Lapsellisen ylpeänä luin lomalla lehtiä ja katselin kuvia poliitikoistamme, jotka paistattelivat päivää Euroopan unionin puheenjohtajakauden ansioista maailmalla ja meilläkin. Oltiin Pietarissa ja väliin Barroson käsikynkässä.
Mutta kaiken hohdon keskellä yksi asia sai minut suuttumaan pahasti. Luin otteita pääministeri Matti Vanhasen tekstistä, joka julkaistiin Nuorisotutkimusverkoston artikkelikokoelmassa vapun ajan tapahtumien takia.
Kävi harmittavan selväksi, etteivät päättäjämme pääse nousevan polven ajatusmaailmaan kiinni. Eivät edes yritä. Revi siinä sitten uusia äänestäjiä seitsemän kuukauden kuluttua äänestyskoppeihin. Ei ihan helppo juttu.
Eniten olen harmistunut juuri Vanhasen viestiin. Hänen tekstinsä kuvasti äärimmäistä vanhoillisuutta ja kyvyttömyyttä nähdä, mitä ympärillämme tapahtuu.
Vanhasen viesti meni jotenkin näin: nuorilla menee rahallisesti paremmin kuin koskaan, mutta he haluavat aina vain enemmän. Perustuloa kommentoidessaan pääministeri kirjoittaa: En ymmärrä, miksi odotettaisiin, että toiset tekevät työtä ja maksavat siitä perustuloa niille, joita kiinnostaa enemmän kansalaistoiminta ja bilettely.
Bilettely? Eiköhän sitä harrasteta jossain ihan muualla kuin pätkätyöläisten arjessa.
No, sopuilu ei ole EuroMayDay-verkostollakaan ylitsepursuavaa, vaan nuoret ilkeilevät samaisessa artikkelikokoelmassa paskaduuni-sanan käyttöä arvosteleville ja kaiken työn arvokkuutta ylistäville rouville ja herroille siitä, että nämä itse likaavat kätensä korkeintaan takapihansa kukkaistutuksia möyhiessään.
Prekaarien kirjoituksen mukaan työehtojen heikentämistä vaativa luokka puolustaa nyt tekopyhästi siivoojien työmoraalia.
Mutta takaisin vielä Vanhaseen. Hän on miettinyt vapun tapahtumien jälkeen sitä, miksi ajattelevat nuoret, joilla on polttava halu saada sanomansa kuulluksi, eivät hakeudu poliittisiin järjestelmiin vaan hakevat ilmaisumuotonsa radikaalista aktivismista.
Voi, voi, jos poliitikko kirjoittaa, että nuoret olivat ennen toista maata, on ryntäystä pirtti-iltoihin turha odottaa.
Näin Vanhanen siis sanoi. Kyllä nuoret toista maata olivatkin, mutta niin oli maakin. Ei ollut ennen pätkätyöläisiä, ja jos väliin hanttihommia tehtiinkin, oli työpaikka varma, kun koulutus oli ohitse.
Kuilu nuorten ja päättäjien maailman välillä on lohduttoman syvä. Kohtuullista olisi edes kuunnella, mitä nämä nuoret yrittävät sanoa. Osasihan Urho Kekkonenkin sen taidon.
Se toinen suututtava asia: nuo kaiken tietävät tuomaroijat lymysivät piiloihinsa, kun poliisi totesi, että makasiinipalo oli todennäköisesti vahinko, eikä nuorten kapinallisten tekosia. Totta, kyllä hävettäisi minuakin, mutta saattaisin harkita anteeksipyyntöä sentään.