Keskusteluun oululaismuseoiden kohtalosta on saatu selventäviä, rauhoittaviakin puheenvuoroja.
Nyt on lupa odottaa, että lupaukset muuttuvat teoiksi, joiden pohjalta Oulu voi uskottavasti pyrkiä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.
Jos Ouluun on kaivattu kulttuurikeskustelua, viime syksystä alkaen sitä on saatu hyvinkin yhden kaupungin tarpeisiin. Sävy vain ei olisi voinut olla paljon kielteisempi.
Oulu ehti leimautua nopeasti paikaksi, jossa vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee: Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 mutta suunnittelee samaan aikaan museotoimintaansa olennaisia heikennyksiä.
Keskustelu on liittynyt ennen kaikkea Kierikkikeskukseen, Pohjois-Pohjanmaan museoon ja sen kokoelmiin Ainolassa sekä yliopiston eläinmuseoon. Kahden ensimmäisen jatko on kaupungin vastuulla kun taas eläinmuseo on ennen kaikkea yliopiston käsissä.
Sekä valtuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) ovat nyt todenneet (Kaleva 12.1.), että Kierikkiä päinvastoin vahvistetaan. Saman kannan otti joulun alla myös sivistys- ja kulttuurilautakunta.
Tämän jälkeen pitäisi siis olla selvää, että toisin kuin sivistys- ja kulttuuritoimen palveluverkkoselvityksessä ehdotetaan, Kierikin päärakennusta ei myydä. Tästä eteenpäin ponnistukset pitäisi kohdistaa siihen, miten vilkkailta väyliltä sivussa sijaitsevaan keskukseen saadaan lisää vetovoimaa ja kävijöitä.
Helppoja keinoja ei varmasti ole, muuten ne olisi otettu käyttöön jo vuosia sitten.
Pohjois-Pohjanmaan museon kohdalla palveluverkkoselvitykseen sisältynyt ajatus Ainolan rakennuksesta luopumisesta ja museon kokoelmien osittaisesta siirtämisestä Vantaalle oli onneton raakile. Tavoiteltujen säästöjen aikaansaanti oli epävarmaa ja Museovirastokin oli innoton ottamaan vastaan aineistoa, jota ei Oulussa haluttaisi säilyttää. Muutoinkin ajatus oli alunperinkin kuolleena syntynyt.
Nyt kuultujen lupausten jälkeen näyttää siltä, ettei kaupungin museotarjontaa köyhdytettäisi. Tähtäin pitää kuitenkin asettaa säilyttämisestä vahvistamiseen.
Päästäänkö siihen, riippuu muun muassa siitä, millainen kokonaisuus nyt vasta keskusteluissa olevasta uudesta museokeskus Luupista rakennetaan. Sen yhteydessä toivottavasti eläinmuseokin saisi uudet, kokoelman arvon mukaiset tilat.
Viime viikkojen museokeskustelu on ollut onneton esimerkki paitsi heikosta viestinnästä myös hitaasta reagoinnista.
Virkamiehet tekevät säästöesityksiä, jos poliitikot siihen velvoittavat. Kierikin ja Ainolan kohdalla keskeiset päättäjät havahtuivat vasta kun omasta kaupungista ja eri puolilta maata nousi supistusaikeita vastaan niin arvovaltaisia protesteja, ettei enää voitu olla hiljaa.
Museot ovat maailmalla ja muualla Suomessa parhaimmillaan kaupunkien ja maiden merkittävimpiä matkailukohteita. Ne ovat alueellisen identiteetin rakentajia ja usein merkityksellisiä tieteelle ja taiteelle.
Nyt nähdyn keskustelun myönteinen seuraus voi olla, että tämä on nyt Oulussa oivallettu. Lupausten jälkeen tarvitaan päätökset, joiden pohjalta Oulu voi uskottavasti perustella hakemustaan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.