täällä ajautuu helpommin mukaan kaikenlaiseen seuraelämään. Muutto tänne on ollut kiva kokemus, ei ole valittamista. Täällä ollaan ja eletään", Tony Saarinen miettii.