Torinon tulevan talven olympiakisojen potentiaalisimpiin suomalaispäiviin kuuluu keskiviikko 15. helmikuuta, jolloin jaetaan kumparelaskun mitalit.
Suomalaisilla on lähettää kisoihin urheilijanelikko, josta löytyy kaksi aiempaa olympiamitalistia, maailmanmestari ja olympiavitonen.
Salt Laken neljän vuoden takaista kultaansa puolustava Janne Lahtela, 31, on tyrkyllä jo viidensiin olympialaisiinsa! Koko suomalaisnelikon tavoitteena on selviytyä kymmenen parhaan joukkoon.
"Pohjaa tavoitteelle on. Neljä vuotta sitten kaikki miehemme olivat kymmenen parhaan joukossa ja sitä edellisissä olympiakisoissa jopa viiden ryhmässä", korostaa lajipäällikkö Marko Mustonen.
Maailmancupissa
syytä onnistua
Kumparelaskun maailmancup alkaa 14. joulukuuta Ranskan Tignes'n rinteillä. Ennen olympiakisoja edessä on seitsemän maailmancupin osakilpailua.
Arvostelulajina kumparelaskun maailmancup ei ole sivuseikka. Tuomareille on syytä pystyä viestimään nykykuntonsa ja kilpailuvarmuutensa.
"Maailmancupissa luodaan rutiini ja varmistetaan itseluottamuksen oleminen kohdallaan. Totta kai lajissa on syytä saada menemään tuomareille asti käsitys taitotasostaan, muistuttaa maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja vuosimallia 2001", oululaistunut keskisuomalainen Mikko Ronkainen, 27.
"Kauteen lähdettäessä on hyvä tilanne, koska olemme pystyneet suorittamaan leiritysohjelmamme liki sataprosenttisesti. Se ei ole olosuhdelajissa itsestäänselvyys", Mustonen korostaa.
"Säästimme matkapäiviä, kun pystyimme tekemään vesihypyt kokonaisuudessaan Suomessa", muistuttaa päävalmentaja Pekka Lehtikallio lajin kesäharjoittelusta.
Lahtela mukaan
kesken kauden
Ronkaisen lisäksi maailmancupin sirkuksessa ovat alusta asti mukana Naganon 1998 olympiakisojen pronssimitalisti Sami Mustonen, 28, ja Salt Laken viime kisojen vitonen Tapio Luusua, 24.
Viidensiin kisoihinsa keskittyvä Janne Lahtela puolustaa edellisten huipentumien hopeaa ja kultaansa, mutta selkävaivojen takia Lahtela ei ole hypännyt vielä lainkaan rinteessä.
"Lahtelan kuntoutus on sujunut hyvin. Hän hyppii vielä veteen, mutta liittyy nykyisten suunnitelmien mukaan maailmancupia kiertävään ryhmään tammikuussa", Lehtikallio tarkentaa.
Sami Mustonen ei ole yltänyt kymppikärkeen sitten vuoden 2000 maailmancupin kokonaispisteiden kakkossijansa.
"Olympiamitalista on kauan (seitsemän vuotta) aikaa! Pistetään hyppyyn voltti ja yksi kierros lisää", naurahtaa menestysreseptinään Lahtelan serkkupoika, myöskin kemijärveläislähtöinen Mustonen.
Pelkosenniemeläinen Luusua joutui seuraamaan viime vuoden MM-kotikisat Rukalla katsomon puolelta.
"Polvileikkauksesta on kymmenen kuukautta, mutta onneksi nyt on jo päästy rinteeseen. Tällä kaudella tarkoituksena on vetää kaksi vaikeaa hyppyä, kun tähän asti olen ottanut toisen varmistellen", Luusua toteaa.
Viime kaudella maailmancupin kokonaispisteissä suomalaisista parhaiten (neljäs) sijoittunut Ronkainen pitää Torinon maisemista.
"Olen voittanutkin siellä maailmancupin kilpailun, mutta en olympiarinteessä. Siinä olin viime kaudella kolmas, joten sekin sopii minulle hyvin."
Ronkainen oli maailmanmestari 2003, mutta palkintopöydät hän tyhjensi liki täydellisesti 2001.
"Siihen vuoteen verrattaessa lajissa on menty hyppyjen osalta hirveästi eteenpäin. Valitettavasti paineet olivat sen jälkeen olympialaisissa nuorelle miehelle vielä liikaa. Enää en jännitä samalla tavalla", Ronkainen vakuuttaa.
"Minulta puuttuu olympiamitali, joten Torinon tavoitteet ovat selkeät."
Ronkainen on maajoukkueen ainoa laskija, johon ei ole tarvinnut upottaa kirurgin veistä.
"Nielurisani on leikattu, mutta sinne ei ollut mennyt suksi. Huoltoa on matkalla vaadittu, muttei leikkausta."