Todennäköisyyttä Iraniin tehtävästä iskusta vähentää ennen muuta tietoisuus siitä, että seuraukset maailmantalouteen olisivat lamauttavia.
Yhteenoton mahdollisuus Iranissa näyttää kasvaneen entisestään kuluneella viikolla. Iran on järjestänyt sotaharjoituksia, laukonut näyttävästi ohjuksia ja uhannut seurauksilla, jos maahan hyökätään. Sitä ennen Yhdysvallat ja Israel olivat jälleen näkyvästi nostaneet esiin mahdollisuuden Iraniin tehtävästä iskusta.
Tämä kaikki huolestuttaa monia, ja hyvästä syystä. Jos jännitys kiristyy, kohtalokkaan hermoilun ja väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa. Alkoipa yhteenotto Iranissa vahingossa vai aivan tietoisesti, sen seurausten vakavuus ylittäisi moninkertaisesti Irakin sodan vaikutukset.
Kyse on ennen muuta öljyn hinnasta. Iran on itsessään suuri öljyn tuottaja. Vaikka Yhdysvaltain sotilasmahti on ylivoimainen, Iranin oletetaan voivan joka tapauksessa lamauttaa Persianlahden öljykuljetukset ja ehkä haitata Saudi-Arabian tuotantoa. Iranin vaikutusvalta yltää maan rajojen ulkopuolelle, ja taistelut leviäisivät väistämättä tavalla tai toisella.
Kaikki tämä nostaisi välittömästi öljyn hinnan ties miten korkealle. Koska hinta on jo nyt maailmantalouden kannalta kipurajoilla - osin juuri Iranin jännityksen vuoksi - seurauksia on vaikea edes kuvitella. Kaikki pysähtyisi kuin seinään ja maailma astuisi aivan uuteen ja tuntemattomaan aikakauteen.
Yhdysvaltain talouden tila on jo nyt huono. Näissä oloissa öljyn hintaa koskeva näkymä on pelote, joka nostaa hyökkäyksen kynnyksen hyvin korkealle.
Silti on aina mahdollista, että joko Yhdysvallat tai Israel katsoo olevansa pakotettu toimimaan. Iranissakin voivat jonkun hermot pettää, vaikka maan etuna on esittää uhria eikä hyökkääjää.
Kaiken taustalla on Iranin ydinohjelma, jonka laajuudesta ja tavoitteista ei ole todellista tietoa. Mutta varustelun logiikka kulkee niin, että jos jokin maa tuntee itsensä uhatuksi, se vain kiihdyttää varusteluaan. Siksi tärkeintä olisi katkaista noidankehä neuvotellen, ennen kuin on liian myöhäistä. Ratkaiseva kysymys on, pystyvätkö maiden nykyiset johtajat siihen.
Kyseisten valtioiden johto on heikko ja hajanainen. Iranissa on menossa sisäinen valtataistelu kovan ja maltillisen linjan välillä, eikä presidentti Mahmoud Ahmadinejadin asema suinkaan ole kiistaton. Yhdysvalloissa presidentti George W. Bushin hallinto on selvästi jakautunut siinä, halutaanko iskua Iraniin edistää vai jarruttaa. Israelin sisäpolitiikka on nykyään kroonisen sekavaa.
Jokaisessa kolmessa maassa on voimia, joiden asemaa hyödyntää jännityksen ylläpito. Tämä hallintojen sisäinen sekasotku on vaarallista, sillä se vääristää todellisuutta ristiriitaisten pyrkimysten labyrintiksi ja estää keskusteluyrityksiä.
Kaiken tämän keskeltä on vaikea erottaa, onko jännityksen kiristyminen viime viikkoina ja päivinä jonkinlaista teatteria vai todellisuutta. Moni seikka puhuu teatterin puolesta.
Eivät esimerkiksi Iranin ohjukset mitään uutuuksia ole, ja niiden todellinen iskukyky on kyseenalainen. Mutta ohjusten esittely käy propagandakuvasta niille, jotka uskovat Iranin voimaan, ja niille, jotka uskovat Iranin uhkaan.
Toistaiseksi valtit ovat Iranin käsissä. Vaikka sillä ei olisikaan ydinasetta vuosiin, jos sittenkään, se voi luottaa öljyn hintaan pelotteena. Maan vaikutusvalta alueella on koko ajan kasvanut. On silti vastenmielistä, että kolmen maan välinen jännitysnäytelmä pitää kaikkia muita panttivankeina. Jos nimittäin Iran leimahtaa liekkeihin, ei mikään ole entisellään seuraavana aamuna.