Yhdysvaltain hallitus joutuu perääntymään Irakin joukkotuhoaseista syntyneen poliittisen paineen vuoksi. Niihin liittyvät kysymykset ovat yhä vakavampia.
Irakin sodan jälkeen paljastunut todellisuus maan tilasta on tyrmäävän erilainen kuin se, mitä Yhdysvalloissa ja Britanniassa esitettiin ennen sotaa. Ennen muuta asiassa hämmentävät Irakin joukkotuhoaseet, tarkemmin sanoen niiden puute.
Alkaa näyttää lopullisen varmalta, ettei Irakilla viime vuosina ollut enää mitään todellista tai toimivaa ohjelmaa joukkotuhoaseiden hankkimiseksi, saati että Saddam Husseinilla niitä jo olisi ollut käytössään. Amerikkalaiset etsijäryhmät ovat kammanneet maan perinpohjaisesti, mutta mitään ei löydy. Ei siksi, että aseet olisi kätketty hyvin, vaan siksi, ettei niitä ollut olemassakaan. Tämän on myöntänyt muun muassa David Kay, joka äskeiseen eroonsa asti johti aseiden etsintää.
Saddam ei olisi pystynyt uhkaamaan joukkotuhoaseillaan ketään. Sen sijaan nämä olemattomat aseet alkavat nyt jälkikäteen uhata poliittisesti niin Yhdysvaltain kuin Britannian johtoa.
Sotaan lähtöä perusteltiin nimenomaan Irakin muodostamalla uhkalla. Se tehtiin hyvin vakuuttavasti. Itse asiassa lopulta kaikki uskoivat, että Saddamilla olisi hallussaan jotain, jota hänellä ei pitäisi olla. Hänelle itselleenkin tämän illuusion ylläpito näytti sopivan hyvin. Todellisuudessa hän oli harhamaailmoissa elävä diktaattori, jonka väkivaltakoneisto pystyi kyllä pitämään oman kansan kurissa mutta josta ei ollut mihinkään muuhun.
Ydinkysymys on nyt, liioiteltiinko Irakin uhkaa poliittisin perustein, vai uskoivatko presidentti George W. Bush ja pääministeri Tony Blair todella siihen, mitä puhuivat. Toisessa tapauksessa sotaa pohjattiin tietoisella valheella, toisessa tapauksessa sota perustui tiedustelun täydelliseen epäonnistumiseen. Molemmat vaihtoehdot ovat äärimmäisen kiusallisia, ja todella suuren luokan kysymyksiä.
Tähän asti nämä epäilyt on voitu väistää vetoamalla siihen, että jotain voi vielä löytyä. Mutta se vaikuttaa päivä päivältä mahdottomammalta, ja joukkotuhoaseista on tulossa poliittinen aikapommi.
Jos Irakia koskevat tiedustelutiedot olivat täydellisen virheellisiä, mihin tietoon päättäjät sitten voivat luottaa päätöstensä pohjana? Ja jos tietoja tahallaan vääristeltiin sodan oikeuttamiseksi tai tiedon kerääjiltä toivottiin vain tietynlaisia tuloksia, kyseessä on valtava ja vastenmielinen huijaus, jonka ei demokraattisessa maassa mitenkään pitäisi olla mahdollinen.
Presidentti Bushin odotetaan lähiaikoina ilmoittavan itsenäisestä tutkimuksesta, komissiosta, joka selvittäisi tiedustelutoiminnan mahdollisia virheitä ja tiedustelun laatua yleensä. Työ saattaa venyä yli syksyn presidentinvaalien.
Tällä on selvä tavoite: kiusallinen asia halutaan lakaista pois päiväjärjestyksestä tavalla, joka näyttää vastuullisen poliittisen johtajan toiminnalta. Mutta on todella mielenkiintoista nähdä, millä tavoin presidentin asettama komissio aikoo tutkia esimerkiksi varapresidentti Dick Cheneyn roolia; juuri hänen moni on sanonut painostaneen tiedustelupalvelu CIA:ta Irakin sodan alla. Tällainen selvitys on joka tapauksessa harvinainen. Esikuvana on presidentti Kennedyn murhaa selvittänyt Warrenin komissio - jonka työ tosin ei suinkaan lopettanut pohdintoja murhan taustoista.
Paine itsenäisiin selvityksiin kasvaa myös Britanniassa ja Australiassa. Kysymys on niin polttava, että se ei esiin päästyään hevin unohdu. Eri asia on, onko totuus tapahtuneesta ja sen taustoista todella kaivettavissa näkyville.