Kun Suomi sai Euroopan unionin komission salkkujaossa laajentumiskomissaarin viran, moni vetäisi herneen nenäänsä tai huokaisi pettymyksestä. Suomi oli tavoitellut vakansseja, jotka liittyisivät läheisemmin sen välittömiin intressipiireihin. Laajentumiskomissaarin tehtävä vaikutti etäiseltä ja mielenkiinnottomalta, koska EU aikoo ahmaista seuraavaksi sisäänsä maita, jotka eivät ole Suomen kannalta jännittäviä eivätkä läheisiä. Laajentumisen kiihkeimmät vaiheet EU:ssa olivat jo takanapäin.
Keskustalaisen Olli Rehnin valinta SDP:n Erkki Liikasen jälkeen komissioon Suomesta pääministeri Matti Vanhasen päätöksellä aiheutti myös kohahduksen. Rehniä pidettiin poikasena - liian kokemattomana ja liian ponnettomana. Hänellä ei ollut ansiolistallaan ministerikokemusta eikä muitakaan vastaavia raskaan sarjan työtehtäviä.
Brysseliin hän kuitenkin meni ja häipyi suomalaisesta valtajulkisuudesta. Maailmalta kantautuu kuitenkin aina silloin tällöin uutisia, joista käy ilmi, että Rehn on ollut siellä ja siellä ja tavannut sen ja sen merkittävän eurooppalaisen vaikuttajan. Viimeksi huomiota herätti hänen käyntinsä Saksassa Angela Merkeliä tapaamassa.
Rehnin ja hänen salkkunsa todellinen painoarvo selviää paremmin suomalaisille jo lokakuun kolmanteen päivään mennessä. Laajentumiskomissaari Rehnin ja kaikkien EU-maiden johtajien kalenteriin on nimittäin kirjattu tuo maanantai siksi päiväksi, jolloin EU:n on määrä aloittaa jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa.
Kaiken järjen mukaan ja tähänastisten valmistelujen perusteella niin pitäisi käydä, mutta täysin varmaa se ei ole. Islamilainen Turkki on nimittäin enemmän kuin vain kuuma peruna EU:lle. Se on tikittävä aikapommi, ja jokainen tietää, mitä mahdollinen pommien pelko näinä aikoina tarkoittaa Euroopassa.
Rehnin tehtävä laajentumiskomissaarina on tehdä kaikkensa, jotta jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa käynnistyvät, ja jos niin käy, sen jälkeen hänellä alkaa vielä suurempi urakka: varsinaiset neuvottelut Turkin kanssa. Niistä ennakoidaan vaikeita ja ikäviä. Tällä hetkellä arvioidaan yleisesti, että neuvottelut kestävät kymmenkunta vuotta.
Keskustalaisen Rehnin kolmen kuukauden loppusuora avautuu huomenna, jolloin hän antaa raporttinsa laajentumisneuvotteluista EU:n ulkoministereille. Sen jälkeen kaikki on tahdistettu lokakuun kolmanteen päivään. Ulkoministerikokouksen pitäisi olla Rehnille suhteellisen helppo nakki, sillä tässä porukassa on kykyä ja halua nähdä ahtaiden kansallisten intressien yli.
Turkin mahdollisen jäsenyyden pelko vaikutti Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten noloon lopputulokseen unionin kannalta. Muslimien räjäyttämät pommit Lontoossa heittävät myös varjonsa Rehnin, EU-johtajien ja Turkin päälle.
Niiden yli päästään ehkä joten kuten, mutta varsinainen suuri kysymysmerkki ovat Saksan ennenaikaiset vaalit syyskuussa. Valta vaihtuu maassa kaiken todennäköisyyden mukaan - ainakin jos on uskominen mielipidetiedusteluja.
Saksan kristillisdemokraattien liittokansleriehdokas Angela Merkel suhtautuu kriittisesti Turkin jäsenyyteen. Häntä kiehtoo ainakin ennen vaaleja täysjäsenyyttä enemmän ajatus Turkin erityissuhteesta unioniin. Ranskassa on samanlaista ilmaa.
Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, mitä tuo erityissuhde käytännössä tarkoittaa. Edes laajentumiskomissaari Rehn ei sitä tiedä.
Turkille ajatus ei kelpaa. Se haluaa kiihkeästi EU:n täysjäseneksi ja on tehnyt valtavasti uudistuksia täyttääkseen EU:n asettamat ennakkoehdot täysjäsenyysneuvottelujen käynnistämiseksi. Turkki pyyhkäisee viimeiset esteet pöydältä näinä päivinä, kun se allekirjoittaa EU:n tullisopimuksen lisäpöytäkirjan.
Saksan vaaleista huolimatta on kaikki syyt uskoa toistaiseksi, että jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa alkavat suunnitellusti. EU on sitoutunut niin vahvasti laajentumiseen, että sen on vaikea kääntää kurssia. Jos se laajenisi vain Länsi-Balkanille, tapahtuisi juuri se, mitä yleisesti pelätään.
Kristitty Eurooppa rakentaisi uuden Berliinin muurin islamilaisen maailman ja itsensä väliin. Tarve on juuri päin vastainen. Niiden välille pitäisi saada yhdistävä silta, ja paras paikka sille on Turkin kohdalla.
Jo jäsenyysneuvottelut käynnistyvät, edessä on todella valtava urakka. Kymmenen vuoden tavoiteaika on niin pitkä, että voi kysyä, onko sen tarkoitus vain lykätä ikävää ongelmaa hamaan tulevaisuuteen sanomatta Turkille suoraan ei. Kymmenen vuoden jälkeen Rehn tuskin on enää edes laajentumiskomissaari, vaikka hän saisi itselleen toisen viisivuotiskauden.
Rehn pomppaa lähiviikkoina esiin uutisissa ja uutiskuvissa. Hän on siellä, missä tapahtuu. Jo se nostaa hänen poliittista painoarvoaan. Jos hän pystyy vielä hoitamaan kunnialla hommansa ja lähes mahdottoman tehtävänsä Turkin jäsenyysneuvotteluissa, hänestä tulee kiinnostava persoona myös Suomen politiikkaa ajatellen.
Rehn ei ole kelvannut keskustan johtajaksi yrityksistään huolimatta, mutta mutka EU:hun tekee hänestä varteenotettavan nimen Matti Vanhasen seuraajaksi. Vanhasen ura tuskin katkeaa "Kaarinaan" ja muuhun naiskohuun, mutta se voi jouduttaa hänen kypsymistään päivänpolitiikkaan.
Paula Lehtomäelle ja Mari Kiviniemelle on kasvamassa kova kilpailija.