Kunkin keski-ikäistyvän sukupolven kuuluu vuorollaan siunailla nuorison turmeltuneisuutta. Tapa on ikiaikainen eikä sillä ole mitään tekemistä nuorison kanssa. Se kertoo paljon enemmän keski-ikäisestä itsestään kuin hänen syvästi paheksumastaan nuoresta.
Keski-ikä iskee monille pian vaippa-iän jälkeen. Se on henkinen maasto, jossa kiireestä tulee hyve ja menneisyys muuttuu muistoissa kultareunaiseksi kuvaksi, Paremmaksi Ajaksi.
Keski-ikäisen silmissä nuori on ikuinen uhka vallitseville asiaintiloille. Samaan hengenvetoon yhteiskuntamme valistunut tukipilari voi syyttää nuorisoa sekä liiasta passiivisuudesta että turhasta radikaalisuudesta, sekä äärimmäisestä välinpitämättömyydestä että liiallisesta omistautumisesta (väärälle) aatteelle.
Erityisesti keski-ikään ehtineitä tuntuu korpeavan nuorison harrastama kiireetön ajanviete, maleksiminen.
Maleksiminen on harrastusten aatelia. Se on täysin turhaa ja hyödytöntä. Kiireetön seiniin nojailu tekee nuoresta uhmakkaan: mitään tekemättömänäkin nuori on vastalause vallitsevalle.
Sen vuoksi aikuiset eri puolilla Suomea ovat suuressa viisaudessaan harkinneet seudun siivoamista nuorista. Kotiintuloaikojen mahdollisuutta on vilauteltu jo useamman suomalaisen kaupungin valtuustossa.
Maleksiva nuori on ikuinen piikki täti-ihmisten ja setien lihassa. Seisoskellessaan kiireettömänä nuori muistuttaa keski-ikäistä kaikesta menetetystä: ajasta ja vapaudesta.
Keski-ikäinen kun touhottaa uraputkessaan eteenpäin ravihevosen lailla. Sivuilleen hän ei näe, kun henkinen raippa viuhuu korvissa: elämässä täytyy edetä nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.
Maleksimisella on toki myös toinen puolensa. Oleilu on usein nuoren ainoa mahdollinen ajanviete markkinatalouden lailla toimivassa kaupunkikuvassa. Nuorella ei ole vara ostaa itselleen kaupunkien kallista sisätilaa.
Nuori ei pääse ravintolaan, konserttisalit on usein varattu keski-ikäisiä miellyttävälle musiikille ja teattereiden ohjelmistovalinnoissakin nuoret yleensä sivuutetaan.
Maleksiva nuori etsii paikkaansa yhteiskunnassa. Hän tekee sitä kirjaimellisesti ja symbolisesti. Hän ottaa haltuun ympäröivää tilaa.
Yhteiskunta puolestaan näyttää, minkä paikan se nuorelleen antaa. Usein se tarjoaa hänelle öisen toripenkin, hämärän suojiin jäävän unohdetun sisäpihan tai kaupungin laidan rantatörmän.
Sinne nuori ystävineen suunnistaa silloin, kun keski-ikäinen harrastaa small talkia kahvin ja konjakin ääressä omakotitalossaan. Nuorella ei ole omaa paikkaa jonne kutsua omat ystävät tekemään itselle tärkeitä asioita.
Kaupungin lämpimät, valoisat, keskeiset paikat on varattu rahalle ja maksavalle kuluttajalle. Ne on varattu keskinkertaiselle, keski-ikäiselle keskiluokalle eikä nuorilla ole näihin menestyksen näyteikkunoihin asiaa.
Tästä huolimatta keski-ikäinen kokee oikeudekseen kitistä nuorten ajanvietosta. Ennen elämöimistä asiaa kannattaisi miettiä vielä toisenkin kerran.
Porttikongissa maleksiva nuori määrää joskus tulevaisuudessa nykyisen keski-ikäisen paikan yhteiskunnassa. Toivoa sopii että nykynuori suhtautuu tuolloin vanhuksiin ymmärtävämmin kuin he ovat keski-iässään suhtautuneet nuoriin.