Kesällä Olympiastadion kohtaa elämänsä haasteen isännöidessään historiansa suurinta tapahtumaa, yleisurheilun MM-kisoja. Peruskorjatun stadionin ensi-ilta on kesäkuun 8. päivän Suomi-Hollanti-jalkapallo-ottelu.
Laajennukset ja korjaukset ovat kuuluneet olympiastadionin historiaan alusta saakka. Uusia katsomoita on rakennettu ja vanhoja purettu, ja tilapäisiä rakenteita on pystytetty tarpeen mukaan.
Stadionkonsertit tuntuvat nykyään itsestäänselvyydeltä, mutta itse asiassa ensimmäinen kansainvälisen mittakaavan mukainen stadionkonsertti järjestettiin vasta 1992. Mallia otettiin Ruotsista.
Kolmekymmenluvun aikanaan nuorekas arkkitehtuuri istuu hyvin nykykäyttöönkin, mutta tapahtumien yleisö ei enää mielellään kastu sateessa. Katsomoiden kattamista on pohdittu ennenkin, Lindegren ja Jäntti ehtivät itsekin suunnitella takasuoralle katoksen. Nyt rakennettu Kimmo Lintulan, Mikko Summasen ja Niko Sirolan piirtämä katos muistuttaa tätä, mutta ulottuu pitemmälle, katsomon etureunaan saakka.
Vaihtoehtona kuvienkin muodossa väläytelty koko katsomon kattaminen olisi muuttanut stadionin ilmettä olennaisesti. Nyt istumapaikoista saatiin sateelta suojaan reilu kolmannes. Yleisön ohella sadesuojasta hyötyvät katsomorakenteet, jotka taivasalla rapautuvat nopeasti. Avokatsomot on peruskorjauksessa vesieristetty, yhdenlaista kattamista sekin.
Kun katsoo uutta katosta, herää helposti kysymys, mihin tässä arkkitehtikilpailua oikein tarvittiin. Yksinkertaiseen ja lopulta itsestäänselvältä vaikuttavaan lopputulokseen pääseminen ei silti ole ollut helppoa, siitä kertovat osaltaan voittajatyön lisäksi kilpailuun osallistuneet 62 muuta työtä. Kesän kisoja varten pääkatsomon jatkeeksi rakennettu tilapäinen katoshökkeli riittänee vakuuttamaan epäilijät siitä, että katoksen eleganssi ei todellakaan synny itsestään.
Yksinkertaiselta näyttävä katos on ollut haasteellinen suunniteltava jo rakenteellisesti. Katos on jouduttu tukemaan vanhoihin rakenteisiin, ja estetiikan ohella katseluolosuhteiden varmistaminen on pakottanut minimoimaan pilareiden määrän ja mitat.
Katos muistuttaa ylösalaisin käännettyä lentokoneen siipeä, sen pullistuma kätkee sisäänsä valtavasti tekniikkaa sekä sen vaatimat huoltoreitit. Muodolla on myös rakenteellinen perustelu. Tyynymäisen hahmon sisälle sopivat kantavat rakenteet luontevasti.
Alapinnan rimoitus on miellyttävä, sen rakenne häviää etäältä katsottuna ja pinta antaa ehyen vaikutelman. Valaisimet, valvontakamerat ja kaiuttimet on näppärästi keskitetty yhteen laitekuiluun, muu alapinta on säilytetty siistinä. Katoksen reunat ovat kuitenkin pystysuoriksi katkaisut ja pellitetyt, kokonaisuuden sirous ei ole näihin yltänyt.
Katoksen arkkitehtikilpailussa korostettiin sitä, että stadion ei kaipaa uusia hallitsevia elementtejä. Uudet rakenteet eivät myöskään saisi näkyä stadionin ulkopuolelle.
Itäkatsomon katos täyttää nämä ehdot mallikkaasti. Samalla katos on kuitenkin jouduttu laskemaan hyvin matalalle. Uusi katos on pinta-alaltaan myös laaja, pääkatsomoon verrattuna kaksinkertainen. Yläriveillä istutaan melkoisen syvällä katoksen suojissa, ja kentän tapahtumia seurataan melkein kuin postiluukusta.
Katoksen hahmo on kappalemainen, se vaatii tilaa ympärilleen. On melko vaikea ajatella, mikä ratkaisu sopisi tämän jälkeen päätykatsomoiden kattamiseen. Nykyinen katosasetelma saattaa säilyä hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen.
Katos on kelpo lisä arvokkaasti vanhentuneelle Olympiastadionille. Katsojien mukavuus on parantunut, kentälle saadaan keinovaloa nyt kahdesta suunnasta ja muukin tekniikka on viritetty tälle vuosituhannelle. Tilana stadionista on tullut piirun veran sulkeutuneempi, ja kannustavalla yleisöllä on entistä tanakampi kaikupohja. Jokohan tuossa hollantilaiset jalkapalloammattilaisetkin moisen edessä nöyrtyisivät?