Olipa kerran Tenkrat

Siitä on aikaa pari kuukautta vaille kymmenen vuotta kun Kaleva uutisoi Oulun lentokentälle saapuneen tshekkikaksikon otsikolla ”Sateentekijöiden maihinnousu”.

-
Kuva: Lehtikuva

Helsinki Siitä on aikaa pari kuukautta vaille kymmenen vuotta kun Kaleva uutisoi Oulun lentokentälle saapuneen tshekkikaksikon otsikolla ”Sateentekijöiden maihinnousu”.

Ja sitä Petr Ton ja Petr Tenkrat totisesti olivatkin.

Ton viihtyi Kärpissä vain vuoden, mutta Tenkratista tuli vuosien varrella kärppäläisempi kuin moni muu. Hän oli merkittävänä palasena Kärppien mitaliputkessa 2003–2006, johon mahtui kaksi ikimuistoista mestaruutta.

”Se ensimmäinen mestaruus 2004 toisena kärppävuotenani Oulussa on urani ehdoton kohokohta”, Tenkrat myhäilee Areenan haastattelualueella.

Tenkratilla on upeat muistikuvat myös MM-kisojen pääkallopaikalta Helsingin Areenalta, missä Kärpät juhli mestaruutta myös 2005.

”Taisin tehdä voittomaalin ensimmäisessä erässä Tim Thomasin selän taakse. Kolmannessa erässä Spede (Mika Pyörälä) teki 2–0:aan.”

Tshekki kohtaa lauantai-illan MM-välierässä Slovakian, joka irtaantui maiden välisestä pakkoliitosta vuoden 1992 samettivallankumouksen yhteydessä.

Onko kyseessä lähtöasetelma pikkuveli vastaan isoveli?

”Tiedän, että ihmiset puhuvat siitä paljon, mutta minulle henkilökohtaisesti sillä ei ole mitään merkitystä, mitä maata tai joukkuetta vastaan pelaan. Sen voi luvata, että se on iso ottelu ja iso taistelu, ja yritän aina niin kovaa kuin pystyn”, toukokuun lopussa 35 vuotta täyttävä Tenkrat muistuttaa.

Tenkrat tunnustaa, että Slovakia saa kohtuuttomasti etua, koska Tshekille perjantai oli matkapäivä, kun taas illan vastustaja on saanut oleskella Helsingissä jo pitkään.

”Ja meillä oli kaiken lisäksi torstaina myöhäispeli Tukholmassa. Toisaalta kysymyksessä on MM-turnaus, ja jäljellä on vielä kaksi peliä, joten me emme puhu matkustamisesta. Se on loppujen lopuksi sivuasia.”

MM-kisoissa Tenkrat on hyökännyt viimeiset kaksi ottelua samassa hyökkäyskolmikossa yhdessä David Krejcin ja Michael Frolikin kanssa.

Sitä ennen vierellä ovat viilettäneet muun muassa kapteeni Tomas Plekanec ja Edmonton Oilersin taiturimainen Ales Hemsky.

”Se tietysti harmittaa, että olen tehnyt vain yhden maalin, vaikka tekopaikkoja on ollut useaankin osumaan, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen.”

Slovakian puolustuksessa luutii MM-kisojen ja NHL:n kookkain pakki, 206 senttinen ja 115-kiloinen Zdeno Chara, joka on Tenkratille tuttu Boston Bruinsin vuodelta 2006–2007.

”Hän on valtava ja lämäri on todella painava”, Tenkrat aloittaa.

Hän kuitenkin näkee, että leveässä kaukalossa Chara ei ole parhaimmillaan.

”NHL:n kapeissa kaukaloissa Chara ehtii huolehtimaan oman ruutunsa, mutta täällä tilanne on toinen. Uskon, että meille jää riittävästi tilaa nousta laitojen kautta ylös.”

Onko Slovakian pääsy MM-välieriin yllätys?

”Katsoin Slovakia–Kanada-ottelun televisiosta. Avauserässä Slovakia oli parempi joukkue, toisessa erässä peli tasoittui, mutta kolmannen erän aikana minusta alkoi tuntua, että Slovakian luottamus omaan tekemiseen on kovempi kuin Kanadalla”, Tenkrat analysoi.

Tenkrat tapasi juuri ennen MM-kisoja vanhoja kärppätuttuja, kuten Lasse Kukkosen, Topi Jaakolan ja Jussi Jokisen Tshekissä Brnossa, missä pelattiin Euro Hockey Tourin viimeinen turnaus.

”Juttelimme niitä näitä, ihan perusjuttuja. Mitä perheille kuuluu ja sen sellaista.”

Kenelle lähtevät terveiset Ouluun?

Kaikille, jotka tunnen ja jotka muistavat minut, mutta erityisesti Janne Koskelaiselle, jonka kanssa olen edelleen yhteydessä. Ja tietysti Kärppien seurajohdolle”, tarinoi Tenkrat, jonka nimi tarkoittaa suomeksi satumaisen kerronnallisesti ”olipa kerran”.

Ilmoita asiavirheestä