Lähes parikymmentä vapaaehtoista osallistui torstaina Maailman luonnonsäätiö WWF:n käytännön öljytorjuntaharjoituksiin Toppilan sataman öljylaiturin kupeessa.
Öljyn sijaan rannalle levitettiin pari säkillistä turvetta, jonka oikeaoppista keräämistä koulutukseen osallistuneet saivat kokeilla käytännössä viimaisessa merituulessa.
"On tärkeää, että vapaaehtoiset tietävät, kuinka toimia oikein. Innokkuutta tarvitaan, mutta se ei yksin riitä", WWF:n projektisihteeri Toni Jokinen korosti ennen käytännön harjoituksia.
Ennen rannan siivousta käytiin läpi oikeaoppinen varustus: sadeasu ja kumisaappaat, joiden päälle puetaan WWF:n pandalogolla varustettu suojahaalari. Tämän jälkeen lahkeen- ja hihansuut teipataan tiiviiksi ilmastointiteipillä ja silmät suojataan suojalaseilla.
Myös öljyn keräämisessä on omat sääntönsä. Aivan ensimmäiseksi öljyn saastuttamat alueet merkitään. Tämän jälkeen öljy kerätään sankkoihin, jotka tyhjennetään tiivisti suljettuihin jätesäkkeihin.
"Todellisessa tilanteessa kerääjät eivät saa liikkua merkityltä alueelta pois, sillä rantojen puhdistamisen lisäksi on yhtä tärkeää huolehtia, etteivät puhtaat alueet likaannu", Jokinen kertoi.
Vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen ajatuksena on, että onnettomuuden sattuessa joukko koulutettuja vapaaehtoisia on viranomaisten käytettävissä rantojen siivousta varten. Lisäksi he voivat toimia ryhmänjohtajina puhdistustöissä.
Vapaaehtoisille pelastusviranomaisten toimintaa ja pelastuslaitoksen öljyntorjunta-alusta esitellyt paloesimies Arto Paulow Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta pitää koulutettuja tarpeellisena apuna.
"Vakavan öljyvuodon sattuessa myös olosuhteet merellä olisivat todennäköisesti sellaiset, että karille ajaneesta aluksesta saattaisi päästä öljyä rantaan saakka. Silloin koulutetut apujoukot ovat tarpeen."
Suomenlahdella öljyvuotojen riski on suurempi kuin Oulun korkeudella, mutta joitakin pienempiä vahinkoja on sattunut myös täällä. "Isompia onnettomuuksia ei ole sattunut, mutta esimerkiksi Kokkolassa tarvittiin pari vuotta sitten öljyntorjunta-aluksen apua", kertoo Paulow.
Torstain harjoitukset olivat jatkoa WWF:n viime syksynä Oulussa järjestämälle vapaaehtoisten öljyntorjujien teoriakoulutukselle. Vuonna 2003 perustettuihin vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin kuuluu tällä hetkellä lähes 4 000 ihmistä. Öljyntorjuntajoukkoihin voi liittyä jokainen 18 vuotta täyttänyt.
Lisätietoja löytyy internetistä osoitteesta www.wwf.fi.