Israelin pääministeri Ehud Olmert on ilmoittanut, että hallituksen toimet Libanonin sodan aikana tutkitaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan riippumaton tutkimus vaan hallituksen itsensä nimeämän ryhmän tekemä selvitys.
- Johtamani hallitus tulee nimeämään tutkimusryhmän. Ryhmä tutkii hallituksen toiminnan päätöksentekotilanteissa sekä kaikissa muissakin sopimiksi katsomissaan asioissa, Olmert sanoi Haifassa pitämässään puheessa.
Olmertia on toistuvasti vaadittu nimeämään riippumaton tutkimusryhmä selvittämään hallituksen ja armeijan toimia Libanonin sodan aikana. Selvitystä on vaadittu myös siitä, miksi Hizbollah-ryhmittymää ei saatu lyötyä. Olmertin mukaan riippumaton tutkimus kuitenkin halvaannuttaisi hallituksen toiminnan juuri kun sen pitäisi valmistautua Iranin mahdolliseen uhkaan.
Olmert ei myöskään halunnut määrätä armeijalle riippumatonta tutkimusta sotatapahtumista, vaan sanoi, että armeijan on tehtävä itse sisäinen tutkimus asiasta.
Libanonin sota kesti 34 päivää. Israelin viranomaiset olivat alunperin varautuneet muutaman päivän kestävään konfliktiin.