Inarijärven Nanguvuonon rantakivikosta löydettiin vuonna 2003 kätkö, jossa oli neljä hopeista kaulakäätyä. Ne oli aseteltu tuohien päälle kivenkoloon, suojaan niin sateelta kuin katseiltakin.
Filmanit kävivät porotuotteillaan kauppaa sekä Kuolassa että rannikolla pomorien kanssa. Tärkein kauppapaikka oli kuitenkin Inarijärvi, minne tuli sekä norjalaisia että suomalaisia kauppiaita.
Venäläisten lähteiden mukaan filmanit pitivät hopeasta, jolla he koristelivat vaatteitaan. He kätkivät hopeansa maahan, jonne joskus myös unohtivat sen.
"Hopeaa ei voinut kuljettaa mukana, se piti jättää jonnekin. Niin tekivät kaikki Lapissa siihen aikaan liikkuneet porosaamelaiset", professori Marja Leinonen arvelee.
Hän ei usko, että filmanit olisivat suosineet hopeaa muita ryhmiä enemmän, he vain olivat muita rikkaampia.
Hänen lähteissään ei myöskään puhuta mitään käädyistä, ainoastaan hopeisesta pitsistä, hopearahoista ja hopeasta yleensä.
"Hopean liikkuminen täällä on ehkä ollut hurjaa", arvelee arkeologi Eija Ojanlatva Inarin saamelaismuseo Siidasta. Pohjoisessa on liikuttu paljon rautakauden lopulla ja silloin, kun muualla jo siirryttiin keskiaikaan. Etnografisten kuvausten ja tuohen mukaan ajoitetun hopeakätkön välillä on kuitenkin useita vuosisatoja - lisäksi käädyt on voitu valmistaa paljon ennen kun ne kätkettiin.
"Itse olen sillä kannalla, että kätkö voi olla tavallisen ihmisen tekemä, ei välttämättä kauppiaan. Ihmiset ovat voineet rikastua turkiskaupalla ja myös kuivattu kala oli silloin kovaa kauppatavaraa", Ojanlatva pohtii.