Pekingin kesäolympialaisiin on aikaa alle viisi kuukautta. Kommunistinen Kiina on valmistellut 8. elokuuta alkavia kisoja huolella. Suunnitelma oli yksinkertainen: mikään ei saisi mennä pieleen, kun nouseva maailmanmahti esittelee parhaat ja valikoidut puolensa.
Sitten tuli piskuinen Tiibet. 10. maaliskuuta eli vuoden 1959 kansannousun vuosipäivästä lähtien Tiibetissä ja muutamissa sen lähimaakunnissa puhkesi levottomuuksia, joita isäntävalta panee kuriin väkivalloin ja kiireellä. Kovat otteet ja kova propaganda osoittavat Kiinan tekevän kaikkensa, ettei Tiibetin kysymyksestä tulisi olympialaisia pilaavaa kuokkavierasta.
Kiina väittää, että levottomuudet ajoitettiin tarkoituksella juuri kisojen alle. Väite ei ole välttämättä väärä. Lähestyvät kisat jos mikään ovat hyvä keino saada huomiota. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi tosiasiaa, että Kiina niittää Tiibetissä mitä on kylvänyt. Kiina on kiinalaistanut Tiibetiä aivan samalla lailla kuin aikoinaan Neuvostoliitto venäläisti Baltian maita.
Mitä pidempään levottomuudet jatkuvat, sitä enemmän muu maailma joutuu vääntelemään käsiään niiden takia. Diktatuuristaan ja maailman synkimmästä ihmisoikeussaldostaan huolimatta Kiina on taloudelliselta mahdiltaan ja potentiaaliltaan jo sitä luokkaa, että pikkuruiselle Tiibetille taitaa riittää poliitikoilta todellisuudessa vain lämmintä kättä. Tiibetistä ei tule uutta Kosovoa.
Mikään valtio ei ole nostanut vakavissaan esiin olympiaboikottia. Asetta on käytetty olympiahistoriassa muutaman kerran poliittisista syistä. Boikottien teho on jäänyt kyseenalaiseksi. Näkyvin vaikutus taitaa olla se, että pois jäineiden maiden parhaiden urheilijoiden palkintokaapit ovat jääneet muutamia lisämitaleja vaille.
Espanja ja Hollanti protestoivat Melbournen kisoja 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamista neuvostopanssarein. Lisäksi Egypti, Irak ja Libanon boikotoivat kisoja Suezin kriisin sekä Kiina Taiwanin vuoksi. 1970-luvulla olympialiikettä repi suhtautuminen eteläisen Afrikan rotuerotteluun. Etelä-Afrikka ja Rhodesia eivät päässeet vuosien 1972 ja 1976 kisoihin. 21 Afrikan maata boikotoi Montrealin kesäkisoja 1976, kun maahockeyjoukkueensa Etelä-Afrikkaan pelimatkalle lähettänyttä Uutta-Seelantia ei suljettu kisoista.
Suomea boikotti liippasi siten, että jo Münchenissä kaksi kultaa voittaneen Lasse Virenin oli vähän helpompi toistaa temppunsa Montrealissa. Afrikan maiden boikotti tiesi nimittäin sitä, että niin Etiopian Miruz Yifter kuin Kenian Naftali Temukaan eivät päässeet mukaan. Boikottiase puri terävimmin Moskovan 1980 kisoissa. Noin 60 maata jäi kisoista pois vastalauseena Afganistanin miehitykselle. Neuvostoblokki kuittasi boikotin jäämällä pois Los Angelesin kisoista 1984 ja järjestämällä kilpailevat Ystävyyden kisat.
Pekingin kisojen boikotointi olisi myöhästynyt rykäisy, sillä Kiinan poliittisen järjestelmän teoria ja käytäntö tiedettiin jo silloin kun kisat myönnettiin. Euroopan parlamentti piti kyllä ratkaisua "epäasianmukaisena" Kiinan yleisen ihmisoikeustilanteen sekä Tiibetin, Uigurian ja Etelä-Mongolian sorron takia.
Osallistuminen ei silti sulje pois muita protestikeinoja. Jos osallistujamaat ja Kansainvälinen olympiakomitea IOC eivät ilmaise tyytymättömyyttään mitenkään, Kiina välittää ulkomaailman mielipiteistä entistä vähemmän.
Poliitikkojen tulisi muistaa, että kun Kiina haki kisoja, se lupaili parannuksia etenkin sananvapauteen. Epäluuloja hälventääkseen Kiina jopa lanseerasi moton: Uusi Peking, suurenmoiset olympialaiset. Isäntiä sietää muistuttaa näistä asioista joka välissä.
Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner ja europarlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering ovat jo ehdottaneet harkittavaksi, että jos väkivalta jatkuu, valtiojohtajat jäisivät pois olympiakisojen avajaisista. Jo sellainen ele olisi melkoinen poliittinen protesti. Jos tällainen päätös tehdään EU-tasolla, se sitoo silloin Suomeakin, olipa Kiina kuinka tärkeä vientimaa tahansa.
Kansainvälisen olympiakomitean tulisi tehdä oma osansa. IOC aikoo kuitenkin yhä kuljettaa olympiatulta myös Lhasan kautta, vaikka reitin muutos olisi vähintä, mitä se voisi tehdä. Taitaa olla liikaa odotettu. IOC:llä on pelissä niin suuret rahat, ettei se halua hermostuttaa kisaisäntiä.
Isännät eliminoivat muitakin riskejä kuin Tiibetiä. Maanantaina he ilmoittivat, etteivät kisoja välittävät kansainväliset tv-yhtiöt saa tehdä suoria lähetyksiä Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolta. Näin halutaan estää ei-halutut kuvavälähdykset vuoden 1989 demokratiamielenosoitusten tyyssijasta. Tiibetiä ei taideta saada järjestykseen yhtä helposti.