Suomessa ei juuri törmää avoimeen lahjontaan, mutta hyvä veli -verkostoihin kyllä.
Vaasan yliopiston Piilokorruption anatomia Suomessa -tutkimushanke kerää nyt kansalaisten kokemuksia vallan väärinkäytöstä ja piilokorruptiosta, johon hyvä veli -verkostot voidaan laskea.
– Piilokorruptiolla tarkoitamme epäeettistä ja korruptiivista toimintaa, joka ei ole näkyvää eikä välttämättä tule ilmi. Siinä esimerkiksi poliittista tai taloudellista valtaa käytetään väärin, vaikka toimitaan muodollisesti lakien ja säädösten puitteissa. Piilokorruptiossa suositaan pieniä piirejä ja suljettuja verkostoja, piilokorruption tutkimushanketta johtava professori Ari Salminen selvittää.
Kansalaiset voivat osallistua tutkimukseen nimettömänä verkkokyselyllä.
– Lupaavalta näyttää. Nettikysely on tuonut meille jo yli 200 vastausta, kommentoi Salminen vielä lokakuun puoliväliin saakka avoimena olevan linkin saldoa.
Koneen säätiön rahoittama tutkimushanke kestää vuoden ja tuloksia siitä on odotettavissa ensi vuoden puolivälissä.