Olen törmännyt Perämeren rannikolla ja muuallakin ei-kulttuuriin. Se tarkoittaa, että jokaiseen asiaan ja kysymykseen vastataan ensin ei.
Eihän hän XX ole kotona? Onpa omituinen kysymys puhelimessa, jos tarkoituksena on saada kyseinen henkilö kiinni. Kuitenkin tämä on yleistä tietyissä kylissä ja kaupungeissa.
Ei-kulttuurin ihminen vastaa varmuuden vuoksi ”ei”, voihan käydä, että asialle ei tarvitse tehdä mitään tyrmäävän ei-vastauksen jälkeen.
Ovelampi oppii tekemään vastakysymyksen, jolla mitätöi ei-vastauksen ja lopputuloksena voi ollakin myönteinen vastaus ja toivottu lopputulos. Olen joutunut harjoittelemaan tätä.
Ei-kulttuurin kommunikaatio on negatiivista viestintää. Halutaan varmistaa kieltomuodon kautta jotakin, mutta mitä?
Minun mielestäni se on häiriintynyttä kommunikaatiota. Suora ja terve kommunikaatio ei kulje ei-sanan kautta, ikään kuin varmuuden vuoksi.
Kuulin kokouksesta, jossa yksi negatiivista kommunikaatiota harrastava henkilö pystyi lukuisilla ei-kommenteillaan mitätöimään hyvän suunnitelman, joka oli enemmistön (kaikkien muiden) mielestä toteuttamiskelpoinen. Negatiivisuus tarttuu, kuten positiivisuuskin.
Kun tullaan kotiin, niin usein tiedustellaan, kuinka päivä meni. Positiivisuutta lisätäksemme voimme myös kysyä, mitä hyvää tänään koulussa/työssä tapahtui. Positiivisuus ei ole typerää hymyilyä kaikkeen kuulemaansa, vaan parhaimmillaan se on syvätason asennoitumista ja jopa inhimillinen ominaisuus.
Olen päättänyt olla vastaamatta ei-kulttuurin kysymyksiin. Käännän ne kysymyksiksi, joihin on pakko vastata positiivisesti. Vaatii harjoittelua, mutta toimii.
Samoin olen oppimassa välttämään yltiönegatiivisia ihmisiä. Ja jos joudun heidän kanssaan tekemisiin, niin aina voin kysyä syytä ei-kommentteihin ja negatiivisuuteen ja yrittää yhdessä löytää positiivinen asenne ja ratkaisu. Joskus se ottaa koville.
Australiassa ja USA:ssa kouluissa toteutetaan psykologi Martin Seligmanin positiivisen psykologian ohjelmia. Ne ovat pitkiä ohjelmia, joissa prosessoidaan ajattelua ja toimintaa positiiviseksi ja ratkaisukeskeiseksi. Syynä on se, että negatiivinen ei-kommunikaatio mitätöi, ei arvosta ja pahimmillaan tulehduttaa vuorovaikutusta.
Kouluihin ja laitoksiin nämä positiivisen psykologian ohjelmat sopivat hyvin, koska niissä on vielä paljon ei-kulttuuria. Ohjelmien avulla oppimistulokset ja elämänlaatu ovat merkittävästi parantuneet niihin osallistuneilla.
Kun joku näyttää minulle tutkimuksen, jossa haukkumalla, mitätöimällä tai väheksynnällä on saatu hyviä oppimistuloksia tai työelämässä hyvinvointia, niin olen valmis pohtimaan uusiksi positiivisen psykologian merkitystä. Siihen saakka pyrin edistämään elämässäni, erityisesti työssäni, positiivista ajattelua ja kannustusta ja tsemppi-viestintää itseni ja toivottavasti myös muiden iloksi.
Jussi Tukiainen
psykologi
Oulainen
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.