Olen ehdottomasti tasa-arvon kannattaja. Sen voisi painaa vaikka isoilla kirjaimilla.
Mutta, mutta.
Joku roti se on siinäkin mitä kaikkea ajetaan tasa-arvon nimissä.
Sukupuolineutraali kasvatusmalli nostaa päätään tämän tästä. Kysymys on mallista, jossa häivytetään lapsen sukupuoli.
Tiukimmin mallin omaksuneet eivät kerro edes sukulaisilleen kumpaa sukupuolta heidän lapsensa on. Saati lapselle itselleen.
Lasta ei sanota tytöksi tai pojaksi vaan esimerkiksi ystäväksi.
Kasvatusmallin taustalla on ajatus siitä, että tyttöjen ja poikien biologiset erot eivät millään tavalla tarkoita sitä, että he olisivat kiinnostuneita erilaisista asioista.
Sukupuolella ei ajatusmallin omaksuneiden mukaan ole merkitystä myöskään lapsen kyvyille omaksua ja hallita asioita.
Ruotsissa sukupuolineutraalius on ollut tapetilla paljon Suomea enemmän. Lapsia on kasvatettu jo pitkään päiväkodeissa ja kouluissa mallin mukaan.
Lahjakuvastoissa tytöt leikkivät pyssyillä ja pojat nukeilla.
Vaaleanpunainen ei ole enää vain tyttöjen väri ja sininen poikien.
Sukupuolineutraaliutta ajavien mukaan yksi tasa-arvon este on juuri sukupuoleen sidottu ajattelu.
Siitä halutaan pois keskittymällä ihmiseen yksilönä, ei tyttönä tai poikana.
Väitetään, että lapset kasvatetaan erilaisiksi tarjoamalla tytöille ”tyttöjen juttuja” ja pojille ”poikien juttuja”.
Tyttöjen mieltymys vaaleanpunaiseenkin on vain aikuisten stereotypia siitä, että tytöt nyt vaan tykkäävät punaisesta.
Olen eri mieltä.
Uskon, ja arkielämän havainnointi on vahvistanut, että tyttöjen ja poikien biologiset erot ovat paljon muutakin kuin vain se, mitä syntyessä sattuu olemaan jalkojen välissä.
Biologiset erot ohjaavat myös tyttöjen ja poikien käyttäytymistä.
Ei voi olla sattumaa tai pelkkää kasvatuksen tulosta, että tyttöjen ja poikien leikeissä on eroja.
Eikä sekään voi olla vain stereotypiahöttöä, että tyttöjä kiinnostaa enemmän kaikki kauneuteen ja ”hienosteluun” viittaava. Tunnen monia, monia pikkutyttöjä, jotka vaihtavat vaatteensa monta kertaa päivässä ja poikia, jotka kulkisivat samoissa vaatteissa vaikka viikkoja, jos saisivat itse päättää.
Vastustan tasapäistämistä ja erilaisuuden vierastamista. Siksi sukupuolineutraalius saa karvat pystyyn.
En ymmärrä miksi minun pitäisi olla hyvä jätkä, kun olen tyttö.
Tasa-arvoisen ajattelun este ei ole sukupuoli eikä siihen yhdistetty ajattelumalli, vaan ylipäätänsä erilaisuuden hyväksyminen. Se, että hyväksymmekö vai emme, että toiset meistä ovat tyttöjä ja toiset poikia. Hyväksyttävää on myös se, että tytöt voivat käyttäytyä poikamaisesti ja pojat tyttömäisesti.
Meitä saattavat kiinnostaa osittain erilaiset asiat, mutta kiinnostuksen kohteena on paljon myös yhteisiä asioita.
Voimme sukupuolesta johtuen suhtautua asioihin eri tavalla – ja mitä sitten? Onko siinä jotain pahaa?
Olen rohkeasti ja ylpeästi tyttö ja nainen. Pissaan istualtaan silläkin uhalla, että minua on joskus jossain tilanteessa neuvottu pissaamaan kuin pojat. Ei onnistu.
Meikkaan, käytän korkokenkiä ja saatan kiljahtaa tarvittaessa.
Mikään näistä ei muuta arvoani ihmisenä verrattuna toiseen sukupuoleen.
Sukupuolisuuden kätkeminen ei voi olla hyväksi.
On ihmisiä, jotka kipuilevat lähes koko elämänsä tietämättä kumpia ovat, tyttöjä vai poikia.
Miksi meidän pitäisi pyrkiä tähän tietoisesti kasvattamalla?
Erilaisuus ja erilainen ajattelu ovat rikkauksia, ei rasitteita, joista pitäisi pyrkiä pois.
Kolumni