Kirjoituksemme kouluopetuksen kehittämissuunnan muutostarpeesta (Kaleva 26.11./Yläkerta) on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Jari Laru puolustaa (Kaleva 29.11./Lukijalta) nykyistä menoa.
Larun puheenvuorossa on perustellusti kiinnitetty huomiota resurssipulaan ja koulutuksen julkisen rahoituksen leikkauksiin 2000-luvulla. Sen sijaan puheenvuorossa sivuutetaan kirjotuksemme ydinsanoma: viime aikaiset tutkimustulokset oppimistulosten heikkenemisestä ja yhteydestä käytettyihin opetusmenetelmiin ei ole hetkellinen ilmiö tai yksittäiseen tutkimukseen perustuva päätelmä, joka voidaan torjua ja jättää omaan arvoonsa.
Kyseessä on pitkän linjan koulutuspoliittinen ja pedagoginen muutos, jota on ohjattu suomalaisen koulutuspolitiikan ja opetushallinnon ylimmältä tasolta, hallitusohjelmissa, opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksissa ja opetushallinnon virkamiesten kannanotoissa. Hallitusohjelman toimeenpano-ohjelmassa todetaan ykskantaan, että Suomesta kehitetään ”uuden pedagogiikan” ja ”digitaalisen oppimisen laboratorio”.
Opetushallituksen edellinen pääjohtaja ilmaisi saman asian pari vuotta sitten tv:n haastattelussa toteamalla, että opettajan rooli muuttuu ”opetuksesta muihin tehtäviin”.
Koulun nykytilaa tulee siis arvioida tämän kehityskulun valossa, jossa ovat kietoutuneet toisiinsa pedagogisissa käsitteissämme tapahtuneet muutokset ja usko uusien teknologioiden tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Toisin kuin Laru väittää, emme ole ottaneet kantaa siihen, millä tavoin opettajat suunnittelevat ja toteuttavat opetustaan koulujen arkityössä, emmekä väittäneet, että digitaaliset välineet vain häiritsevät.
Ei kuitenkaan ole liioiteltua sanoa, että voimakas poliittinen ja viranomaisohjaus vaikuttavat käytännön työhön kouluissa ja näkyy ennen pitkää myös oppimistuloksissa.
Laru vetoaa kirjoituksessaan naapurimaamme Viron esimerkkiin, jota on tituleerattu maailman digitalisoituneimmaksi yhteiskunnaksi ja joka on kivunnut Pisa-tulosten kärkeen.
Epäilemättä Viro kelpaa innovatiivisuudessaan monella tapaa esimerkiksi. Kuitenkin OECD:n vertailussa (2015) Viro on ict-sovellusten opetuskäytössä selvästi OECD -keskiarvon alapuolella ja 43 maan vertailussa vasta sijalla 31! Muut Pisa-menestyjät kuten Korea ja Japani ovat listan viimeisinä. Pisa-menestyksen ja ict:n opetuskäytön yhteys on siis päinvastainen kuin Laru otaksuu.
Larun esiin nostama rahoitusnäkökulma on tärkeä, mutta todellisuudessa esitettyä kompleksisempi.
On toki myönnettävä, että julkisen rahoituksen leikkaukset koulutuksesta ovat olleet liian rajuja. Tästä jopa OECD taannoin nuhteli Suomea.
On kuitenkin liian helppo ratkaisu palauttaa ongelma puhtaasti rahoituksen ongelmaksi. Oleellista on suunnata resursseja sellaisiin käytänteisiin, jotka vahvistavat sisältöosaamista, ajattelu- ja päättelytaitojen kehittymistä, keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä – eli turvaavat sen, että oppilaat oppivat koulussa sen, mitä heidän tulee oppia.
Kimmo Kontio
yliopistonlehtori
Pauli Siljander
kasvatustieteen professori, emeritus
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.