Eppu Normaali kertoo vanhassa kappaleessaan Mutta ihmeistä suurin (joka jäi näkemättä) tavanneensa rehellisen poliitikon ja älykkään painijan. Koskaan laulun kertoja ole kuitenkaan nähnyt raitista eikä selvää näyttelijää.
Hauska kappale, mutta siinä soimasi kyllä pata kattilaa melko lailla. Eiköhän näyttelijöiden jatkuva kännääminen ole ollut hyvän aikaa menneisyyttä. Sitä vastoin muusikoiden työmaajuopottelu oli laulun kirjoittamisen aikoihin 25 vuotta sitten enemmän sääntö kuin poikkeus. Nykyäänkään se ei liene tavatonta?--?onneksi harvinaista.
Näyttelijöiden asenteet eivät näytä sitä vastoin paljon muuttuneen menneistä pysähtyneisyyden vuosista. Siltä vaikuttaa, kun näin täysin ulkopuolisena seuraa pientä kinaa Oulun kaupunginteatterin johtajanvalinnassa.
Oulun kaupunginteatterin näyttelijäyhdistys ärähti, kun yksi esiin tulleista johtajaehdokkaista oli oululaissyntyinen näyttelijä ja teatterinjohtaja Mika Nuojua. Näyttelijöiden mielestä Nuojualla ei ole vaadittavaa pätevyyttä eikä riittävää taiteellista näkemystä. Saahan yhdistys olla mitä mieltä tahansa ja kenestä tahansa. Totta kai sillä on oikeus osallistua johtajan valintaan. Kärkäs kommentointi vain haiskahtaa ummehtuneelta.
Eivätkö näyttelijät kenties sulata Nuojuan niin sanotusti viihteellistä taustaa muun muassa teatteri Rion perustavana voimana? Onko tavoitteena saada johtaja, joka täyttää teatterin kokeellisella, monitasoisella, taiteellisella ja modernilla ohjelmistolla?
Siinä tapauksessa ei kiitos. Meikäläisen teatterissa käynti harvenee reilusti nykyisestä, eikä tahti ollut tähän saakka mitenkään hääppöinen. Viimeksi kävin katsomassa kolme vuotta sitten Niskavuoren. Sitä edeltävä kerta oli Populaarimusiikkia Vittulajänkältä keväällä 2003. Sitä aiemmasta kerrasta ei ole muistikuvaa, koska esitys ei ilmeisesti jäänyt mieleen. Katsastus tekisi mieli katsastaa.
Edellinen on surullista kertomaa siitä, kuinka huonosti teatteri saa ei-kulttuurikotia edustavan, Oulun seudulla maalla asuvan juntin teatterin penkille. Jos teatterinjohtajaksi valitaan kovin korkealentoisella linjalla lentelevä Taiteilija, taitaa lopahtaa tämä teatteriharrastus. Uskon, että en ole ainoa kaltaiseni.
Oulussa on ollut teatterinjohtajia, jotka osasivat vetää sekä taiteellisesti korkeatasoista mutta samalla yleisöä vetävää ohjelmistoa. Aika ajoin joku esitys kasvoi puheenaiheeksi, joka suurin piirtein kaikkien oli käytävä katsomassa, kuten Populaarimusiikkia.
Sellaista johtajaa Ouluun kaivataan. Sellainen johtaja varmistaisi näyttelijöidenkin leivän parhaiten. Onkin omituista, jos näyttelijät haluavat tehdä sellaisia esityksiä, joita tulee suurelle näyttämölle katsomaan kaksi ihmistä, joista toinen on maakuntalehden kriitikko eli ei maksava asiakas.
Viihteellisyys on turhan monen mielestä kirosana. Se ei tarkoita samaa kuin huono taso, vaan viihde ja taide voivat kulkea käsi kädessä. Niiden sujuva avioliitto on oikeastaan Oulun kaupunginteatterin tulevaisuuden edellytys.
Ei sillä ole merkitystä, valitaanko teatterin johtoon kaksi- vai yksinapainen malli. Taiteellinen johtaja ja talouteen perehtyvä johtaja voi olla järkevä ratkaisu, jos kaksikko pystyy työskentelemään yhdessä. Parempi se on kuin huonosti jomman kumman puolen hallitseva yksi johtaja. Lievät jännitteet saattavat olla teatterille vain hyväksi, kun se ei ylly salamoiden räiskinnäksi.
Yksi asia, joka teatterissa pahimmillaan häiritsee, on ylinäytteleminen. Hyvässä esityksessä sitä ei ole tai se on niin taitavaa, että sitä ei huomaa. Pahimmassa tapauksessa se on vienyt halut käydä teatterissa.
Tänne voitaisiin perustaa ylinäyttelemisen klinikka, jollainen nähtiin Monty Python -komediasarjassa.