Yhdysvaltain käännös Lähi-idässä kiristää mielialoja, lisää väkivallan vaaraa ja horjuttaa YK:n asemaa.
Lähi-idässä on nähty monia poliittisia käänteitä, mutta tuorein niistä merkitsee alueen pelinappuloiden kääntymistä aivan uuteen asentoon. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush asettui täysin yksiselitteisesti tukemaan Israelin pääministerin Ariel Sharonin suunnitelmaa, joka merkitsee Israelin joukkojen vetämistä Gazan kaistaleelta samalla kun kuuden juutalaissiirtokunnan ryhmä pysyisi yhä Länsirannalla.
Yhdysvallat hyväksyy uuden käänteen myötä sen, että Israel pitää hallussaan alueita vuoden 1967 rajojen ulkopuolella. Tämä taas on vastoin YK:n päätöslauselmia, puhumattakaan siitä, että se on vastoin palestiinalaisten ja monen muunkin mielipidettä. Lisäksi Bush asettui Sharonin tueksi palestiinalaispakolaisten asemaa koskevassa asiassa.
Uutiskuvat toisiaan hyvin ymmärtävistä Sharonista ja Bushista yhdessä Washingtonissa merkitsevät muutakin. Tämän jälkeen Yhdysvaltain on entistä mahdottomampi yrittää toimia uskottavasti puolueettomana välittäjänä Lähi-idässä. Yhdysvallat ja Israel ovat aina olleet liittolaisia, mutta Bushin hallinnon aikana tämä suhde on noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Juutalaisvaltion kovan linjan pääministeri ja Yhdysvaltain kristillisestä oikeistosta tukeaan ammentava presidentti ovat löytäneet toisensa tavalla, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Asia nimittäin koskee muitakin. Kahdenvälinen sopimus tekee jo etukäteen tyhjiksi neuvottelut, joiden pohjana ovat YK:n päätöslauselmat. Lisäksi se saattaa heikentää kaikkien muidenkin turvallisuutta.
On aivan ilmeistä, että arabimaailmassa sopimus vain lisää katkeruutta ja vihaa sekä Israelia että Yhdysvaltoja kohtaan. Nykyisessä tilanteessa se tarkoittaa ääriliikkeiden vahvistumista ja kasvavaa terrorismin vaaraa.
Israelin päätös vetää joukot pois Gazasta on myönteinen teko, mutta se hautautuu Länsirannan kysymyksen alle. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti ei voi olla sopijaosapuoli asiassa, joka ei koske sitä itseään vaan palestiinalaisia. Nyt hän on käytännössä jo etukäteen sopinut Sharonin kanssa siitä, mikä Israelin ja palestiinalaisten neuvottelujen lopputuloksen pitäisi olla.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan oli lausunnossaan varovainen, mutta ilmaisi silti selvän tyytymättömyytensä Bushin linjauksista. Euroopan unioni puolestaan ilmoitti vastustavansa yksipuolisia rajamuutoksia Lähi-idässä, ja islamilaiset maat aikovat kokoontua asian vuoksi kriisikokoukseen.
Pääministeri Sharon sai Bushilta käytännössä kaiken, mitä halusi. Gazan siirtokunnat ovat pieniä, koko alue on Israelille rasite ja sillä on joka tapauksessa tosiasialliset keinot valvoa kaistaletta. Länsirannan vahvat siirtokunnat hän haluaa pitää, ja palestiinalaispakolaiset hän tahtoo pitää poissa Israelista. Sharon pelaa taitavasti omaa peliään myös likud-puolueen jyrkintä linjaa vastaan.
Suurempi kysymys on, miksi Bush juuri nyt poikkesi Yhdysvaltain kaikkien aiempien presidenttien linjalta. Hänen mielestään Israelin suunnitelma voi johtaa konfliktin päättymiseen ja rauhanomaisen, demokraattisen Palestiinan valtion syntymiseen. Useimpien muiden mielestä ennusmerkit viittaavat tyystin toiseen suuntaan.
Jälleen kasvava turhautuminen palestiinalaisalueilla todennäköisimmin purkautuu kirjaimellisesti räjähtämällä sekä paikallisesti että laajemminkin terrorismina. Lähi-idän kestävä rauha voi perustua vain yhdessä hyväksyttyihin ratkaisuihin, ja nyt niistä ollaan yhä kauempana.