Olisiko Suomi valmis, jos Puolan ta­pah­tu­mat tois­tui­si­vat itä­ra­jal­la? Näin siir­to­lais­ten mas­sa­lii­keh­din­tään on va­rau­dut­tu

Suomi voisi sulkea rajansa laajasti, mutta turvapaikkahakemuksista kieltäytyminen rikkoisi sopimuksia. Valko-Venäjän operaatio on lisännyt painetta lakimuutoksiin.

Maahanmuuttovirasto ja Kuntaliitto valmistelevat kunnille ohjeistusta laajamittaisen maahantulon varalle.

Oleskeluluvan saaneita ja kiintiöpakolaisia majoitetaan kuntiin vastaanottokeskusjakson jälkeen myös normaalitilanteessa, mutta vastaanottokeskusten kapasiteetti voisi olla koetuksella, jos tulijamäärä kasvaisi äkillisesti. Uusi ohjeistus on osa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoa säätelevän lain uudistamista.

– Turvapaikanhakijoiden majoittaminen on kunnille vapaaehtoista, mutta uskon, että ainakin osa kunnista suostuu siihen, jos tarvetta tulee, toteaa tulosalueen johtaja Kimmo Lehto Maahanmuuttovirastosta.

Varautumisen ja turvallisuuden asiantuntija Ari Korhonen Kuntaliitosta kertoo, että ohjeissa annetaan suosituksia muun muassa tilannekuvan ja majoitusresurssien kehittämiseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä